Clara et obscura

Subjektiivinen teistinen kokemus

2012-02-13T22:29:00.006+02:00

Olen muutaman kerran elämässäni saanut hyvin subjektiivisen, mutta silti jollakin tavoin vastaansanomattoman teistisen kokemuksen. Tänään oli taas sellainen päivä, jolloin rukouksiini vastattiin. Teknisestihän kyse on vain epätodennäköisyydestä, eikä edes hirveän mahdottomasta epätodennäköisyydestä. Mutta silti, juuri tänään! Kymppitason kenossa kahdeksan oikein! [Euron panoksella 200 euroa.]

En ollut rukoillut aikoihin, joten kohdalleni sattuneen pienen "ihmeen" psykologinen voima on sitäkin suurempi. Objektiivinen todistusvoima voi ehkä olla pienehkö, mutta katson sen vankkumattomaksi merkiksi siitä, että yläkerrasta löytyy myös tiettyä huumorintajua. Voitto se on pienikin voitto.

Emme voi muuta kuin ylistää Herraa tämän pienen ihmeen ansiosta.

Babylonin portto

2012-02-13T17:03:00.005+02:00

Siteeraan:

Joukko poliitikkoja esitti uusimmassa Suomen Kuvalehdessä näkemyksiä jokaiselle suomalaiselle maksettavasta perustulosta. Aihe sai vereni kiehumaan ja käteni tärisemään, sillä tasaisin väliajoin esille nostettu aihe sotii monin tavoin oikeudentajuani vastaan.

Mielestäni on aivan välttämätöntä, että työn tekeminen on aina kannattavampaa kuin joutilaisuus ja tuilla eläminen. Siksi perustuloajattelusta on jo heti alkuunsa luovuttava; terveille ja toimintakykyisille ihmisille ei tule missään tilanteessa jakaa vastikkeetonta rahaa.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) esittää blogikirjoituksessaan ajatuksen, jonka mukaan terveille ja työkykyisille ihmisille ei tulisi laisinkaan maksaa vastikkeetonta rahaa. Kun pidämme mielessä, että työttömyyskorvaukset, toimeentulotuki ja jossain määrin jopa eläkkeet ovat Pelkosen tarkoittamassa mielessä terveille ja työkykyisille maksettua vastikkeetonta rahaa, tarkoittaa tämä kokonaisuudessaan sitä, että Pelkonen vastustaa myös näitä yhteiskunnallisia järjestelyjä.

Käytännössä Pelkosen arvomaailman mukainen yhteiskuntapoliittinen järjestely tappaisi suuren osan suomalaisista nälkään, ja kurjistaisi monia muita. Pelkosen ehdotus ajaisi suomalaiset köyhät prostituutioon ja pikkurikollisuuteen. Normaalien heteroseksuaalisten ihmisten välinen seksuaalinen tasa-arvo heikkenisi entisestään.

No, Pelkosen ehdotus on silti oikeastaan aika pitkälti vallitsevan ideologisen tendenssin mukaista ajattelua. Henkilökohtaisena credona totean, että olen jo pikkupojasta asti inhonnut ja vihannut jokaista Kokoomuksen jäsenkirjan omaavaa naista. Tyypillisimpänä esimerkkinä inhokeistani on ehkä joku Piia-Noora Kauppi. Mutta nyt kyllä Pelkonen saa ainakin jaetun ykkössijan.

Tajuan vielä sen, että joku mies kannattaa kovia arvoja. Naisen kohdalla kovien arvojen kannattaminen taas on erityisen kaksinaismoralistista, koska kilpailu, jota nainen propagoi, kohdistuu ensisijaisesti juuri miehiin. Kun kuka tahansa kokoomuslainen noita-akka ajaa kovia arvoja, kustannukset kohdistuvat miehiin. Miesten välinen kilpailu kovenee. Mutta ehkä se oli tarkoituskin? Näin viettiensä johdattelema mehiläiskuningatar saa ikään kuin tarkennettua sitä linssiä, jonka läpi erottuu alfakoiraiden korkeampi asema miesten hierarkiassa.

Sivistys on kuitenkin pitkälti sitä, että alfa ja mehiläiskuningattaret laitetaan ruotuun. [Naisten seksuaalinen valta on ainakin siinä mielessä sosiaalinen konstruktio, että se on seurausta tietynlaisista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista instituutioista: Toisenlaisten instituutioiden vallitessa ei ole olemassa naisten seksuaalista valtaa - kirjoitan aiheesta lähipäivinä nojautuen Intian tarjoamiin etnografisiin esimerkkeihin.]

II

Nykyisessä ideologisessa ilmapiirissä taustalla on tietysti myös naisten yleinen konformistinen tendenssi. Naiset samaistuvat vallitsevaan ideologiaan, koska naisilta puuttuu kyky muodostaa omia arvostelmia. Kun siis ajattelen kokoomuksen noita-akkoja, en voi olla ajattelematta, että tämä laumasieluinen roskaväki on juuri sitä samaa ihmiskunnan moraalista kuonaa, joiden edustajat olisivat 30-luvun Saksassa ilomielin liittyneet natsipuolueeseen tai pestautuneet keskitysleirien vartijoiksi. [Kyllä, monet keskistysleirien vartijoista olivat naisia, vieläpä nuoria ja aika nättejä naisia.] Neuvostoliitossa samoista ihmisistä olisi tietysti tullut dogmaattisia marxisti-leninistejä. Naisten ideologinen konformismi on yleisesti ottaen täysin amoraalista ja kuvottavaa. Mutta vain yhdistyneenä porvarilliseen ideologiaan muuttuu tuo alitajuisen laskelmoiva amoraalisuus puhtaaksi kaksinaismoralismiksi: Souda sinä, niin minä keikutan.

Meillä on siis kansanedustaja, joka haluasi tappaa suomalaisia nälkään. Tämän tasoisesta "arvojohtajuudesta" olisi varmaan syytä sanoa muutama valittu sana. Mutta koska en halua mennä tasokkaassa blogissani varsinaisesti henkilökohtaisuuksiin, totean vain näin ohimennen että on olemassa paljon sellaisia ihmisiä, joiden olisi jo oman etunsa vuoksi todella parempi pysyä eliittivirkojen tavoittelun sijasta yhteiskunnan loisina kulttuuriteollisuuden huorantöissä. Eliittiviran tuoma arvovalta kun ei oikeastaan ole tarpeen, jos mitään järjellistä sanottavaa ei kertakaikkiaan ole.

Kirjoittaja sai aamulla pillua, eikä käynyt tänäänkään töissä.

Autonpolttoparadoksi

2012-02-12T19:23:00.002+02:00

Anarkistit polttavat toisinaan autoja myös täällä Helsingissä. Uskallan väittää, että mitä kalliimpi auto valikoituu huligaanien ilkivallan kohteeksi, sitä vähemmän tuhotyöstä on lopulta varsinaista haittaa auton omistajalle.

Maahanmuutto eettisenä ongelmana [video]

2012-02-12T13:36:00.003+02:00

Nimimerkki Valkea linkitti omaan blogiinsa hyvän videon. Tuo video kertoo erään syyn sille, miksi itse äänestän perussuomalaisia.

Päivän liekitys

2012-02-12T13:21:00.001+02:00

Feminismi on ideologiaa tai peräti sanahelinää, joka peittää miehiin kohdistuvan riiston.

Porvariston tuiki tärkeä tehtävä

2012-02-11T18:39:00.004+02:00

Talouden pintatason ilmiöitä tutkiva uusklassinen taloustiede pitää sijoittamisen ja sijoittajien roolia merkittävänä kansantalouden kehityksen kannalta. Ilman sijoittajia ei olisi talouskasvuakaan. Mutta mikä tarkkaan ottaen on sijoittajien todellinen rooli tuotantoprosessissa? Annamme jälleen kerran puheenvuoron Karl Marxille:

Heinäkuun vallankumous teki lopun tästä oppineesta kiistelystä, kuinka työläiseltä riistetty saalis olisi edullisemmin jaettava pääoman kasaamista varten teolisuuskapitalistin ja joutiaan maanomistajan y.m. kesken. Vähän sen jälkeen soitti kaupunkiproletariaatti hätäkelloa Lyonissa ja maalaisköyhälistö Englannissa päästi punaisen kukon lentämään. Kanaalin tällä puolen raivosi owenilaisuus, sen takana saint-simonilaisuus ja fourierilaisuus. Vulgäärin taloustieteen hetki oli lyönyt. Juuri vuotta ennen kuin Nassau W. Senior Manchesterissa keksi, että pääoman liikevoitto (ja sen mukana korko) on tulos maksamatta jätetystä "viimeisestä kahdennestatoista työtunnista", oli hän julistanut maailmalle erästä toista keksintöä. "Minä", hän juhlallisesti sanoi, "minä asetin pääoma-sanan sijaan, sikäli kuin siitä puhutaan tuotantovälineenä, sanan pidättyväisyys". Tämä on todellakin voittamaton näytekappale poroporvarillisen taloustieteen "keksinnöistä"! Se asettaa taloudellisen kategorian sijaan sykofanttisen lauseparren. Voilà tout (siinä kaikki). "Kun villi", selittää Senior, "tekee jousen, niin harjoittaa hän teollisuutta, mutta hän ei harjoita pidättymistä". Tämä selittää meille, kuinka ja minkätähden aikaisemmissa yhteiskuntatiloissa työvälineitä valmistettiin "ilman kapitalistin pidättymistä". "Kuta enemmän yhteiskunta edistyy, sitä enemmän pidättymistä se vaatii", nimittäin niiltä, jotka harjoittavat teollisuutta, omaksuvat itselleen vieraan teollisuuden ja sen tuotteen. Työprosessin kaikki edellytykset muuttuvat tästä alkaen yhtä moneksi kapitalistin pidättyväisyystoimeksi. Jollei viljaa ainoastaan syödä, vaan myöskin kylvetään - on se kapitalistin pidättyväisyyttä. Että viini saa aikaa käydäkseen - kapitalistin pidättyväisyyttä! Kapitalisti kiusaa omaa Aatamiaan, kun hän "lainaa tuotantovälineet työläiselle" (!), toisin sanoen lisää niiden arvoa pääomana liittämällä niihin työvoimaa, sen sijaan, että hän söisi suuhunsa höyrykoneet, puuvillan, rautatiet, lannoitusaineet, kuormajuhdat y.m., tai, niinkuin poroporvarillinen taloustieteilijä lapsellisesti ajattelee, tuhlaisi "niiden arvon" ylellisyydessä ja muissa kulutusvälineissä. Kuinka kapitalistiluokka sen voisi tehdä, on seikka, jonka vulgääri taloustiede aina tähän saakka on itsepäisesti säilyttänyt omana salaisuutenaan. Riittää, että maailma vieläkin elää vain tämän uudenaikaisen Wishnun palvelijan, kapitalistin itsekidutuksen varassa. Ei ainoastaan pääoman kasaaminen, vaan myöskin pelkkä "pääoman säilyttäminen vaatii alinomaista voimanponnistusta, jotta voisi vastustaa kiusausta syödä se suuhunsa". Jo pelkkä ihmisyys vaatii siis ilmeisesti vapauttamaan kapitalistin marttyriudesta ja kiusauksesta samalla tapaa kuin orjuuden poistamisen kautta äskettäin vapautettiin georgialainen orjainomistaja siitä tuskallisesta vaihtoehdosta, oliko hänen nieltävä samppanjassa neekeriorjista piiskattu lisätuote kokonaan, vai oliko osa siitä muutettava lisäneekereiksi ja lisämaaksi.

-Pääoma (1957[1867], 552-553)

Roskaväki osana porvarillista yhteiskuntaa

2012-02-11T14:32:00.005+02:00

Eräissä konservatiivisiksi itsensä nimenneissä blogeissa (I, II) on kauhisteltu tapausta, jossa Englannin alaluokkaan, ns. "roskaväkeen", kuuluva nainen oli ryypännyt julkisesti 11-vuotiaan poikansa kanssa. Konservatiiviset traditionalistit kauhistelevat roskaväen rappiota, ja syyttelevät asiasta milloin hyvinvointivaltiota, milloin taas feminismiä tai sosialistisia aatteita. Tyypillisin traditionalistien argumentti on, että hyvinvointivaltion tarjoamat tulonsiirrot ovat tuhonneet roskaväen työmoraalin, ja tämä taas on tuhonnut heidän elämänhallintansa. Kärjistetysti sanottuna traditionalistien populistinen argumentaatio näkee ongelmien syynä hyvinvointivaltion.

Ilman hyvinvointivaltiota ei siis olisi moraalin rappiota. Tässä näkemyksessä on se vika, etteivät traditionalistit ota huomioon, että roskaväen häiriökäyttäytyminen oli Englannissa 1800-luvulla nykyistä yleisempää. Esimerkiksi lasten prostituutio oli yleistä. Samoin myös juopottelu. Häiriökäyttäytymisen syyt ovat siis muualla kuin hyvinvointivaltiossa.

Traditionalistien näkemys siitä, että toisten rahoilla loisiminen olisi jotenkin vahingollista yksilölle, on sekin näkemyksenä erikoinen. Loisiihan koko porvarisluokka työväenluokan tuottaman arvonlisäyksen varassa. Kun pidämme mielessä, että raha on vain arvon eli yhteiskunnalistetun työn ilmenemismuoto, on selvää, ettei tulonsiirroilla eläminen poikkea mitenkään porvarisluokan harjoittamasta loisimisesta. Ainakaan se ei ole a priori sitä tuomittavampaa.

Tällöin on myös erikoista ajatella, että pienimuotoinen loisiminen voisi olla suurimuotoista loisimista vahingollisempaa. Tai sitten on todella niin, että ongelmien syynä todella on tulonsiirtojen liian matala taso. Ehkä tulonsiirtoja pitäisi korottaa.

I

Minä taas väitän, että proletariaatin häiriökäyttäytyminen johtuu kärjistetysti sanottuna aina proletariaatin alisteisesta asemasta suhteessa pääomaan. Häiriökäyttäytyminen ei ole "roskaväen" "biologinen ominaispiirre" eikä se myöskään ole seurausta "porvarilliselle työn eetokselle" vastakkaisten tulonsiirtojen lisääntymisestä. Häiriökäyttäytyminen on seurausta yhtäältä pääoman anti-traditionaalisesta tendenssistä ja toisaalta ylijäämäväestön heikosta sosio-ekonomisesta asemasta. Roskaväki turhautuu, koska siltä on viety inhimillisen elämän edellytykset kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Ilman tulonsiirtoja jälki olisi vielä rumempaa. Tietysti asiaan vaikuttaa jossain määrin myös pääoman "sivilisoiva vaikutus" [anti-traditionalistinen tendessi], mutta tämänkin tendenssin primus motor on kapitalistinen arvonlisäysprosessi itse.

