Syväekologia, kulutus ja yhteiskunta

Luonnonsuojelu voidaan jakaa pinnalliseen ympäristönsuojeluun ja syväekologiseen luonnonsuojeluun. Pinnallista ympäristönsuojeluajattelua kuvaa esimerkiksi nykyinen huoli tulevien ihmissukupolvien hyvinvoinnista. Luonnonvaroja halutaan säästää, jotta jälkipolvet voisivat niitä hyödyntää. Syväekologia hylkää tämän ajattelun kestämättömänä. Syväekologian lähtökohtana on kaiken elämän luovuttamaton itseisarvo. Kansainvälisesti tärkein syväekologisen ajattelun kehittelijä lienee norjalainen ekofilosofi Arne Naess. Suomessa parhaiten tunnettu syväekologinen ajattelija on tietysti kalastaja Pentti Linkola.

Nuorempana olin jossain määrin kiinnostunut syväekologisesta ajattelusta. Esimerkiksi Pentti Linkolan teokset taitavat lähes kaikki löytyä kirjahyllystäni, samoin se tiettävästi ainoa niitä käsittelevä kirjan kokoinen akateeminen kommentaarikin (Linkolan ajamana). Linkolan kirjoitukset lienevät jossain määrin tuttuja lähes jokaiselle. Niiden tarkempi systemaattinen tarkastelu ei tämän vuoksi ole tässä yhteydessä tarpeen.

Syväekologian periaatteet on kuitenkin syytä kerrata lyhyesti. Naessin mukaan luonnonvarat ja elinympäristöt kuuluvat kaikille elämänmuodoille. Maapallo ei siis ole olemassa ainoastaan ihmistä ja ihmisten hyvinvointia varten. Luonnolla on aina itseisarvo. Tämän vuoksi ihminen ei koskaan saa toiminnallaan tarpeettomasti vahingoittaa luontoa. Mutta toisaalta myös ihmisellä on itseisarvoa osana luontoa. Näin ollen yksittäisellä ihmiselämälläkin on lähtökohtaisesti itseisarvo. Jokaisella ihmisellä on tämän vuoksi oikeus itsesäilytykseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta riittävään ravintoon.

Koska olen tunnetusti erittäin vasemmistolainen kirjoittaja, tarkennan vielä väärinkäsitysten välttämiseksi että klassisessa syväekologiassa oikeus ravintoon tarkoittaa vain ihmisen oikeutta hankkia riittävä ravinto, ei siis missään nimessä oikeutta vaatia muita hankkimaan sitä. Tässä tekstissä seuraan pitkälti tätä ortodoksisen syväekologian käsitystä. Syväekologia ei juurikaan tarjoa positiivisia vapauksia ihmiskunnalle. Olen kuitenkin todella kiinnostunut pohtimaan mahdollisuuksia yhdistellä syväekologisia ja kommunitaristisia arvoja ns. konkreettisen sosialismin projektiin. Ortodoksinen marxilaisuus on yhtä kestämättömällä pohjalla kuin kapitalismikin.

Syväekologisessa ajattelussa homeostaasin käsite muodostuu tärkeäksi niin ihmisen kuin ekosysteeminkin kannalta. Ihmisen aikaansaama ekosysteemiä uhkaava toiminta on oikeutettua vain silloin jos tuo toiminta on välttämätöntä ihmisen oman homeostaasin ylläpidon kannalta. Syväekologisen kuluttajan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että voin ostaa kaupasta paketillisen papuja jos minulla on nälkä, mutta ikinä en voi ostaa uutta tietokonetta.

Vapaa-ajan käyttöön tarkoitetun tietokoneen tuottaminen on nimittäin ekosysteemille aina tarpeeton rasite, koska tietokonetta ei juuri milloinkaan tarvita inhimillisen homeostaasin ylläpitoon. Korkea teknologia voi tietysti olla oikeutettua mikäli sen avulla saadaan aikaan säästöjä jossakin elintärkeässä tuotantoprosessissa. Toisin kuin Linkola, Naess ei oikeastaan vaadi teknologian hylkäämistä.