Traditionalistit ärsyttävät minua päivä päivältä enemmän. Heidän analyysinsa voi olla osittain oikea [perintinen arvomaailma todella rapautuu, mikä synnyttää sosiaalisia ongelmia], mutta tarjotut lääkkeet ovat oikeastaan täysin vääriä. Pidätään kynsin hampain kiinni porvarillisen yhteiskunnan arkaaisesta arvoperustasta, jonka tuo yhteiskunta on kuitenkin jo itse heittänyt pois harteiltaan kuin sateessa kastuneen ja pieneksi käyneen takin. Arvonlisäysprosessi on jo vaatinut protestanttisen etiikan korvaamista hedonistis-romanttisella kuluttamisen ja pinnallisuuden etiikalla.

Traditionalistien itsepetos kiteytyy ehkä siinä tarmossa, millä he hyökkäävät kaupallista kulttuuriteollisuutta kohtaan. Prolateriaatin "sirkushuveja" jaksetaan kauhistella, mutta samalla vaietaan siitä, että nuo sirkushuvit ovat juuri kaupallisen järjestelmän tarjoamaa ja usein tavaramuotoista viihdykettä. Milloin Yle ottaa Idolsin omaan ohjelmistoonsa? Televiosiokanavien välillä on monimutkaisempiakin eroja, mutta yleinen tendenssi on selvä: Mitä kaupallisempi kanava, sitä viihteellisempää ja tyhjempää on tarjonta.

Kapitalistinen tuotanto pitää kuluttajia ovelasti otteessaan. He eivät edes huomaa indoktrinaatiota. Petetyt massat lankeavat kulttuuriteollisuuden luomiin harhakuviin. Mutta tämän kaiken keskellä traditionalistit kuvittelevat, että kysymys olisi klassisen porvarillisen yhteiskunnan rappeutumisesta ulkopuolisten syiden vaikutuksesta. Puhutaan valtion interventioista. Kapitalismin pahimpia sosioekonomisia väärinkäytöksiä hillitsevästä tulonsiirtojärjestelmästä tehdään yhteiskunnallisten ongelmien perimmäinen syy. Harhaisimmat äänet puhuvat kulttuurimarxisteista. Kulttuurimarxistien salaliitosta puhuvat eivät ymmärrä, että kaupallinen yhteiskunta itse romuttaa jatkuvasti omaa arvopohjaansa.

Traditionalistien ajattelun harhaisuuden huomioiden ei ole yllättävää, että kapitalistiselle kulttuuriteollisuudelle edes osittaista vaihtoehtoa tarjoava Yleisradio, jonka katsojat ja kuuntelijat yleensä kuuluvat ylempiin yhteiskuntaluokkiin, esitetään helposti jopa eräänlaisena osasyyllisenä proletariaatin rappiolliseen tilaan. Näin siis Yleisradiolla olisi suurempi voima indoktrinoida massoja, kuin mitä on huomattavasti suositummilla kaupallisilla kanavilla. Tämä on kovin erikoinen [queer] ajatus. Mutta mitäpä muuta voisi olettaa sellaista ihmisten ajattelusta yleensäkin, jotka järkähtämättä pitävät kiinni heitä orjuuttavasta ideologiasta.

Kapitalistinen järjestelmä romuttaa ihmisten valtaosan sosioekonomisen aseman. Ylijäämäväestön muodostavilla ihmisillä ei ole kosketusta tuotantoon, eikä heillä ole keinoja tyydyttää materiaalisia tarpeitaan. He eivät kykene tekemään mitään omaksi hyväkseen. Samaan aikaan kulttuuriteollisuus syöttää ihmisille hedonistisia, täysin vääriä arvoja ja käyttäytymismalleja.

Poleemisesti ilmaistuna proletariaatin häiriökäyttäytymisen jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle eli kapitalistiseen riistojärjestelmään itseensä. Mutta tässä ei pitäisi olla mitään yllättävää. Eihän ihmiskunta ole koskaan päästänyt irralleen niin paljon irrationaalisia voimia kuin kapitalismin aikana. Jo yksin viittaus fasismiin ja holokaustiin riittää tämän todistamiseksi.

II

Alaluokan rappio ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö. Asiasta ei siis voi syyttää "hyvinvointivaltiota" tai "sosialidemokratiaa" - jälkimmäistä voisi syyttää esimerkiksi vallankumouksen pettämisestä: sosialidemokraatit ovat myyneet esikoisosansa arvottomasta rihkamasta.

Jottei totuus kapitalismin rappeuttavasta ja epähumaanista luonteesta pääsisi täysin unohtumaan, siteeraan Karl Marxin teosta Pääoma (1957[1867]), sen kahdeksannen luvun ["Työpäivä"] yhdeksättäkymmenettäkahdeksatta alaviitettä.

[..] Näiden "työvoimien" valistustason täytyy luonnollisestikin olla sellainen, millaiseksi se näyttäytyy seuraavassa keskustelussa erään tutkimuskomissaarin kanssa! Jeremias Haynes, 12 vuoden ikäinen "neljä kertaa neljä on kahdeksan, mutta neljä kertaa neljä (4 fours) on 16... Kuningas on se, jolla on kaikki raha ja kulta. (A king is him that has all the money and gold.) Meillä on kuningas, sanotaan, että hän on kuningatar, sanotavat häntä prinsessa Aleksandraksi. Sanotaan, että hän on nainut kuningattaren pojan". "Prinsessa on mies". Wm. Turner, kaksitoistavuotias: "En elä Englannissa. Luulen, että sellainen maa on olemassa , mutta en ole ennen tiennyt siitä mitään." John Morris, nelitoistavuotias "Olen kuullut kerrottavan, että Jumala on tehnyt maailman ja että kaikki kansa hukkui yhtä lukuunottamatta; olen kuullut, että tämä oli ollut pieni lintu." Wm. Smith, viisitoistavuotias "Jumala teki miehen, mies teki vaimon." Edward Taylor, viisitoistavuotias: "En tiedä mitään Lontoosta." Henry Matthewman, seitsentoistavuotias: "Käyn joskus kirkossa... Nimi, josta siellä saarnataan, on muuan Jeesus Kristus, mutta en voi mainita mitään muita nimiä enkä voi hänestäkään mitään sanoa. Häntä ei murhattu, vaan hän kuoli niinkuin muutkin ihmiset. Hän ei ollut samanlainen kuin muut muutamissa suhteissa, koska hän oli uskonnollinen muutamissa suhteissa ja muut eivät sitä ole." ("He was not the same as other people in some ways, because he was religious in some ways, and others is n't.") [..] "Perkele on hyvä mies. Minä en tiedä, missä hän elää. Kristus oli huono mies." "Tämä tyttö (10-vuotias) tavaa God Dog eikä tiennyt kuningattaren nimeä." [..]

Ylläolevat lainaukset ovat aikalaisraporteista, joita Marx käytti Pääoman "empiirisen osion" lähdemateriaalina. Pääoma kun on paitsi teoreettis-kriittinen esitys porvarillisen yhteiskuntamuodon yleisestä muodosta ja rakenteesta, myös sosiaalihistoriallinen kokonaisesitys työläisen asemasta 1800-luvun Englannissa.

Sitaatti luo hyvän kuvan englantilaisen köyhälistön sivistystasosta. Viimeisimmän lauseen julkituoma "anagrammi" taas lienee jo itsessään jatkotutkimuksen arvoinen. Ehkäpä joku strukturalismiin perehtynyt kirjallisuudentutkija voisi tehdä aiheesta väitöskirjan.

Marxin kuvaus työläisten sivistystasosta ja elinoloista tuntuu vieraalta. Tämä johtuu siitä, että kaikkein paljain ja julmin riisto on siirtynyt hieman kauemmaksi "kelpo porvarien" näköpiiristä, mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kapitalismin periferiassa porvarillisten tuotantosuhteiden todellisuus olisi kokemuksellisesti, elettynä elämänä, samanlaista kuin 1800-luvun Euroopassa. Kehitysmaiden työläisten asema tai oikeudet eivät kuitenkaan ole tämän kirjoituksen aihe - riittää kun ohimennen totean, ettei kapitalismi ole riistojärjestelmänä siistiytynyt todellisuudessa tippaakaan.

Tavaravirrat kulkevat kapitalismin ydinalueille. Kun siis kelpo porvarit ostavat valtamerten takaa tuotuja banaaneja 99 senttiä kilo, voivat he samalla luoda mielissään myyttiä laiskoista etelänmaiden neekereistä, joiden ei ole koskaan tarvinnut ponnistella elääkseen. Banaanit kun ilmestyvät jostain nokan eteen aivan kuin itsestään.

III

Englanti muuten eroaa esimerkiksi Suomesta siten, ettei Englannissa koulutusta ole ikinä arvostettu työväestön parissa kovin korkealle. Asenne koulutukseen on aina ollut enemmän negatiivinen kuin positiivinen. Näin työväenluokka on tavallaan uusintanut omaa työväenluokkaisuuttaan. Kysymys on eräänlaisesta symbolisesta väkivallasta, jossa proletariaatti on samalla sekä toimija että toiminnan kohde. Työväenluokan oma ideologia ja arvomaailma uusintaa työväenluokan alistettua asemaa.

Mutta kun joku "brittiläisen roskaväen" edustaja juo kadulla viinaa 11-vuotiaan poikansa kanssa, kysymys on vuosisatoja kestäneen riiston, epäoikeudenmukaisuuden ja näköalattomuuden konkreettisesta lopputulemasta. Yhteiskunnallinen oleminen määrittää tietoisuuden.

Kapitalistisen riistokoneiston aiheuttaman inhimillisen rappiotilan edessä traditionalistien tekopyhä saivartelu ei vain oikein pure.

Siteeraan vielä Marxia:

Naisten ja lasten työn kapitalistisesta riistämisestä johtuvaa siveellistä näivettymistä ovat F. Engels teoksessa "Lage der arbeitenden Klassen in England ja muut kirjailijat kuvailleet niin tyhjentävästi, että minä tässä vain viittaan siihen. Mutta se henkinen tuho, jonka sai keinotekoisesti aikaan keskenkasvuisten ihmisten muuttaminen pelkiksi koneiksi lisäarvon valmistamista varten, ja joka on tarkoin eroitettava siitä luontoperäisestä tietämättömyydestä, joka panee hengen kesannoksi turmelematta sen kehittymismahdollisuutta, sen luonnollista hedelmällisyyttä, pakoitti viimein itse Englannin parlamentin asettamaan kaikissa tehdaslain alaisissa teollisuudenhaaroissa alkeisopetuksen lailliseksi ehdoksi alle 14-vuotisten lasten "tuottavalle" käyttämiselle. Kapitalistisen tuotannon henki kävi selvästi ilmi tehdaslakien ns. kasvatuspykälien rivosta sanamuodosta, hallinnollisen koneiston puutteesta, jonka vuoksi tämä pakkokasvatus tuli suurelta osaltaan näennäiseksi, itse tehtailijan vastarinnasta tätä opetuslakia kohtaan ja heidän käytännössä toteuttamistaan metkuista ja vehkeistä sen kiertämiseksi. "Lainsäädäntöä vain on moitittava, koska se on antanut petoslain (delusive law), joka, vaikkakin on pitävinään huolta lasten kasvatuksesta, ei sisällä ainoatakaan määräystä, mikä takaisi tämän suojelutarkoituksen saavuttamisen. Se ei määrää mitään muuta kuin että että lapset on suljettava määrätyiksi tunneiksi (3 tunniksi) päivässä erään kouluksi sanotun paikan neljän seinän sisälle, ja että lasten käyttäjän on saatava tästä viikottain todiste henkilöltä, joka sen opettajana tahi opettajattarena nimellään allekirjoittaa". Ennen vuoden 1844 korjattua tehdaslakia eivät olleet harvinaisia sellaiset koulunkäyntitodisteet, jotka opettaja tahi opettajatar allekirjoitti puumerkillä, kun hän ei itse osannut kirjoittaa. "Käydessäni eräässä sellaisessa todisteita antavassa koulussa hämmästytti minua niin suuresti opettajan tietämättömyys, että sanoin hänelle: "Anteeksi, hyvä herra, osaatteko lukea?" Hänen vastauksensa oli: "Kyllä, hiukan." Puolustuksekseen lisäsi hän: "Ainakin pidän silmällä oppilaitani" [..]

Ylläoleva sitaatti luo toivottavasti hieman historiallista perspektiiviä, kun puhutaan modernin porvarillisen yhteiskuntamuodon aiheuttamasta inhimillisestä alennustilasta yleensä. Hyvinvointivaltiota on nimittäin aika turhaa ja lapsellista, vai sanoisinko peräti atavistista, syyttää kapitalismin itsensä tuottamasta rappiosta.

Tavaramuoto ja yli-identifikaatio

2012-02-09T10:49:00.005+02:00

Tämä mies on puhdasverinen kapitalisti-ideologi. Hän haluaa ulottaa tavaramuodon paitsi itse hyödykkeeseen [auto], myös hyödykkeen käyttöarvon realisaatioon [autolla ajaminen pitkin maantietä]. Ergo: Kaikki tiemaksut ovat kapitalismia, porvarillista logiikkaa ja työväestön riistoa - kelpo sosialistit sanovatkin tiemaksuille ei. Tielle on kaikilla oltava vapaa pääsy.

Suomessa ei ole sellaisia ruuhkia, joiden vuoksi tiemaksut olisivat tarpeen. Jos olisi, ainoa tasa-arvoinen ja hyväksyttävä ratkaisu olisi parantaa tieverkostoa julkisilla varoilla. Suomalaisten henkilöautoilu ei myöskään ole sellainen asia, joka erityisemmin vaikuttaisi globaaliin ilmastonmuutokseen. Tiemaksuja ei voi perustella sen enempää ruuhkilla kuin ympäristökysymyksilläkään. Ottamatta nyt mitään kantaa antropogeenisen ilmastonmuutoksen olemassaoloon per se.

Tiemaksujen kohdalla kysymyksessä onkin pelkkä kapitalismille luonteenomainen aitaaminen ja olemisen tavaramuotoistaminen. Ei pelkästään autosta vaan myös auton käytöstäkin halutaan tehdä myytävissä oleva hyödyke, tavara. Jos Soininvaara olisi sosialisti, mitä hän ei ole, tämän voisi tietysti ajatella olevan jonkinlaista subversiivista kritiikkiä: Yli-identifikaation keinoin pyritään tekemään naurunalaiseksi koko tavaravaihtoon perustuva järjestelmä.

Mutta Soininvaara on tosissaan. Niin olen myös minäkin todetessani, että tiemaksut ovat kapitalismia puhtaimmillaan, melkein kuin toiseen potenssiin vietynä.

[Palaan asiaan käsitekaavion muodossa myöhemmin - nyt pitää kyllä valua yliopistolle nauttimaan sosialismin antimista.]

I

Kumitonttu kirjoitti oman bloginsa kommenttiosastolla:

Ja Sammalkieli - katsoppas millä ne kassat sen laskelman tekevät. Syöttävät koneeseen saamansa summan, eikä suinkaan niin että itse sen vaihtorahan laskisivat! Sitä se kaipaamasi kommunismi tekee - ihmiset menettävät täysin rahan merkityksen, kun kaiken saa maksutta. Paitti että sää oot trolli etkä mikään kommari. Mutta silti!

Jään pohtimaan, onko Kumitonttu muodostanut tällaisen käsityksen henkilökohtaisten kannanottojeni vai teoreettisempien tekstieni perusteella.

Työvoimapulaa Salon malliin

2012-02-08T13:12:00.004+02:00

Nokia kuulemma irtisanoo noin tuhat henkeä.

Nyt olisi tärkeää noudattaa filosofian tohtori Jukka Hankamäen oppeja ja tehdä työelämän ulkopuolisista suomalaisista kohtuullista kansalaispalkkaa nauttivia vapaakansalaisia. Kansalaispalkan sopiva määrä voisi olla noin 700 euroa korvamerkitsemätöntä rahaa kuukaudessa jokaiselle täysi-ikäiselle.

Jossain vaiheessa automaatio ja työvoiman vähenevä kysyntä pakottavat länsimaat luopumaan nykyisestä ja mielestäni aivan sairaasta porvarillisesta työn eetoksesta. Muutokseen olisi hyvä varautua ajoissa. Viimeistään nyt olisikin aika hidastaa ja luopua sellaisesta harhaisesta ajattelusta, että sosiaalitukien varassa eläminen muka olisi jotenkin väärin.

Ei työnteko ole mikään velvollisuus. Kun yhtä avointa työpaikkaa kohden on kymmenen työtöntä, niin yhteiskunnan arvomaailma on tulevaisuudessa rakennettava sellaiseksi, että joutilaisuus on normaalia ja arvostettavaa. Jos tuottavaan toimintaan tarvitaan vain pieni osa väestöstä, niin asenneilmapiiri on muokattava sellaiseksi, että joutilaisuus on normaalitila.

Joutilaisuudesta syyllistämisen on siis loputtava. Ainakin marxilaisesta näkökulmasta on selvää, että juuri porvarillisessa yhteiskunnassa esiintyvä syyllistäminen on se interpellaatioprosessi, joka tuottaa roskaväen roskaväkenä. Paremmassa yhteiskunnassa sen sijaan myös huonompi ihminen voi paremmin.

Yleistä eläkeikää on ehdottomasti laskettava ja kansalaispalkka on otettava käyttöön. Kansalaispalkan myötä proletariaatti muuttuu konsumeraatiksi. Arvomaailman pehmeneminen pehmentää samalla myös ihmistä itseään. Näin saamme todistaa myös uudenlaisen yhteisöllisyyden syntymistä.

Päättelyharjoitus

2012-02-08T12:10:00.003+02:00

Esitän alla päätelmän, joka nähdäkseni heikentää lockelais-nozickilaisen luonnonoikeusfilosofian normatiivista uskottavuutta.

1. Premissi: Negatiivinen vapaus määritellään tässä valtion interventioiden poissaoloksi.

2. Premissi: Yksityistä omistusoikeutta ei voi olla olla olemassa ilman valtiota.

Johtopäätös: Yksityinen omistusoikeus ei kuulu negatiivisen vapauden piiriin.

Tästä seuraa, ettei yksityisen omistusoikeuden loukkaaminen ole negatiivisen vapauden loukkaamista. Yksityinen omistusoikeus onkin valtion tarjoama positiivinen vapausoikeus, eikä se siten eroa laadullisesti esimerkiksi valtion tarjoamasta sosiaaliturvasta.

Ensimmäinen premissi on luonteeltaan määritelmä. Yhteiskuntafilosofiassa negatiivinen vapaus todella tarkoittaa valtion interventioiden poissaoloa.

Toinen premissi on yleisesti hyväksytty tosiasiaväite. Yksityistä omistusoikeutta ei vain kerta kaikkiaan esiinny missään ilman valtion olemassaoloa. Ajatus, jonka mukaan yksityinen omistusoikeus olisi olemassa ilman valtiota, on maailmaa koskevana deskriptiivisenä uskomuksena yksinkertaisesti virheellinen. En ota kantaa asian normatiiviseen puoleen, eli siihen, pitäisikö vai eikö pitäisi olla olemassa yksityistä omistusoikeutta.

Toinen premissi voidaan myös kirjoittaa muotoon "Yksityinen omistusoikeus on seurausta valtion interventioista".

Tekemäni johtopäätös on nimenomaan loogis-käsitteellinen totuus. Koska ensimmäinen premissi on määritelmä ja sen vuoksi eräässä mielessä kyseenalaistamaton, tekemäni johtopäätöksen kumoaminen vaatisi toisen premissin kumoamista, minkä katson mahdottomaksi hankkeeksi. Omistusoikeus nyt vain on seurausta valtion luomasta oikeusjärjestyksestä. Vastaväitteet ovat metafyysisiä, ja rajautuvat tarkan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle.

Mitä seurauksia tekemälläni johtopäätöksellä on? Voidaan ajatella, että kun negatiivisen vapauden käsite huolellisen loogis-käsitteellisen työn tuloksena tarkentuu, yhteiskuntafilosofinen kielenkäyttö muuttuu paremmaksi.

Negatiivisen vapauden käsite ei tyhjene, vaikka yksityinen omistusoikeus tarkemmassa analyysissa paljastuikin negatiivisen vapauden käsitteelle vastakkaiseksi ilmiöksi. Esimerkiksi Thomas Hobbes ajatteli, että yhteiskunnallinen vapaus on lähinnä liikkumisvapautta. Ihmiset ovat vapaita, kun heitä ei ole suljettu vankityrmiin.

Katsoisin, että negatiivisen vapauden piiriin kuuluvat esimerkiksi sananvapaus, seksuaalinen itseilmaisu ja mielentilojen kemiallinen muuttaminen. Ottamatta sen enempää kantaa näiden ilmiöiden yhteiskunnalliseen toivottavuuteen.

Vaalitulos

2012-02-05T21:20:00.003+02:00

Äänet on nyt laskettu. Kokoomuksen Sauli Niinistöstä tulee Suomen seuraava presidentti. Äänestin itse Pekka Haavistoa, koska en ihan periaatteesta suostu äänestämään Kokoomuksen ehdokasta. Mutta on pakko myöntää, että en loppujen lopuksi ole erityisen pettynyt vaalitulokseen. Niinistö on varmasti tarpeeksi edustava ja fiksu mies tasavallan johtoon. Uskon myös, että Niinistö pystyy edustamaan Suomea sellaisella tavalla, joka on yhtenevä suomalaisten ehdottoman enemmistön edun kanssa.

Itse asiassa maan keulakuvana Niinistö voi olla huomattavasti Haavistoa parempikin. Sitähän ei nimittäin tiedä, millaisia mellakoita Haaviston valtiovierailut olisivat saattaneet konservatiivisemmissa maissa saada aikaan. Ja koska presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa, ei Niinistöstä voi vasemmistolaisesta näkökulmasta olla suurempaa haittaakaan. Ehkä vaaleissa valittiin oikea mies. Siis nyt toisella kierroksella - olen edelleen harmissani siitä, ettei Väyrynen päässyt jatkoon.

Mutta myös Haaviston reilun 37% äänisaalis on saavutuksena hieno ja varmasti historiallinen. Haaviston menestys kertoo suomalaisten lisääntyneestä suvaitsevaisuudesta. On hyvä huomata, että erilaisuuden ei enää ajatella olevan korkean yhteiskunnallisen aseman este. Haavistoa äänestäneet suomalaiset osoittivat, että myös sivarin käynyt homo voisi kelvata presidentiksi. Vihreät arvot ovat tässä sivuseikka.

Kuitenkin suurin osa äänestäjistä identifioi itsensä porvarillisen maailmankuvan edustajiksi. Suomen seuraava presidentti todella on oikeistolainen. Tämä on poliittiselle vasemmistolle varmasti itsetutkiskelun paikka. Miten voi olla niin, että työväenluokka on porvarillisempaa kuin porvarit itse? Viittaan nyt esimerkiksi niihin yliopistolta tietämiini eliitin kersoihin, jotka Facebookissa parasta aikaa itkevät Haaviston tappion vuoksi.

Itse lähden aamulla emäntäni kanssa symboliseen maanpakoon kohti Tallinnaa. Kumitontulle tiedoksi, että emäntä on sama kuin aina ennenkin, koska eihän nyt tuolla mun perintökiesillä uusia naisia ihan yhtenään saada.

Porvarillinen talous ja arvomuodon dialektiikka

2012-02-04T19:14:00.004+02:00

Der Reichtum der Gesellschaften, in welchen kapitalistische Produktionsweise herrscht, erscheint als eine "ungeheure Warensammlung", die einzelne Ware als seine Elementarform. Unsere Untersuchung beginnt daher mit der Analyse der Ware.

-Karl Marx, Das Kapital

On this point, nothing that has happened in the twentieth century changes anything at all. Here Marx will continue to be fundamentally right about capitalism for as long as there exists a capitalism for him to be fundamentally right about.

-Allen Wood, Karl Marx, 2nd ed., p. 264)

Kirjoitin reilu vuosi sitten artikkelin Karl Marxin työarvoteoriasta. Esitykseni oli selkeä, mutta oppihistoriallisesti ja teoreettisesti hieman ylisimplifioitu. Tässä tekstissä yritän hieman syventää jo aiemmin kirjoittamaani. Toisaalta pyrin myös tekemään joitakin kriittisiä huomioita Marxin arvoteorian ja uusklassisen taloustieteen subjektivistisen hintateorian keskinäissuhteesta. Esitykseni pääpaino on kuitenkin yrityksessä ymmärtää Marxin omaa teoretisointia.

Tämä voi olla hankkeena epärealistinen, sillä onhan esimerkiksi Lenin korostanut, että Marxin ajattelun omaksuminen onnistuu vasta kun Hegelin Logiikan tiede on luettu ja omaksuttu kokonaisuudessaan. Itsehän en ole tuota mainiota kirjaa lukenut, vaikka se kai onkin kaltaisteni oppimattomien eli saksaa osaamattomien sielujen iloksi käännetty nyt myös suomeksi.

Tässä tekstissä käytän päälähteinäni teosta Talous ja yhteiskuntateoria, erityisesti siinä julkaistua Sakari Hännisen artikkelia Marxin talous. Tämän lisäksi käytän Hanz-Jorgen Schanzin teosta Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen, Allen Woodin teosta Karl Marx, ja tietysti itsensä Karl Marxin teosta Pääoma, osat I-III. Esitykseni on varmasti monin paikoin virheellinen, joten Marxista enemmän kiinnostuneiden olisi ehkä parempi lukea mainitsemiani teoksia. Erityisesti Marxin ja Pääoman lukeminen kannattaa aina.

Jon Elsterin kirjaa Making Sense of Marx en sen sijaan voi suositella, koska sen yhteys Marxin ajatteluun jäi ainakin allekirjoittaneelle hieman etäiseksi mittavien metodologisten erojen vuoksi. Elster yrittää myös projisoida Marxiin tälle itselleen tyystin vierasta ylihistoriallista moralismia.

I

Marx esitetään usein teoreettisesti vanhentuneena juuri työarvoteorian takia. Oman näkemykseni mukaan tämä näkemys on virheellinen kahdesta erillisestä ja osittain jopa vastakkaisesta syystä. Ensinnäkään työarvoteoria ei ole teoriana vanhentunut. Työarvoteoria on edelleen pätevä, mikäli ollaan kiinnostuneita niistä kysymyksistä, joita klassinen poliittinen taloustiede tutki. Toisaalta taas Marxin suhde työarvoteoriaan ei ole sekään aivan yksiselitteinen. Marx voidaan nähdä myös työarvoteorian kriitikkona. Tämä on luonnollista, sillä Marxin keskeisimpänä kiinnostuksen kohteena voisi sanoa olleen historiallinen yhteiskuntatiede. Marx olikin samaan aikaan poliittisen taloustieteen viimeinen suuri teoreetikko että tuon ajatusmuodon kriitikko. Ajatusmuodon kritiikki yhdistyy Marxilla yhteiskuntamuodon kritiikkiin. Ajatusmuodon kritiikin kautta tulee mahdolliseksi kritisoida porvarillista yhteiskuntamuotoa itseään. Tämän takia Marxille oli välttämätöntä lähestyä poliittista taloustiedettä sen omista lähtökohdista käsin.

Työarvoteoria ei tietenkään ollut Marxin keksintöä. Työarvoteorian oppihistoriallinen tausta ulottuu Aristoteleeseen asti. Myöhemmin työarvoteoriaa kannattivat esimerkiksi Adam Smith ja David Ricardo. Tällä hetkellä työarvoteorian asema tieteellisenä teoriana on uusklassisen taloustieteen hegemoniasta johtuen tiedepoliittisesti heikko. Esimerkiksi kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on todennut työarvoteorian olevan loogisesti virheellinen oppi. Uusklassisen taloustieteen näkökulmasta subjektivistinen hintateoria selittää hinnanmuodostuksen aukottomasti. Tämän näkemyksen mukaan työarvoteoria on joko virheellinen tai vähintään redundantti eli tarpeeton.