Syväekologisesti suuntautunut kuluttaja ei siis osta mitään homeostaasin kannalta tarpeettomia "hyödykkeitä" - tai "vempaimia", joiksi sosiologi Immanuel Wallerstein näitä kapitalismin kruununjalokiviä pilkallisesti nimittää. Mutta homeostaasin ylläpitämiseksi tarpeellisten tuotteiden valinta ei sekään voi perustua syväekologisista arvoista irrallisiin makuihin ja mieltymyksiin. Esimerkiksi erilaisten vaatteiden ja elintarvikkeiden ekologiset selkäreput ovat erilaisia. Syväekologisesti suuntautunut kuluttaja ei oikeastaan lähtökohtaisesti voi syödä naudanlihaa tai pukeutua turkiksiin. Esimerkiksi leipä, omenat, perunat, kala ja broileri taas soveltuvat hyvin syväekologiseen ruokapöytään. Vaatteiden kohdalla tulee ehdottomasti suosia kierrätystä. Kysymys kirpputorilta ostetuista turkiksista on mielenkiintoinen. Itse ehkä sallisin olemasssaolevan epäekologisen tavaran käyttämisen, mutta en tässä perustele kantaani tarkemmin.

Oman kappaleensa arvoinen on puolestaan huomio siitä että syväekologinen elämänkatsomus sallii kannattajalleen kohtuullisen oluenjuonnin. Olut on nimittäin maailman ekologisin elintarvike. Maltillisen nautiskelun aikaansaama kohtuullinen päihtymys ei myöskään suhteettomissa määrin uhkaa ihmisen omaa homeostaasia. Olut on kohtuullisesti nautittuna pikemminkin ravitsevaa ja terveellistä. Näin ollen sen tarjoama päihtymys tulee kaupan päälle. Päihtymys ei ole homeostaasin kannalta tietenkään välttämätöntä, mutta jos se tapahtuu ihmisen tai ekosysteemin homeostaasia vaarantamatta, ei se ole väärinkään. Kohtuuton juominen tietysti vaarantaa ihmisyksilön oman homeostaasin, joten syväekologinen ihminen ei voi ylittää riskirajoja. Tuopillisen saa silti juoda, joskus ehkä neljäkin.

Syväekologinen elämäntapa on yksilötasolla täysin mahdollinen valinta myös nyky-Suomessa. Henkilökohtaisten elämäntapojen mukauttaminen syväekologiseen moraaliin ei vaadi yhteiskunnallista muutosta. Syväekologisesti suuntaunut ihminen voi oman harkintansa mukaan joko käydä töissä tai vetäytyä elämään suorilla tulonsiirroilla. Työntekoa tulee kuitenkin varoa. Työnteko voi nimittäin vaarantaa ihmisen oman homeostaasin, kuten Paul Lafargue mainiossa pamfletissaan Oikeus laiskuuteen osoittaa.

Lisäksi työtä tekemällä syväekologisesti suuntautunut ihminen osallistuu niihin teknis-taloudellisiin prosesseihin, jotka vaarantavat ekosysteemin homeostaasin. Näin ollen vaikka syväekologinen elämäntapa onkin jossain määrin mahdollinen valinta myös nyky-yhteiskunnassa, on syväekologisesti suuntautuneen ihmisen ja ympäröivän nyky-yhteiskunnan suhde aina jossain määrin ambivalentti. Syväekologisesta näkökulmasta katsoen länsimainen nyky-yhteiskunta on täysin kestämättömällä pohjalla. Sillä ei ole olemassaolon oikeutusta.