Tällöin unohtuu, että klassinen poliittinen taloustiede ja uusklassinen taloustiede vastaavat eri kysymyksiin. Poliittinen taloustiede oli kokonaisyhteiskuntatiede, joka katsoi yhteiskuntarakenteen syvyyksiin ja löysi näin muun muassa muodollisesti tasa-arvoisten työmarkkinoiden alta hierarkkisen valtarakenteen, joka asetti kapitalistin etuoikeutettuun asemaan työvoimatavaran myyjään nähden. Uusklassista taloustiedettä sen sijaan ei kiinnosta tutkia syvärakenteita. Se tyytyy kuvaamaan yhteiskunnan pinnalla tapahtuvia tasa-arvoisia vaihtoja. Tällaisen tieteen tiedonintressi on luonnollisesti tekninen. Tarkoituksena on saada tuotettua talouden toimijoille käyttökelpoista tietoa.

Uusklassinen taloustiede eroaa klassisesta poliittisesta taloustieteestä siten, ettei sen kiinnostuksen kohteena enää ole yhteiskunnallinen kokonaisuus, luokkien välinen tulonjako tai yhteiskunnallisen rikkauden tuotanto. Sen sijaan kaikkia talouden toimijoita tarkastellaan kauppiaina, jotka kohtaavat markkinoilla tasa-arvoisina tavaranomistajina, jotka suostuvat vaihtoon niissä tapauksissa, joissa vaihdon tuottama rajahyöty on riittävä. Marx kutsui aikansa uusklassisen taloustieteen edeltäjiä vulgaaritaloustieteilijöiksi. Uusklassinen taloustiede ja klassinen poliittinen taloustiede eivät siis edusta erilaisia askelmia tieteen ”evoluutiossa”, vaan pikemminkin täysin erilaisia tutkimusohjelmia.

Klassisen poliittisen taloustieteen kehittelemän työarvoteorian ”teoreettisena vaihtoehtona” ei siis ole subjektivistinen arvoteoria, jossa vaihtoarvot ja hinnat yritetään johtaa kuluttajien preferensseistä ja muista subjektiivisista tekijöistä käsin. Subjektivistinen arvoteoria asettaa koko tutkimuskysymyksensä eri tavalla kuin klassinen poliittinen taloustiede. Tällöin kysymys ei enää ole kilpailevasta teoriasta, vaan puheenaiheen vaihtamisesta. Uusklassisen taloustieteen mahdollistanut marginalistinen kumous ei siis ole missään määrin kompromettoinut Marxin tarkkanäköistä teoriaa porvarillisesta yhteiskuntamuodosta.

Kapitalistisen talouden voi tietyssä mielessä jäsentää myös marginalistiselta pohjalta, mutta kysymys ei tällöin enää ole yhteiskuntateoriasta. Tämä johtuu siitä Marxin tekemästä oivalluksesta, että porvarillisessa yhteiskunnassa yhteiskunta on taloudessa: Taloudellinen päätöksenteko ei ole neutraalia hyödyntavoittelua, vaan kysymys on yhteiskunnallisista valtasuhteista. Porvarillisessa yhteiskunnassa yhteiskunnalliset valtasuhteet ovat juuri taloudellisia suhteita. Näin ollen terävinkin porvarillinen kritiikki Marxin taloustieteen kritiikkiä kohtaan on vain puheenaiheen vaihtamista. Uusklassinen taloustiede kadottaa juuri sen mikä Marxin työssä on oleellista.

Uusklassisen taloustieteen metodologinen individualismi kätkee yhteiskunnan, mutta samalla se kätkee myös yksilöiden yhteiskunnallisuuden. Marxille sen sijaan yhteiskunta ei oikeastaan ollenkaan koostu yksilöistä. Yhteiskunta koostuu yksilöiden välisistä suhteista. Yhteiskunta on monien määritysten ja suhteiden rikas kudelma, kokonaisuus. Marxin mukaan tätä kokonaisuutta pitäisi myös tarkastella kokonaisuutena. Porvarillisesta yhteiskunnasta ei saa otetta, jos sitä yrittää analyyttisesti jakaa osiinsa. Yksilöitäkään ei voi lähestyä ylihistoriallisina olioina, vaan tietyn yhteiskunnan luomuksina. Oikeastaan yksilöiden sijasta Marx tutkii ”yhteiskunnallisia luonnenaamioita”. Marxin mukaan rakenteella on ontologinen ensisijaisuus yksilöön nähden. Mutta toisaalta myös yksilö todella on olemassa. Subjektin ja objektin välillä vallitsee dialektisten takaisinkytkentöjen kudelma: Olosuhteet määrittävät yksilötietoisuuden, mutta toisaalta tietoisuus määrittää toiminnan ja toiminta muokkaa olosuhteita. Tässä on paradoksi, jota Marx itse kuvasi toteamalla, että ihmiset tekevät historiaa, mutta eivät kuitenkaan sitä tee.

Mutta jos yhteiskunta redusoidaan metodologisen individualismin hengessä pois, joudutaan toteamaan, ettei tuollaisella tutkimusohjelmalla saada enää tietoa yhteiskunnasta vaan pelkästään yksilöistä. Toisaalta kun myös tämä tiedon kohteena oleva yksilö on [markkinatalous]yhteiskunnan tuotos, metodologisen individualismin umpikuja näyttäytyy kaksinkertaisena: Porvarilliselle taloustieteelle ei tunnetusti tuota suurempia ongelmia projisoida rajahyötylaskelmia tekevää yksilöä vaikka bushmannileiriin keskelle Kalaharin aavikkoa, mutta se taas ei ole tuon teorian erityinen vahvuus. Markkinatalousyhteiskunnan ideologisena heijastumana toimivalta teorialta katoaa yhteiskunnallinen relevanssi siinä kohdassa missä tuon teorian objektiivinen perusta lakkaa olemasta. Bushmannit eivät maksimoi yksilökohtaisia hyötyjään, vaikka heidän toimintaansa ehkä voisikin kuvata hyötylogiikalla. Uusklassinen taloustiede ei ole tietoinen oman pätevyysalueensa rajoista.

Tässä ”tieteiden sodassa” on toki myös veikeämpi puolensa. Tarkoitan nyt Marxin ajatusta siitä, että modernisaatiossa on kysymys kapitalistisesti määrittyneestä työnjaosta, joka mahdollistaa ja samalla kätkee näkyvistä työväenluokan riiston. Kun siis moderni markkinatalousyhteiskunta sekä mahdollistaa kapitalistisen riiston että peittää sen näkyvistä, on luontevaa myös ajatella, että juuri yhteiskunnallisesti määräytyneet ajattelumuodot kätkevät riiston näkyvistä. Mitäpä muuta uusklassinen taloustiede olisi kuin tällainen ajattelumuoto? Näin ollen lopulta juuri Kanniaisen harjoittama ”vulgaaritaloustiede” osoittaa, että Marx oli kuin olikin oikeassa. Erästä spesifiä yhteiskuntamuotoa vastaa spesifi ajattelun muoto, joka vedenpitävästi osoittaa, ettei [tuossa spesifissä yhteiskunnassa tapahtuvaa] riistoa ole olemassakaan. Keskiajallakin ajateltiin, että Jumalan asettamat kolme säätyä elävät tasaveroisessa symbioosissa keskenään: Papit rukoilevat, soturit sotivat ja maaorjat tekevät kaikki työt. Ihmiskunnan ”esihistoriaa” ei siis näytä määrittävän mikään erityinen ideologinen muoto, vaan pikemminkin lisätyön näennäisylihistoriallinen kategoria.

Uusklassisen taloustieteen synnyssä ei siis ollut kyse tieteellisen teorian kehittymisestä tietyn paradigman sisällä, vaan eräänlaisesta murtumasta ja paradigman vaihdoksesta. Uusklassinen taloustiede ei vain kerta kaikkiaan tutki samoja asioita kuin poliittinen taloustiede. Sopii myös kysyä, keiden intresseissä on ollut poliittisen taloustieteen korvaaminen uusklassisella taloustieteellä. Ainakin näyttäisi siltä, että uusklassinen taloustiede onnistuu teoreettisesti häivyttämään kapitalistiseen riistojärjestelmään sisältyvän luokkaristiriidan.

Toisinaan on esitetty, että subjektivistinen arvoteoria olisi esitetty Marxin työn kompromettoimiseksi. En tiedä onko asia näin, mutta ainakin on selvää, että Karl Marx ja Friedrich Engels tunsivat marginalistisen teorian. Esimerkiksi Pääoman III osan esipuheessa Engels viittaa ohimennen Mengerin teoriaan, mutta jättäen sen sitten pidemmittä puheitta omaan arvoonsa. Sosialistisen teorian kun voi rakentaa myös vulgaaritaloustieteen perustalle – mutta tuolloin kysymys olisi vulgaarisosialismista. Itsekin olen jo ennen Marxin työhön tutustumista todennut, että ”lisäarvoteoria” riistoteoriana on eräänlainen arvoteoriasta riippumaton truismi.

II

Marxille arvomuodon analyysi ei siis olekaan tärkeä vulgaaritaloustieteen jakamien tavoitteiden kannalta, vaan pikemminkin Marxin omien tavoitteiden kannalta. Tarkoituksena on tutkia kapitalismin syvärakennetta ja samalla löytää ne tendenssit ja liikelait, joiden avulla kapitalismin historiallisena muotona voisi mahdollisesti ylittää tai kumota. Marxin tavoitteet olivat siis erilaisia tavoitteita kuin vulgaaritaloustieteen tavoitteet. Joku voisi myös väittää, että Marxin tavoitteet ovat jollakin tapaa jalompia, tai ainakin emansipatorisempia, kuin vulgaaritaloustieteen tavoitteet. Tarkoituksena on selvittää porvarillisen yhteiskunnan ominaislaatu.

Marxin mukaan poliittisen taloustieteen ja poliittisen talouden syvällinen kritiikki ei voi lähteä liikkeelle muusta kuin tavaran ja arvomuodon analyysista. Pääoma alkaa tämän juuri tavaran käsitteen analyysilla. Porvarillinen yhteiskuntamuoto alkaa hahmottua juuri tavaran käsitteestä lähtien. Tavaran kaksinaisluonne arvona ja käyttöarvona on eräänlainen avain porvarillisen yhteiskuntamuodon ymmärtämiseen.

Kun tavaran kaksinaisluonteen ymmärtää, ymmärtää helposti myös työn kaksinaisluonteen konkreettisena työnä ja abstraktina työnä. Arvomuodon ymmärtäminen auttaa myös ymmärtämään, kuinka esineelliset riippuvuussuhteet ovat korvanneet henkilökohtaiset riippuvuussuhteet. Samalla raha ja rahan mahti ovat itsenäistyneet siten, että yksilöt ovat niille alisteisia. Arvon itselisäys tuottaa yhteiskunnan, jota leimaavat välinpitämättömyys ja yhdentekevyys. Tavaratuotannon maailma tarkoittaa yksilön alistamista rahan mahdille. Marxin mukaan aito vapaus onkin mahdollista vasta silloin, kun arvomuoto ei enää määritä yksilöiden yhteiskunnallista olemisen reunaehtoja. Todellista arvoa kun ei mittaa työaika, vaan pikemminkin vapaa-aika.

Kapitalistisen yhteiskuntamuodon analyysin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle tavaran käsitteestä. Ja juuri tästä tavaran käsitteestä lähtee liikkeelle myös Marx. Kun lähtökohtana on tavaran käsite, kapitalistisen yhteiskuntamuodon arkipäiväisyyden kätköön jäävä erikoislaatuisuus paljastuu tai tulee näkyväksi. Kapitalistisen yhteiskuntamuodon ymmärtämisen kannalta oleellista on huomata, että kapitalismissa erilaiset käyttöarvot ovat tavaraa. Marxin mukaan tavaran kaksinaisluonne arvona ja käyttöarvona pätee vain kapitalistisen tuotantotavan vallitessa. Samalla juuri tämä arvomuoto tekee yhteiskunnasta kapitalistisen yhteiskunnan. Työn tuotteen arvomuoto on porvarillisen tuotantotavan abstraktisin mutta myös yleisin muoto. Tavara ei siis ole universaali, ylihistoriallinen käsite, vaan tiukasti sidoksissa tiettyyn historialliseen kontekstiin: Kapitalistiseen yhteiskuntamuotoon. Tätä ei kumoa se, että myös kapitalismia edeltävissä yhteiskunnissa oli pienimuotoista tavaratuotantoa ja markkinavaihtoa. Tämä tavaratuotanto ei kuitenkaan hallinnut yhteiskunnallista todellisuutta samoin kuin tavaratuotanto hallitsee porvarillista yhteiskuntaa.

Tavaralla on siis kaksinaisluonne arvona ja käyttöarvona. Arvomuodon logiikka tarkoittaa pelkistetyimmillään sitä, että arvo alistaa käyttöarvon. Samalla arvo itsenäistyy käyttöarvosta. Tavaran kaksinaisluonnetta arvona ja käyttöarvona vastaa tuotantoprosessin kaksinainen luonne. Mutta vaikka reaalinen tuotantoprosessi koostuu toisaalta käyttöarvoa lisäävästä työprosessista ja toisaalta arvonlisäysprosessista, pyrkii arvonlisäysprosessi aina lopulta vapautumaan työprosessista. Puhtaimmillaan tämä ilmiö on nähtävissä pörssimaailmassa, jossa rahafetisismin sokaisemat sijoittajat kuvittelevat tekevänsä voittoa autonomisesti, ilman reaalitalouden tuotantoprosesseja. Pääoman muodossa arvo muuttuu itseään lisääväksi arvoksi. Näin ollen läpikapitalisoituneen yhteiskunnan subjektiksi nousee pääoma yhteiskunnallisena suhteena tai kokonaisprosessina. Konkreetti työläinen ja tämän työ alistetaan arvonlisäyksen instrumentiksi.

Arvon itselisäyksen ”tarkoituksena” ei siis koskaan ole käyttöarvojen määrän lisääminen, vaan aina vain arvon itselisäys. Se seikka, että kapitalismi toisinaan todella on parantanut elintasoa, on tässä katsonnassa pelkkä tuulenkantamoinen, eräänlainen tarkoitukseton sivuvaikutus. Yhtä hyvin kapitalistinen järjestelmä voisi myös vahingoittaa ihmisten hyvinvointia, jos se vain paremmin palvelisi arvonlisäysprosessia. Ja miksei vahingoittaisi, sillä onhan kapitalismin spesifisti yhteiskunnallisen luonteen peruspiirre yhtäältä välinpitämättömyys ja toisaalta yhdentekevyys. Empiirisenä esimerkkinä voisi toimia esimerkiksi tupakan myynti. Tupakkaa todella tuotetaan, myydään ja kulutetaan. Tupakan kohdalla on selvää, ettei arvonlisäysprosessi paranna ihmisten hyvinvointia.