Lisäksi kun muistamme että todellinen etiikka on luonteeltaan määritelmällisesti universaalia, syväekologisesti suuntautuneella ihmisellä saattaa olla jopa moraalinen velvoite pakottaa muut ihmiset elämään syväekologian oppien mukaisesti. Muiden normatiivisten moraalijärjestelmien tavoin syväekologia hylkää moraalisen relativismin. Toisaalta on hyvin hankalaa kuvitella miten syväekologinen elämäntapa voitaisiin saada yhteiskunnalliseksi normiksi. Näin ollen käytännössä heikko moralismi jää luultavasti syväekologiaa kannattavan yksilön ainoaksi vaihtoehdoksi.

Utopiaa on silti syytä pohtia. Ekotopia tarkoittaa utopiaa yhteiskunnasta, joka toimii syväekologian periaatteiden mukaan. Entäpä millainen tämä yhteiskunta olisi? Pentti Linkola on tehnyt joitakin aiheeseen liittyviä kaavailuja omissa kirjoituksissaan. Erityisen tärkeä ohjenuora on teoksen Voisiko elämä voittaa -ja millä ehdoilla loppuartikkelissa kaavailtu utopia.

Tärkeänä osana Linkolan utopiaa on markkinatalouden laittaminen kuriin. Linkola ei kuitenkaan missään määrin ole kommunisti: kommunismin lupaus työväestölle joskus koituvasta korkeasta elintasosta on vielä karvaampaa myrkkyä kuin markkinatalouden tuottama ja tarjoama kulutushysteria. Pienimuotoinen markkinavaihto puolestaan saattaa syväekologisessa yhteiskunnassa olla hyvä renki. Pääomamarkkinat kuitenkin lakkaavat eikä investointeja enää juurikaan tehdä. Elintaso lasketaan 1900-luvun alun tasolle.

Linkolaa voisi luonnehtia kommunitaristiksi. En tiedä hyväksyisikö hän tätä määritelmää. Paluu matalan teknologian ja matalan elintason yhteiskuntaan mahdollistaa kuitenkin monien nyky-yhteiskunnassa marginalisoituneiden toimintojen nostamisen jälleen elämismaailman keskiöön. En ala kirjoittamaan näistä asioista omin sanoin, koska Linkola osaa kuvailla syväekologiaan siirryttäessä tapahtuvan sosiologisen muutoksen minua paremmin:

"Tulen lopuksi lystikkääseen havaintoon. Hahmoteltu yhteiskuntamalli takaisi paitsi päätavoitettaan, elämän säilymistä, yllättäen myös verrattomasti paremman elämisen tason. Mitkä ovat ne kalliit, rakkaat nykymaailman asiat, jotka ihminen menettäisi? Niitä ovat itsemurhien ennätystilastot, läähättävä kilpailu, työttömyys toisaalla, työuupumus toisaalla, saneeraukset ja turvattomuus työelämässä, syrjäytyneisyys, toivottomuus, turhautuneisuus, tonneissa mitattavat psyykenlääkevuoret, ruumiin rappio ja elintasosairaudet, uskomaton yksilön häikäilemättömyys, eripura, korruptio, rikollisuus...

Mitä ihmiselle jäisi: ihmisten välinen kiireetön seurustelu, taiteiden ja harrastusten loputon kirjo: laulu, soitto, tanssi, maalaukset, veistokset, kirjat, pelit, leikit, arvoitukset, näytelmät; koko valtaisa museotoiminta, historiantutkimus, kotiseutututkimus, murretutkimus, sukututkimus, luonnontutkijan miljoonat teemat, käsityöt, puutarhat; kirkkaat vedet, aarniometsät, suolakeudet ja tunturit; vuodenajat, puut, kukat, kodit, yksityiselämä - sanalla sanoen elämä.

Miksi sitten tiukkaa keskusjohtoista hallintoa tarvitaan? Viittasin jo ihmiskunnan häpeälliseen historiaan. Jos tavallinen ihminen, kansa, rahvas, saa valita, se syöksyy uudestaan ja uudestaan hulluna kiiltävän perään kuin harakka, kuin perhonen tuleen. Harvojen viisaiden hallintoa tarvitaan varjelemaan kansaa kansalta, ihmistä itseltään."