Yllä olevan valossa lienee selvää, että jos kysymys olisi ollut vain riiston osoittamisesta tai todistamisesta, olisi tulitikkuaskiin piirretty kuva riittänyt vallan mainiosti. Jos kysymys olisi ollut vain lisäarvoteoriasta, Marxin ei siis olisi tarvinnut kirjoittaa Pääomaa. On myös selvää, että sellaiset Marx –skolaarit, jotka pitävät ”Marxin talousteoriaa” virheellisenä, eivät oikeastaan edes tiedä mistä kirjoittavat. Esimerkiksi Jon Elsterin paksu opus Making Sense of Marx juuttuu jo alkumetreillään virheellisen metodologian vangiksi. Marxin ajattelua ei voi pakottaa metodologiseen individualismin kehikkoon tekemättä väkivaltaa tuolle ajattelulle. Kapitalistisen yhteiskunnan adekvaatti yhteiskuntateoreettinen kuvaus taas ei ole mahdollinen ilman arvomuodon analyysia. Pääoman luonnetta itseään lisäävänä arvona ei voi ymmärtää ilman tavaran ja arvomuodon analyysia. Jos taas pääoma yhteiskunnallisena suhteena sulkeistetaan pois, katoaa samalla näkyvistä porvarillisen yhteiskunnan todellinen subjekti. Kun rahan mahti määrittää ihmisten yhteiskunnallisen olemisen tosiasiallisen sisällön, kysymys ei enää ole vain ihmisten omista teoista. Mutta toisaalta kysymys ei ole mistään muustakaan kuin ihmisten omista teoista. Tavarafetisismi viittaa juuri tähän paradoksiin: Talous näyttää noudattavan omia ”lakejaan”, mutta lopulta kysymys on vain ihmisten omista teoista. Pääoma on transsendentti subjekti.

III

Marxin teoreettinen työ osoittaa ainakin sen, ettei porvarillista yhteiskuntaa voi täysin ymmärtää vain yksilöiden valintoja tarkastelemalla. Toisaalta mikäli uusklassisen taloustieteen kritiikki Marxin arvoteorian kvantitatiivista tulkintaa kohtaan haluttaisiin jostain syystä kuitenkin ottaa vakavasti, arvon käsitteen kvalitatiivinen analyysi tuntuisi pelastavan Marxin teorian juuri yhteiskunnan kokonaisyhteyttä käsittelevänä teoriana. Arvo ei ole hinta, ei voitto, eikä edes palkka, vaikka nämä kaikki ovat monin tavoin tuotetun arvon määräämiä. Arvo leijuu ikään kuin vapaana porvarillisen yhteiskuntamuodon supermetaforana.

Marxin arvoteorialle voidaan siis antaa kvantitatiivinen tai kvalitatiivinen muotoilu. Kummassakaan tapauksessa kysymys ei ole hintateoriasta nykyaikaisessa mielessä. Kaikkein tökeröimmissä esityksissä Marxin arvoteoria kuitenkin ymmärretään vulgaarina hintateoriana. Tämä on luonnollisesti todella paha virhetulkinta. Marx korostaa jatkuvasti, että arvo ja hinta eivät ole sama asia. Ne eivät Marxin mukaan vastaa toisiaan. Vaikka arvoteoria ymmärrettäisiin kvantitatiivisena hintateoriana [arvolaki], on silti selvää, että Marx itse ymmärsi hintojen dynaamisen luonteen.

Itse asiassa Karl Marx puhui toisinaan melkein enemmän kysynnästä ja tarjonnasta kuin työarvosta. Tällaiset pikkuseikat eivät tietenkään ole estäneet ”vulgaaritaloustieteilijöitä” samaistamasta ricardolaisen teorian puusilmäisintä olkinukke-versiota Marxin sofistikoituneeseen arvoteoriaan. Toisinaan Marxin arvoteorian kriitikot eivät edes tunne Marxin tekemiä käsitteellisiä jaotteluja, jolloin he eivät oikeastaan edes kritisoi Marxin arvoteoriaa. Silloin he kritisoivat Ricardon työarvoteoriaa, mutta sitäkin melko heikoin eväin. Tämä huomautus pätee tietysti myös Vesa Kanniaiseen tai Björn Wahlroosiin, puhumattakaan erilaisista yksityisajattelijoista.

Pahimmillaan jostain on jopa kaivettu esille tilanteen sitä vaatiessa ns. Parta-Kalle, joka ei oikein ”ole tainnut sisäistää, et pääoman, hyödykkeiden ja työvoiman hinta määräytyy parhaiten vapaiden markkinoiden kautta”. [Olen kuullut luotettavalta taholta, että tätä tapahtuu esimerkiksi Aalto –”yliopiston” tohtorikoulutuksessa – itse asiassa tuo sitaatti on eräältä ko. koulutuksessa aikaansa kuluttavalta diplomi-insinööriltä.]

Sopii kysyä, mitä muuta ”Marxin työarvoteoria” voisi hinnanmuodostusteoriaksi ymmärrettynä kuvata kuin hinnanmuodostusta vapailla markkinoilla ja kapitalistisessa yhteiskunnassa? Täytyy muistaa, että Marx korosti ajatusmuotojen historiallisuutta. Eikä hän myöskään ollut erityisen kiinnostunut täysin ylihistoriallisista ilmiöistä. Marxille poliittisen taloustieteen teoriat kuvaavat porvarillista yhteiskuntaa: Arvolaki on todellisuutta vain markkinatalousyhteiskunnassa. Juuri tässähän on eräs Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin keskeisin teesi. Porvarillisen taloustieteen edustajat ymmärsivät Marxin mukaan historialliset lait luonnonlaeiksi. Kapitalismi ei kuitenkaan ole ikuinen luonnonmuoto, vaan ohimenevä sivilisaatiohistoriallinen vaihe. Myös kapitalismin ”lainalaisuudet” ovat luonteeltaan historiallisia ja ohimeneviä. Tämä koskee myös arvolakia.

Toisin kuin Ricardo ja Smith ajattelivat, primitiivit eivät käy kauppaa työarvojen perusteella. Peura ei siis vaihdu majavaan tavaravaihtoa markkinatalousyhteiskunnassa kontrolloivan arvolain mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että sen enempää peura kuin majavakaan eivät ole tavaraa. Myöhemmin antropologinen tutkimus on vahvistanut, että Smithin ja Ricardon näkemys työarvojen ja hintojen vastaavuuden universaaliudesta on väärä. Kysymyksessä on paraatiesimerkki porvarillisen yhteiskuntamuodon [ja tuolle yhteiskuntamuodolle ominaisen tavaratuotannon] universalisoinnista. Todellisuudessa primitiivit jakavat resursseja monimutkaisten perinnäissääntöjen mukaisella tavalla. Ne noudattavat usein samanlaisia periaatteita kuin avioitumissäännöt – myös kumppaninvalinta noudattaa usein pikemminkin tiettyä struktuuria eikä niinkään ylihistoriallisen yksilön tekemiä ylihistoriallisia ”kuluttajavalintoja”. Mutta myöskään kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitseva lisäarvon laki ei johdu yksityisten kapitalistien pahuudesta, vaan niistä objektiivisista olosuhteista, joissa kapitalisti toimii ja joissa hänen on riistettävä työläisiä.

Smith ja Ricardo eivät siis ymmärtäneet työarvoteorian perustavaa sidosta porvarilliseen yhteiskuntamuotoon tai tavaratuotantoon yleisemmin. Mutta juuri porvarillisessa yhteiskunnassa kvantitatiivisesti tulkittu työarvoteoria ja ns. arvolaki ovat yhteiskuntatieteen teorioiksi poikkeuksellisen hyvin korroboroituja. Työarvot ja hinnat vastaavat toisiaan melko tarkasti. Se, että arvolaki ei reaalimaailmassa aina ”päde”, johtuu pikemminkin siitä, ettei moderni yhteiskunta ole niin ”kapitalistinen” kuin se voisi olla. Toisaalta säätelemätön kapitalismi on pelkkä satu, kiintopiste, johon vertailemalla voidaan sivuuttaa tai oikeuttaa kapitalistisen järjestelmän ilmeiset virheet. Aina voidaan sanoa, että vika on siinä, ettei järjestelmä ole "tarpeeksi kapitalistinen". Tällöin ei ymmärretä, että myös esimerkiksi valtiokapitalismi on kapitalismia. Omistussuhteiden lisäksi kapitalismia kun määrittää myös arvomuoto ja erityisesti juuri se. Juuri työn tuotteen tavaraluonne määrittää porvarillista yhteiskuntamuotoa.

Koska taloudelliset lait ovat ihmisyhteiskunnassa vaikuttavia lakeja, ne eivät voi toteutua ilman ihmistä. Eri asia on, ovatko ihmiset niistä tietoisia vai toteutuvatko ne heidän tietämättään. Joka tapauksessa ne toteutuvat ihmisten toiminnan kautta. Myös arvolaki toteutuu juuri markkinoilla, jossa lukuisat markkinaosapuolet osallistuvat vaihtoon. Eräässä mielessä arvolaki toteutuu juuri ”kysynnän ja tarjonnan lain” kautta. Ilman tavaratuotantoa ja markkinoita ei ole arvolakiakaan. Arvolaki on ihmisten tajunnasta riippumaton laki, mutta se ei ole yhteiskuntamuodostumasta riippumaton laki. Talous ei ole ylihistoriallinen ilmiö. Tämän vuoksi myös taloustiede yleensäkin on historiallista tiedettä. Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin eräs perusteesi on juuri se, että talouden kategoriat eivät ole ikuisia, vaan ne liittyvät kiinteästi tiettyyn historian vaiheeseen. Ei ole olemassa mitään sellaista ylihistoriallista taloutta, jota ylihistoriallinen taloustiede voisi tutkia. Yhteiskuntamuotojen tavoin myös ajatusmuodot ovat historiallisia. Marxin teoriatkaan eivät olisi voineet syntyä antiikin ajan Ateenassa. Esimerkiksi Aristoteles ei saanut otetta arvomuodosta, koska arvomuoto oli antiikin yhteiskunnassa alisteinen hyvän kansalaisuuden ihanteelle. Tuotanto oli vielä olemassa ihmistä varten, eikä ihminen tuotantoa varten.

IV

Työarvoteoria ei siis ollut Marxin luomus. Marx pikemmin relativisoi työarvoteorian. Ensinnäkin Marxille työarvoteoria kuvaa kapitalistista yhteiskuntaa. Toisekseen työarvot eivät siis ole Marxille universaaleja tai objektiivisia, vaan [inter]subjektiivisia. Reaaliabstraktio pysyy abstraktiona, vaikka silti niin todellisena porvarillisessa yhteiskunnassa elävien kannalta. Kysymyksessä on eräänlainen yhteiskunnallinen fakta. Mitään objektiivista arvoa ei Marxin mukaan tavaroilla ole, koska arvo on hyödykkeeseen kohdistettu yhteiskunnallis-intersubjektiivinen projektio. Arvo ei ole tavaran ominaisuus. Arvo on pikemminkin yhteiskunnallisuus itse. Tavaroiden arvoista voidaan puhua vain markkinatalousyhteiskunnan kontekstista. Hyödykkeillä ei ole arvoa per se. Tästä seuraa, että ne Marxin kriitikot, jotka väittävät Marxin esittäneen ”objektiivisen arvoteorian”, kärsivät jonkinlaisesta tavarafetisismin inverssistä muodosta. He itse erehtyvät pitämään arvoa objektiivisena, mutta projisoivat tuon luulonsa toisiin.

Marxin ja työarvoteorian suhde on siis jossain määrin ongelmallinen. Mutta myöskään lisäarvoteoria ei varsinaisesti ollut Marxin keksintöä. Lisäarvoteoria on itse asiassa jossain mielessä läsnä jo poliittisen taloustieteen klassikoilla Smithillä ja Ricardolla. Näin ollen lisäarvoteoria ei siis sinänsä ollut ”Marxin keksintöä”. Marx kuitenkin onnistui muotoilemaan lisäarvon kapitalistisen haltuunoton mekanismit teoreettisesti edeltäjiään huomattavasti paremmalla tavalla. Marx kehitteli lisäarvoteoriasta loogisesti pätevän esityksen.

Pääoman II osan esipuheessa Marxin työtoveri ja kustannustoimittaja Friedrich Engels selostaa lisäarvoteorian oppihistoriaa seikkaperäisesti. Lisäarvoteoria oli 1800-luvulla tavallaan oppineiden ”yhteistä omaisuutta”, mutta juuri Marx antoi tuolle teorialle käsitteellisesti pätevän muotoilun. Kuitenkin jo 1800-luvun alkupuolella työväestön parissa kiersi kirjoituksia, joissa käsiteltiin lisäarvoa ja työväestöön kohdistuvaa riistoa. Lisäarvo ei siis ollut mikään salaisuus, vaan pikemminkin selitystä kaipaava ongelma: Kapitalistinen riisto oli [ja on edelleen] selviö, joten ongelmana on pikemminkin tuon riiston mahdolliseksi tekevän yhteiskunnallisen konstellaation kuvaaminen, ei riiston olemassaolon ”todistaminen”.

Eräässä mielessä lisäarvoteoria seuraa loogisesti työarvoteoriasta. Työarvoteoria lähtee huomiosta, jonka mukaan kaikilla tavaroilla on yksi yhteinen ominaisuus: Ne kaikki ovat ihmistyön tuotteita. Näin ollen juuri tavaran valmistamiseen käytetty työaika määrää tavaran arvon. Arvo on yhtä kuin yhteiskunnallisesti välttämätön työaika. Täysin erilaisen käyttöarvon omaavilla tavaroilla on vain yksi yhteinen ominaisuus, ja se on se, että ne ovat työn tuotteita. Markkinoilla hinnat vastaavat työarvoja tiettyjen virherajojen sisällä. Arvot siis määrittävät hinnat, mutta samalla arvot myös vaihtuvat toisiaan vastaavalla tavalla. Vapailla markkinoilla arvo vaihtuu yhtä suureen arvoon. Kuinka sitten on mahdollista, että kapitalistit rikastuvat ja työläiset pysyvät köyhinä?

Kuten jo mainitsin, 1800-luvulla tiedettiin yleisesti, että kapitalisti todella saa haltuunsa työläisen tuottaman lisäarvon. Kapitalistit rikastuivat, mutta työläiset eivät rikastuneet. Kuinka lisätyö valuu kapitalistien hyväksi, jos tavarat vaihtavat omistajaa oikeasta arvostaan? Huijaako kapitalisti työntekijää? Marxin mukaan ei huijaa. Marx osoitti lisäarvoteoriassaan ennen kaikkea sen, ettei kapitalistinen riisto merkitse oikeudenmukaisen vastikkeellisen vaihdon kumoutumista, vaan pikemminkin se edellyttää sitä. Marxin mukaan lisäarvon salaisuus paljastuu, kun työn ja työvoiman välille tehdään käsitteellinen erottelu.

Marxin suurena oivalluksena on se, että kapitalisti ei osta työtä, vaan työvoimaa. Ricardo ei tuntenut tätä erottelua. Ricardon teorian puutteet johtuvat juuri tästä käsitteellisestä heikkoudesta. Marxin mukaan kapitalisti ei osta työläisen työtä, vaan oikeuden hänen työvoimansa käyttöön. Työvoimaa ostaessaan kapitalisti ostaa työläisen abstraktin kyvyn tehdä työtä. Tavarana tällä kyvyllä on [työ]arvo kuten muillakin tavaroilla. Työllä itsellään sen sijaan ei ole arvoa. Engels muotoilee Pääoman II osan esipuheessa tämän totuuden seuraavalla tavalla:

"Arvoa luovana toimintana sillä voi yhtä vähän olla erikoista arvoa kuin painavuudella erikoista painoa, lämmöllä erikoista lämpötilaa, itse sähkövoimalla erikoista virranvoimakkuutta. Ei työtä osteta ja myydä tavarana, vaan työvoimaa."

Juuri tätä erottelua voisi pitää Marxin tärkeimpänä saavutuksena poliittisen taloustieteen saralla. Työn ja työvoiman välinen käsitteellinen erottelu yhtäältä pelastaa työarvoteorian kehämäisyydeltä että toisaalta auttaa ratkaisemaan klassisen poliittisen taloustieteen antinomian: Kuinka tasa-arvoisesta vaihdossa toinen rikastuu, kun taas toinen on ja pysyy köyhänä. Marx onnistuu ylittämään tämän näennäisen ristiriidan. Samalla paljastuu, että tasa-arvoisen vaihtosuhteen lisäksi työläisen ja kapitalistin välillä vallitsee myös toisenlainen suhde: Tuotantosuhde. Se ei ole tasa-arvoinen suhde, vaan puhdas riistosuhde. Kapitalisti todella riistää työläistä, mutta porvarillisen yhteiskunnan oikeudellinen fiktio peittää tämän totuuden ainakin osittain.

Työn ja työvoiman välisen jaottelun ansiosta katoaa myös työarvoteorian tietty kehämäisyys. Jos työ on arvon mitta, ja työllä olisi hinta, niin tällöin liikuttaisiin kehässä. Mutta kun työ ja työvoima erotellaan toisistaan käsitteellisesti, ongelma ratkeaa. Näin ollen Pääoman I osan sisältämä arvoteoreettinen esitys on loogisesti ongelmaton. Se on eräänlainen rautalankamalli kapitalistisen yhteiskunnan toiminnasta. Marx ajatteli, että kapitalismi saattaa lopulta kumoutua, kun arvonlisäysprosessin ja tuotantovoimien ristiriita kasvaa liian suureksi. Tästä ei kuitenkaan seuraa historiallista determinismiä: Kapitalismin sisäsyntyiset kriisit voivat tuottaa vallankumoukselle otollisia konjunktuureja, mutta kyse on lopultakin vain mahdollisuudesta. Vallankumous on välttämättä mahdollinen, mutta ei välttämättä välttämätön. Kapitalismin kehitystendenssit eivät sinänsä vielä takaa mitään.

V

Marxia edeltäneet poliittisen taloustieteen edustajat erottelivat yleensä pääoman, maan ja työn erillisiksi arvonlähteiksi. Marxin mukaan tämä näkemys on väärä, koska todellisuudessa vain työ voi tuottaa arvoa. Ilman ihmistyötä pääoma ja maa ovat hedelmättömiä. Marxin ajatus työvoimasta arvon ainoana lähteenä on samalla kertaa Ricardon ajatusten jatkamista ja samalla hänen ongelmiensa ratkaisua. Marx siis hyväksyy Ricardon työarvoteorian, mutta kehittelee sitä Ricardoa pidemmälle. Ratkaisevaa on siis pitäytyminen siinä olettamassa, että kierron sfääriä hallitsee ”oikeudenmukainen” vaihto, ja toisaalta sinä, että tuotantoprosessissa tapahtuu arvonlisäystä. Marxin mukaan vain elävä työ voi selittää tämän asian. Vain se seikka, että työvoimasta itsestään on tullut tavara, joka on kierrossa ja joka tavarana kulutetaan, voi selittää lisäarvon syntymisen.

Marxin eräänä tärkeänä oivalluksena onkin myös se, että tavaratuotantoon pohjautuvassa porvarillisessa yhteiskunnassa työläinen tulee tuottaneeksi tavaroiden lisäksi myös itsensä tavarana: Työvoimasta tulee markkinatalousyhteiskunnassa vaihdettava tavara, mitä se ei suinkaan luonnostaan ole. Voisi ehkä ajatella, että työvoima käyttäytyy markkinoilla vähän kuin kunnia tai maine, jotka Marxin mukaan myös voivat saada tavaramuodon olematta varsinaisesti tavaraa.

Näin ollen ajatus siitä kuinka porvarillisessa yhteiskunnassa työläinen tuottaa yhteiskunnan vaurauden lisäksi myös oman kurjuutensa, ei pitäisi ymmärtää vain niin, että työläinen saa työvoimatavaransa vastineeksi vain yhteiskunnallisesti määräytyneen toimeentulominimin mukaisen elintason tai että työläinen osallistuu työprosessiin, jonka seurauksena hän ehkä myöhemmin menettää työpaikkansa, vaan niin että porvarilliseen tuotantoprosessiin osallistumalla työläinen objektivoi itsensä, takoo itse omat kahleensa ja asettuu tavaraksi tavaroiden joukkoon. Työläinen ei vieraannu vain työnsä tuloksista, vaan myös itsestään.

Toisaalta on sanottu, että myös Marx olisi porvarillisen talousmetafysiikan vanki. Marxille nimittäin myös kapitalismia edeltävät tuotantomuodot ja tuotantosuhteet näyttäytyvät tuotantomuotoina ja tuotantosuhteina. Kuitenkin työn ja tuotannon keskeisyys on ominaista juuri porvarilliselle yhteiskunnalle. Ehkä Marx siis voi sittenkin olla osittain väärässä, mutta tietysti hyvin erilaisella tavalla kuin tämän vulgaaritaloustieteelliset kriitikot ovat esittäneet. Yhteiskuntateoreettisesti mielenkiintoinen "taistelu" käydään siis Marxin ja Polanyin välillä, ei Marxin ja vulgaaritaloustieteilijöiden välillä.

VI

Kapitalistinen riisto ei siis Marxin mukaan edellytä sitä, että kapitalisti huijaisi työläistä sen enempää työvoiman ostajana kuin tavaroiden myyjänäkään. Vaihtosuhde on tasa-arvoinen, mutta tuotantoprosessi ei ole. Työläinen tulee tuottaneeksi kapitalistin herruuden. Kapitalisti ei kuitenkaan huijaa työläistä. Työvoima vaihtaa omistajaa oikeasta arvostaan. Marx hyökkäsi voimakkaasti sellaisia näkemyksiä vastaan, joiden mukaan kapitalisti huijaisi työläistä sen enempää työvoiman ostajana kuin hyödykkeiden myyjänäkään. Mutta tämän lisäksi Marx on myös sitä mieltä, ettei kapitalistinen riisto ole laisinkaan epäoikeudenmukaista. Marxin mukaan kapitalistinen riisto on pikemminkin oikeudenmukaista. Kapitalisti ei tee työläiselle vääryyttä riistäessään tätä. Ajatus on jossain määrin epäintuitiivinen, joten ei liene erityisen yllättävää, että akateemiset Marx –tutkijat ovat kirjoittaneet aiheesta kymmenittäin kirjoja. Kysymyksessä on siis tärkeä tutkimuskysymys.

Itse pohjaan tulkintani Allen Woodin Marx -eksegeesiin. Woodin näkemyksen mukaan Marxille ei ole olemassa mitään sellaista moraalin kiintopistettä, johon vetoamalla voitaisiin sanoa, että työläiselle kuuluu enemmän. Ei ole muuta kuin porvarillinen moraali, joka heijastelee kapitalistisen riiston mahdollistavia tuotantosuhteita. Koska ideologinen ylärakenne on alarakenteen määrittämä, on selvää, ettei porvarillisen yhteiskunnallisen todellisuuden ja kapitalistisen tuotantotavan vallitessa voi esiintyä muuta hegemonista moraalia kuin kapitalistiluokan omaksuma porvarillinen moraali.[1]

Tämän vuoksi kaikki puheet oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta perustuvat väärinymmärrykseen. Ei auta itku markkinoilla. Eräässä mielessä kapitalisti todella on oikeassa. Jos työläisen näkökulma on oikea, se ei voi olla oikeampi kuin kapitalistin näkökulmakaan. Marx toteaakin, että työläiselle kuuluu työvoimatavaran myyjänä vain markkinahinta. Työvoimatavaran markkinahinta noudattaa arvolakia, kuten muidenkin tavaroiden hinta. Tavaranomistajana työläisellä on oikeus tähän, mutta ei yhtään enempään. Työn tulokset eivät kuulu työläiselle, koska sillä hetkellä kun työläisen työ alkaa, lakkaa se olemasta hänen omaansa. Kapitalistinen riisto ei siis loukkaa tavaravaihdon lakeja porvarillisessa yhteiskunnassa.

Marxin kritiikki ei siis perustu moralistiseen vaatimukseen oikeudenmukaisemmasta vaihdosta. Marxin kritiikki porvarillista yhteiskuntaa kohtaan kohdistuu esineellistämiseen, alistamiseen, yhteiskunnallisen tuotannon sokeuteen ja siihen kuinka kapitalismi pettää omat lupauksensa: Markkinatalous luo jatkuvasti uusia tarpeita ja haluja, mutta samalla se estää ihmisiä tyydyttämästä niitä. Hyvä esimerkki tästä on tekijänoikeusjärjestöjen ideologinen kamppailu vapaata tiedonsiirtoa vastaan: Informaatio halutaan sitoa arvomuotoon, jolloin siitä saadaan keinotekoisesti luotua tavara markkinoita [ja pääoman itselisäysprosessia] varten. Kapitalistisen logiikan kannalta kun on tärkeämpää maksimoida arvon kuin käyttöarvon tuotanto.

Teoreettisen keskustelun kannalta onkin mielenkiintoista, kuinka juuri tekijänoikeusjärjestöjen toiminta osoittaa marxilainen näkökulman ylivertaisuuden. Kun marxilainen analyysi painottaa pääoman [tässä: markkinoiden] ja valtion yhteistyösuhdetta eikä siis näe valtiota ja markkinoita toisilleen ehdottoman vastakkaisina, on se samalla teoreettisesti relevantimpi kuin liberalistinen näkökulma, joka onnistuu tavaraa ikuisena luonnonmuotona pitäessään sotkeutumaan ideologisesti ristiriitaisiin tuloksiin: Ikään kuin informaatiokommunismi muka olisi vapaata markkinataloutta. Todellisuudessa juuri vapaan tiedonsiirron korvaaminen [informaatio]tavaratuotannolla on kapitalismia puhtaimmillaan. Kysymys on aitaamisen postmodernista muodosta.

Ajatus tavaran kategorian ylihistoriallisuudesta johtaa tässä harhaan: Ikään kuin tuolit ja vasarat olisivat luonnostaan tavaraa, mutta .mp3 –tiedosto ei sitä olisi. En nyt varsinaisesti ota kantaa siihen, onko olemassa ”tavaraa luonnostaan”. Mutta huomautan, että vaikka meille onkin luonnollista pitää esimerkiksi työtä, rahaa tai maata tavarana, eivät ne silti alkujaan ole olleet tavaraa. Ehkä myöskään vasarat tai tuolit eivät alkujaan ole olleet tavaraa. Ehkä niitä ei ole tuotettu vaihtoa varten, vaan perhepiirissä tapahtuvaa käyttöä ja kulutusta varten.

VII

Kapitalistinen riisto ei siis ole Marxin mielestä moraalinen vääryys. Tästä huolimatta kapitalistinen riisto on Marxin mukaan teknisesti huono asia. Marxin vaatimus vallankumouksesta nojaa siis jaotteluun teknisen ja moraalisen huonouden välillä: Elämä porvarillisessa yhteiskunnassa on teknisesti huonoa, samalla tapaa kuten esimerkiksi veitsi voi olla teknisesti huono. Samalla tapaa kuin veitsen tekninen huonous ei alkujaankaan ole moraalinen kysymys, ei myöskään kapitalismin tekninen huonous ole moraalinen kysymys: Kapitalistinen järjestelmä on murskattava, koska se on epäkelpo. Kapitalistinen yhteiskunta inhimillisen ja arvokkaan ihmiselämän este. Kapitalistinen työnjako turmelee ihmiset estämällä heitä saavuttamasta todellista potentiaaliaan. Samalla se estää ihmistä kohtaamasta toista ihmistä ihmisenä. Kapitalismin kumoaminen on siis teknisesti hyvä asia. Asiassa ei oikeastaan ole mitään keskusteltavaa.

Vieraantumisen kumoaminen on teknisesti hyvä asia. Kysymys ei ole alkujaankaan moraalisesta arvostelmasta. Näin ollen Marxia on turha pitää moralistina. Marxin argumentaatio ei ole moralistista, vaan Marx asettuu pontevasti kaikkea moralismia vastaan. Kapitalismi kyllä on viheliäinen riistojärjestelmä, mutta syyt sen vastustamiseen eivät marxilaiselle silti ole moraalisia, vaan objektiivisia. Kapitalismi on teknisesti huono yhteiskuntajärjestelmä.

VIII

Kuten jo aiemmin totesin, vulgaaritaloustieteellisiä määritelmiä huomattavasti analyyttisempi kapitalismin määritelmä löytyykin siis Karl Marxin Pääoman ensimmäisestä osasta. Kapitalismi määrittyy siinä tavaran ja arvomuodon käsitteistä lähtien. Yhteiskuntaa ei siis tee kapitalistiseksi mikään niin triviaali seikka kuin esimerkiksi se, ovatko tuotantolaitokset yksityisten ihmisten vai valtion omistuksessa. Huomauttaisin tässä myös, että myös valtio on oikeussubjekti eli henkilö siinä missä luonnolliset henkilötkin.

Kapitalismi ei kumoutuisi sillä, että valtio ”omistaisi kaiken”, kuten Neuvostoliiton esimerkki hyvin osoittaa. Mutta valtiokapitalismi voi silti olla ennakkoedellytys kapitalismin kumoamiselle. Lenin painotti juuri tätä näkökulmaa. Toisaalta marxilainen yhteiskuntatieteilijä ja aatehistorioitsija Hanz-Jorgen Schanz on teoksessaan Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen kuitenkin toista mieltä. Schanzin mukaan juuri marxilaisesta positiosta käsin valtiokapitalismi vaikuttaa mielettömältä hankkeelta, varsinaiselta ”pysähtyneisyyden dialektiikalta”. Pääoman lukeneelle on myös selvää, että Neuvostoliittokin oli (valtio)kapitalistinen yhteiskunta, jossa monet kapitalismin sisäisistä ristiriidoista tulivat esille äärimmäisissä muodoissaan. Näin Marx tarjoaa ”kritiikin aseita” myös niiden yhteiskuntien tarkasteluun, jotka näennäisesti pystytettiin hänen nimeensä.

Lähimmäksi Marxin ”vapauden valtakuntaa” on päästy ehkä Pohjoismaissa. Eräässä hyvin rajatussa mielessä meillä suomalaisilla on kenties ilo asua maailman kommunistisimpiin kuuluvassa yhteiskunnassa. Enkä nyt tarkoita sitä että vulgaaritaloustieteilijöiden manaaman ”sosialismin” osuus olisi erityisen korkea tai matala, vaan sitä, että pääoman logiikka yksin ei määritä inhimillisen elämän reunaehtoja.

--------------------------

[1] Asiaa voi leikkimielisesti testata empiirisesti väittelemällä libertaristien kanssa: Jos libertaristi saa sinut ylipuhuttua siitä, että julkisilla varoilla ylläpidetyt sairaalat todella ovat ihmisoikeusloukkaus, se ei johdu siitä että hän olisi oikeassa tai että sinä olisit tyhmä, vaan siitä, että oikeassa olikin reininmaalainen yhteiskuntateoreetikko nimeltä Karl Marx.

Päivän mietelmä

2012-02-03T20:26:00.002+02:00

Siinä missä tavaralla on kaksinaisluonne vaihtoarvona ja käyttöarvona, on pillulla kaksinaisluonne tavarana ja rahatavarana.

Palkkamurha ulkoishaittana?

2012-01-31T13:48:00.002+02:00

Jostain ihmeellisestä syystä Pasi Matilainen eksyi blogiini ja kommentoi kirjoitustani Pasi Matilainen ja 'reductio ad absurdum' . Matilaisen vastaus on oikeastaan aika hyvä, joten nostan sen tähän:

Pahoitteluni viiveestä, huomasin vastaväitteesi vasta nyt. Joka tapauksessa, samalla tavalla kuin tehtaanomistaja - ei siis tehtaan työntekijä - vastaa siitä, että tehtaan päästöt eivät tuhoa luontoa, yleisesti ottaen työnantaja vastaa teettämänsä työn haitattomuudesta eivätkä työntekijät. Jos tätä tällaisenaan sovelletaan palkkamurhaskenaarioon, työnantaja eli palkkamurhan teettäjä on se, joka kantaa vastuun, ja äärimmillään työntekijä eli palkkamurhaaja kävelee vapaana - tosin kun kysymyksessä on henkirikos, mikä tahansa oikeusistuin varmasti tuomitsisi myös itse teon tekijän.

Palkkamurhan uhri kärsii siis eräänlaisesta liiketaloudellisen toiminnan aiheuttamasta ulkoishaitasta. Olen muuten itse ollut joskus pikkupoikana [7v] sitä mieltä, että vain palkkamurhan tilaaja voi olla [moraalis-juridisessa mielessä?] murhaaja.

Kommentti Takkirauta -blogiin

2012-01-31T13:41:00.002+02:00

[Koska olen kirjoituskiellossa Takkirautaan vielä tämän päivän, kannan korteni omaan kekooni.]

Ironmistress kirjoitti:

Vakavasti sanottuna: näiden asioiden tajuaminen ja tiedostaminen kuuluu murrosiän seestymisvaiheeseen, jonka jokainen ei-autistinen aikuinen käy läpi normaalisti siinä 16. ja 19. ikävuoden välillä. Tytöt yleensä aikuistuvat poikia nopeammin ja kypsyvät henkisesti nopeammin. Jotkut pojat aikuistuvat vasta kaksiviitosina. Ja jotkut eivät ikinä.

Omakohtaisena esimerkkinä voin kertoa, että muistelen olleeni libertaristi joskus ala-asteen viidennen ja yläasteen seitsemännen luokan välillä. Kysymys oli tuolloin ensisijaisesti omasta ajattelustani, ei siis mistään kirjoista omaksutusta opista. Luin tuohon aikaan muutenkin lähinnä kaunokirjallisuutta, mihin taas en nykyään juuri koske.

Toivuin libertaristisista aatteistani onneksi hyvin nopeasti, kun ikää ja ymmärrystä tuli enemmän.

Raatelijakarhu

2012-01-30T23:38:00.002+02:00

Kuvassa on vaarallinen peto: raatelijakarhu eli oksi.

Iltasanomien mukaan hirvimetsällä ollut metsästäjä sai vammoja lauantaina, kun suuri karhu hyökkäsi miehen kimppuun. Karhu puri, repi ja riepotteli 55-vuotiasta miestä Kilaforsissa, Keski-Ruotsissa.

Mies ampui karhua kamppailun aikana, ja eläin vahingoittui luodista. Poliisi ja metsästäjät pääsivät karhun jäljille lumessa olleiden verijälkien avulla sunnuntaiaamuna.

Verijälkien löydyttyä laaja metsäalue eristettiin, ja helikopteri nousi ilmaan paikantamaan eläintä.

Metsästäjät löysivät karhun kymmenen aikaan sunnuntaiaamuna. Paikalla olleen Aftonbladetin toimittajan mukaan karhu löytyi nuoren metsikön keskeltä.

- Metsästäjät näkivät enintään kymmenen metrin päähän, ja heidän oli ammuttava karhu todella läheltä, paikalla ollut Aftonbladetin toimittaja Tord Westerlund kertoi.

Aftonbladetin mukaan karhu oli täysikokoinen uros. Kahdeksan miestä raahasi kuolleen eläimen metsästä läheiselle metsäautotielle, josta eläin kuljetettiin pois perävaunulla.

Sivallus

2012-01-30T22:40:00.002+02:00

Jos klassinen poliittinen taloustiede (Political Economy) ja uusklassinen taloustiede (Economics) eivät tutki täysin samoja asioita, niin voisiko myös olla, että porvariston terävinkin kritiikki "Marxin arvoteoriaa" kohtaan on niin kutsuttua puheenaiheen vaihtamista.

Minarkismi kumottu

2012-01-30T21:25:00.003+02:00

[Disclaimer: Periaatteessa tällainen kirjoittelu on turhaa, koska liberalismi on pelkkää ideologista läppää - omistusoikeuksien ainoa lähde kun on aina yhteiskunta eikä koskaan mikään ylihistoriallinen "yksilö".]

1.1. Minarkismi on klassisesta liberalismista johdettu liberaali poliittinen ideologia, jonka lähtökohtana ovat negatiiviset yksilönvapauden ja valtion minimaalisuus. Minarkismin mukaan ainoastaan minimivaltio eli yövartijavaltio voidaan sallia. Minarkismin mukaan valtion ainoa tehtävä on yksilöiden vapausoikeuksien turvaaminen.

1.2. Minarkistinen yövartijavaltio on siis valtio, jonka ainoana tehtävänä on suojella yksilöiden fyysistä itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltion toiminta rajoittuu poliisin, oikeuslaitoksen, vankiloiden ja armeijan ylläpitoon. Lyhyesti sanottuna kysymys on väkivaltakoneiston ylläpidosta.

2.1. Minarkismi on loogisesti virheellinen ajatusrakennelma. Minarkismi väittää suojelevansa ihmisiä väkivallalta. Väite on virheellinen. Tämä johtuu siitä, että yksilölähtöisesti tulkittuna omistaminen on jo itsessään aloitteellista väkivaltaa muita yksilöitä kohtaan.

2.2. Omistaminen rajoittaa aina muiden elämää. Esimerkiksi minä omistan auton. Kenelläkään ei ole asiaa minun autooni ilman minun lupaani. Kärjistetysti sanottuna minun autollani ajan vain minä. Siispä minun omistusoikeuteni autooni nähden rajoittaa jokaisen muun suomalaisen eikä vain suomalaisen vaan ihan joka ainoan ihmisen elämää tällä planeetalla.

2.3. Esineen tai maa-alueen omistaja turvautuu siis aina vähintään potentiaaliseen väkivaltaan turvatessaan omistusoikeutensa. Näin ollen juuri esineen tai maa-alueen omistaja on väkivallan aloittaja. Ennen valtion kehittymistä omistaminen oli nykyistä enemmän kiinni omista lihaksista. Kärjistetysti sanottuna oman lähiyhteisön ulkopuolella omistusoikeus perustui pelkkään fyysiseen voimankäyttöön. Nyt kun väkivalta voidaan ulkoistaa valtiolle, omistusoikeuden ja väkivallan kytkös helposti unohtuu.

2.4. Omistamalla jonkin esineen tai maa-alueen yksilö estää muita yksilöitä käyttämästä tuota esinettä tai maa-aluetta. Omistusvaade on aina väkivallalla uhkailua. Omistaja estää muita käyttämästä omistamaansa resurssia. Tämä on aloitteellista väkivaltaa.

2.5. Minarkistinen valtio ei siis suojele yksilöitä väkivallalta, vaan kohdistaa yksilöihin jatkuvaa väkivaltaa.

2.6. Minarkismin kannattaja haluaa ulkoistaa väkivallan jonkun toisen hoidettavaksi. Tämä tekee minarkismin kannattajasta eräänlaisen sossupummin. Minarkismin kannattaja huutaa valtiota apuun kun on puhe omistusoikeuden turvaamisesta, mutta vaatii ettei valtiolla saisi olla muita tehtäviä.

2.7. Minarkismin kannattajan on oltava älyllisesti epärehellinen.

3.1. Väkivaltakoneiston ylläpito on tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Rikkaat saavat nauttia omaisuudensuojasta, jonka myös köyhät rahoittavat. Minarkistinen valtio ei siis ole edes tulonsiirtojen suhteen neutraali koneisto.

3.2. Omistaminen on väkivaltaa, joten omistusoikeuksia turvaava valtio harjoittaa väkivaltaa kansalaisiaan kohtaan.

3.3. Jos yksilönvapaudet ja valtion harjoittama väkivalta ovat keskenään ristiriidassa, minarkismi ei voi turvata yksilönvapauksia.

[3.4. Itse asiassa näyttäisi siltä, että koko porvarillinen yksilönvapauden käsite on ristiriitainen. Ehkä se heijastelee porvarillisen yhteiskuntatotaliteetin sisäisiä ristiriitoja.]

Päivän toinen sitaatti

2012-01-30T18:01:00.004+02:00

Jonkin maa-alueen omistusmuodot ovat siis sekä suhde luontoon että ihmisten välinen suhde; jälkimmäinen on kaksiosainen: se on samanaikaisesti sekä yhteiskuntien välinen suhde että yksilöiden ja ryhmien välinen suhde näiden yhteiskuntien sisällä. Nämä yhteiskunnat ovat useimmiten naapuruksia, mutta eivät välttämättä: tästä ovat esimerkkinä Ranskan, Ison-Britannian, Saksan tai Venäjän siirtomaa-alueet. Mikä tahansa onkin jonkin luonnon konkreettisen, yksilöllisen tai kollektiivisen hyödyntämisen prosessin muoto, niin se on aina yhteiskunnallinen suhde, seurausta yhteiskunnan rakenteesta. Tämän seikan teoreettinen merkitys on olennainen: sellaisella ajatuksella, että yksilö sinänsä, riippumatta siitä mihin yhteiskunnalliseen ryhmään hän kuuluu, olisi kaikkialla ja kaikkina aikoina luonnon omistamisoikeuksien lähtökohta, ei ole minkäänlaista tieteellistä perustaa. Tietysti tällaista ajattelua esiintyy tietyissä yhteiskunnissa tiettyinä aikoina, kuten nyt omassamme, mutta niissäkään se ei ole yksilön oikeuksien lähtökohta eikä perimmäinen perusta.

-Maurice Godelier, Antropologia ja materialismi, s. 73

Päivän sitaatti

2012-01-30T13:43:00.002+02:00

Vallitseva tuotantotapa vaatii paljon enemmän joustavuutta kuin mikään sitä ennen. Lähes kaikilla elämänaloilla vaaditaan suurempaa aloitteellisuutta, mikä edellyttää suurempaa mukautuvuutta vaihteleviin oloihin. Jos keskiaikainen käsityöläinen olisi voinut vaihtaa ammattia, muutos olisi ollut jyrkempi kuin nykyhenkilöllä, joka on perä perää mekaanikko, kaupparatsu ja vakuutusyhtiön johtaja. Yhä enenevä teknisten prosessien yhdenmukaisuus helpottaa ihmisten ammatinvaihtoa. Toimesta toiseen siirtymisen suurempi helppous ei silti tarkoita, että spekuloinnille tai vakiintuneista malleista poikkeamiselle jäisi enemmän aikaa. Mitä enemmän laitteita keksimme luonnon iestämiseksi, sitä enemmän meidän on elossa pysyäksemme palveltava niitä.

-Max Horkheimer, Välineellisen järjen kritiikki, s. 107

Päivän sarkasmi

2012-01-29T18:11:00.002+02:00

Lipponen tuli sitten lopulta kaapista ulos.

Inkavaltakunta: Yhteiskunnan tehokkuus ja kehitys [kommentti]

2012-01-29T18:00:00.003+02:00

Miltton esitti omassa blogissaan mielenkiintoisen teorian, jonka mukaan inkavaltakunnan häviön syy olisi ollut inkojen sosialismi. Kommentoin Milttonin kirjoitusta seuraavalla tavalla:

Etelä-Amerikassa ei ollut juuri yhtään sellaisia eläimiä, joita olisi voinut kesyttää kotieläimiksi. Lue vaikka Jared Diamondin kirja Tykit, taudit ja teräs. Inkojen teknologinen jälkeenjääneisyys ei todellakaan johtunut "sosialismista": Itse asiassa on pikemminkin niin, että inkat käyttivät erittäin tehokkaasti hyväkseen niitä resursseja, joita heillä oli.

Inkavaltakunnassa oli paikoin korkeampi väestöntiheys kuin Suomessa. Osa alueista taas oli täysin hedelmätöntä vuoristoa tai autiomaata. Mitä väkilukuun tulee, niin se taas oli monta kertaa korkeampi kuin nykypäivän Suomessa. Minun lähteitteni mukaan valtakunnan ruokahuolto pelasi oikein hyvin, ja eri alueet pystyivät erikoistumaan omiin vahvuuksiinsa. Eli siis tuotanto ei ollut homogeenista valtakunnan eri osissa, vaan jokaisella alueella tuotettiin sitä, mihin alueen olosuhteet parhaiten sopivat. Resurssien uudelleenjako tapahtui hallinnollisesti ja keskitetysti. Inkavaltio oli byrokraattinen valtio, yhdistelmä kastilaitosta ja sosialismia. Jokaisella oli oma paikkansa eikä kukaan nähnyt nälkää.

Kaikki tämä tapahtui kivikauden informaatioteknologialla ilman kirjoitusta ja ilman yrittäjävetoista kauppaa. Yhteiskunta toimi keskusjohtoisesti mutta tehokkaasti. Inkavaltakunta kykeni myös syrjäyttämään ympäröivät yhteiskunnat. Joten se oli näitä elinvoimaisempi.

Inkavaltakunta osoittaa ainakin sen, että kyllä sosialismin saisi nytkin toimimaan. Moderni tuotantojärjestelmä on ehkä monimutkaisempi, mutta toisaalta myös informaation käsittely onnistuu paremmin.

Inkavaltion asukkaat eivät tunteneet olevansa orjia. Inkan ja kansan suhteen ajateltiin olevan vastavuoroinen: Ihmiset ehkä työskentelivät inkakuninkaan ja tämän hallintoeliitin pelloilla, mutta toisaalta ajateltiin, että vain näin voitiin taata, että aurinko kiertää radallaan ja että sateet tulevat ajallaan.

Ehkä tämä kansalle syötetty ajatusmalli oli pelkkää pajunköyttä. Mutta mitäpä muuta olisivat porvaristonkaan valheet?

Kuten vaikkapa tuo heittosi siitä, että keksintöjä muka tehtäisiin hyötymotiivin vuoksi. Ei se niin ole. Keksintöjä tehdään, koska keksiminen on ihmisistä mukavaa.

Mutta koska kapitalistisen yhteiskuntamuodon todellinen toimija on pääoma yhteiskunnallisena suhteena, on selvää, että kapitalistisessa yhteiskunnassa keksintöjä tehdään yleensä voittomotiivin eli pääoman itselisäyksen takia.

Syynä ei siis oikeastaan edes kapitalismissa ole se, että ihmiset haluaisivat keksiä juuri taloudellisen hyödyn takia, vaan että koska yhteiskunta jo on teknologialtaan hyvin kompleksinen, niin uusien keksintöjen teko ei onnistu ilman rahoitusta, ja tätä rahoitusta ei tule, jos keksinnöllä ei ole käyttöä innovaationa.

Käsittääkseni elokuvamies ja viihdetaiteilija Spede Pasanen teki omaksi huvikseen jonkin verran sellaisia keksintöjä, joita ei kuitenkaan mielekkäällä tavalla voi kaupallistaa. Toisaalta ainakin eräässä Uuno -filmissä esitellään erittäin mielenkiintoinen liiketoiminta-konsepti.

Keskiluokan itsepetos [kuva]

2012-01-29T16:51:00.003+02:00

Kuvan onnellinen ja keskiluokkainen pariskunta elää laiskanpulskeassa ja pikkuporvarillisessa itsepetoksessa. Porvarillisen yhteiskuntamuodon aiheuttama täydellinen "vieraantuminen" ilmenee näiden onnellisten ihmisten tietoisuudessa eräänlaisena tavarafetisisminä: Riistosuhde asettuu ulkoiseksi ja luonnolliseksi esineeksi, ihmisten valtasuhteet näyttävät vain tavaroiden välisiltä suhteilta. Fetisoitunut tietoisuus seikkailee ostosparatiiseissa autuaan tietämättömänä omasta herruudestaan.

Tähän peliin osallistuvat tietysti myös ns. "syrjäytyneet". Tai oikeastaan olisi ehkä parempi puhua syrjäytetyistä. Mutta wallersteinilaisittain tulkittuna myös he ovat globaalitalouden voittajia. Suomalainen köyhä elää objektiivisesti tarkastellen usein aika leveästi. Mutta auttaisiko tietoisuus oman yhteiskunnallisen aseman etuoikeutetusta luonteesta näitä länsimaiden "syrjäytettyjä"?

Perverssi kannatus

2012-01-27T21:23:00.003+02:00

Perverssi kannatus tarkoittaa sitä, että yksilö kannattaa jotakin asiaa sellaisesta syystä, joka useimmille muille ihmisille on syy vastustaa tuota asiaa. Esimerkiksi joku voi kannattaa reaalisosialismia juuri siksi, että Neuvostoliitto todella oli viheliäinen diktatuuri, jossa ihmiset eivät uskaltaneet ilmaista omia mielipiteitään.

Tai sitten joku voi kannattaa libertarismia siksi, että roskaväki kuolisi pois. Ehkä moni tekeekin niin. Julkisesti on kuitenkin parempi puhua vapaudesta, yksilön mahdollisuuksista ja hyvinvoinnin lisääntymisestä.

Minäpä huomaan tuntevani Niinistöä kohtaan hieman perverssiä kannatusta. Niinistön on nimittäin mediassa väitetty kansanedustajana toimiessaan vastustaneen avioliitossa tehdyn raiskauksen kriminalisointia. Minusta tässä olisi syy äänestää Saulia.

Mutta media vähän liioitteli. Toukokuussa 1991 eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin lakialoitetta avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisoinnista. Sen aikaisen lainsäädännön mukaan aviopuolison väkisinmakaamista ei voitu tuomita raiskauksena, vaan vain pahoinpitelynä.

Eduskunnan pöytäkirjasta selviää, että Niinistö ei vastustanut perheen sisäisen raiskauksen kriminalisointia. Sen sijaan Niinistö vastusti muutosta, joka olisi poistanut avioliiton sisäisen raiskauksen uhrilta "anteeksiannon" mahdollisuuden eli mahdollisuuden keskeyttää ilmoittamansa rikoksen viemisen oikeuden tuomittavaksi.

Tässä vielä Niinistön lausuma:

Luulen, että me jokainen olemme joskus jollain tavalla tulleet kolhituiksi ja huomanneet yllättäen muutaman päivän päästä, että ei se ihan niin pahaa ollutkaan, haluan antaa anteeksi sen pahan, joka minuun kohdistui.

Vaikka Niinistön lausuman konteksti ei ollutkaan se, minkä media antoi ymmärtää sen olevan, niin kyllä tuo lausuma silti voisi olla ihan pätevä syy äänestää Niinistöä. Yksilö kun todella voi kiivastuessaan käynnistää byrokraattisen koneiston, ja sitä voi olla hankala saada pysäytettyä vaikka kuinka tulisi katumapäälle. Perheellä pitäisi yhteiskunnan perusyksikkönä olla jonkinlainen immuniteetti tällaista koneistoa vastaan.

Lisäksi avioliitossa tapahtuva raiskaus on mielestäni ristiriitainen käsite. Ei omaa vaimoa voi raiskata. Jos feministisen logiikan mukaan raiskaus muka voi tapahtua avioliiton sisällä, niin minusta olisi loogisempaa poistaa rikoslaista koko raiskauksen käsite ja käsitellä kaikki "väkisinmakuut" pelkkinä pahoinpitelyinä.

II

Koska Niinistö kuitenkin edustaa myös muita arvoja kuin perhearvoja, en äänestä häntä. Julkaisen kuitenkin näitä Niinistön muita arvoja painottavan vaalimainoksen blogissani. Se näkyy alla:

Siitä sitten vain äänestämään. Minä jään vaalipäivänä kotiin.

III

Nyt kun Iranin ja USA:n konflikti syvenee, Suomen johtoon ei kaivata natokiimasta kärsivää markkinauskovaista "periaatteen ihmistä". Niinistö on pahimmassa tapauksessa uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Isänmaallisena ihmisenä äänestinkin ensimmäisellä kierroksella Väyrystä. Käytin lopullisessa valinnassa vähiten huonon ehdokkaan logiikkaa. Näistä ehdokkaista Väyrynen oli vähiten huono eli paras. Mutta myös älykkäin ja koulutetuin.

Myös isäni, joka on yleensä aina ennen äänestänyt demareita, äänesti Väyrystä. Ja oli todella pettynyt, kun toiselle kierrokselle pääsikin Niinistön lisäksi Haavisto. Itse asiassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan huomasin oikean sukupolvieron: Isälleni Haaviston ehdokkuus on jo itsessään traumaattinen asia.

Isälleni on suunnattoman ihmetyksen aihe, kuinka valtakunnan johtoon voidaan äänestää ihmistä, joka on valinnut asuinkumppaninsa niin, ettei suku vahingossakaan voi jatkua. Sopiiko presidentiksi todella sellainen ihminen, joka omalla elämällään asettuu vastustamaan yhteiskunnan olemassaololle välttämätöntä perheinstituutiota? Instituutiota, joka rakentuu miehen ja naisen yhteiselämän varaan. Vain perhe turvaa yhteiskunnan jatkuvuuden.

Isäni pitää Haaviston ehdokkuutta merkkinä valtakunnan rappiosta. Minun mielestäni Haaviston ehdokkuutta isompi ongelma on kuitenkin se, että tuntuu siltä, ettei minun isälläni olisi oikeutta ajatella Haaviston ehdokkuudesta siten, miten hän siitä ajattelee. Eli siis nykyisessä ilmapiirissä kaikenlaista muuta voidaan suvaita, paitsi konservatiivisia perhearvoja.

Toisaalta isäni näkemykset Haaviston presidenttiehdokkuudesta tulivat minullekin vähän yllätyksenä.

Ideologinen tiede?

2012-01-27T19:16:00.003+02:00

Kauppatieteiden ylioppilas Thomas Taussi kirjoitti omassa blogissaan aiheesta Itävaltalainen koulukunta ei ole ideologia. Taussin näkemyksen mukaan itävaltalainen taloustiede on objektiivista tiedettä, jolta puuttuvat ideologis-normatiiviset sidokset. Itävaltalainen taloustiede ei siis ole sidoksissa mihinkään tiettyyn politiikan tekemisen tapaan. Erityisesti yhtäläisyysmerkkejä itävaltalaisen taloustieteen ja poliittisen libertarismin välille ei Taussin mukaan voida vetää.

Taussin näkemys on mielestäni jossain määrin väärä, mutta en nyt vielä ala perustelemaan omaa näkökulmaani tarkemmin. Oletetaan että Taussi on oikeassa. Esitinkin seuraavan kommentin:

Mutta voiko itävaltalaista taloustiedettä käytännössä käyttää minkään muun kuin libertaristisen yhteiskuntapolitiikan apuvälineenä? Miten esimerkiksi Pohjois-Korean johtajat voisivat hyödyntää Hayekin ja Misesin oppeja luopumatta valtiojohtoisuudesta?

Taussi vastasi:

Kuten sanoin, itävaltalainen taloustiede voi pyrkiä arvioimaan mitä tahansa keinoja mille tahansa päämäärille. Oli kyse sitten vaikka Pohjois-Koreasta, mutta pitäisi tietää, mitkä ovat päämääriä. Valtiojohtoisuus on epäselvä päämäärä, koska valtiojohtoisuutta voi toteuttaa niin monella eri tavalla. Mikäli tarkoituksena on tehdä yhteiskunta, joka vastaa mahdollisimman paljon jotain ennalta määriteltyä suunnitelmaa tai suunnittelijoiden ihanteita, valtiojohtoisuus on tähän parempi keino kuin vapaus. Jos kuitenkin suunnitelmat vaativat paljon resursseja ja inhimillisiä voimavaroja, täytyisi ihmisiä saada motivoitua ja käyttämään luovuuttaan asioiden tehostamiseksi. Esim. Neuvostoliitossa misesiläiset ideat markkinainformaatiosta otettiin myönteisesti vastaan, koska suunnitelmatalous voi kohdistaa resurssit huonosti tai tosi huonosti suhteessa markkinoihin.

Jos itävaltalainen taloustiede on nimenomaan neutraalina tieteellisenä teoriana ylivoimainen, niin saisikohan konkreettisen sosialismin toimimaan, jos keskuskomitean suunnitteluviranomaisilla olisi tutkinto itävaltalaisesta taloustieteestä? Ehkä voidaan jopa sanoa, että Stalinin olisi pitänyt palkata Hayek ja Mises erikoisasiantuntijoiksi.

Tai sitten ei. Taloustiede kun ei ole mitään neutraalia kuvausta yhteiskunnasta. Normatiivinen ulottuvuus sisältyy jo taloustieteen omiin aksioomiin. Jos esimerkiksi tehokkuus määritellään markkinatalouden ehdoilla, on selvää, että markkinatalous on 'tehokas'. Mutta ehkä tällöin on syytä vakavalla mielellä hieman dekonstruoida tehokkuuden käsitettä. Voi olla, että tehokkuutta ei tällöin enää pidetä erityisen tavoiteltavana asiana.

Taloustieteelliset teoriat syntyvät aina tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa ja kontekstissa. Vaikka jokin teoria ehkä formaalisti olisikin universalisoitavissa, sen varsinainen relevanssi on silti sidoksissa juuri siihen historialliseen tilanteeseen, jossa se on syntynyt. Lyhyesti sanottuna taloustiede kuvaa markkinatalousyhteiskunnan toimintaa.

Äärimmäinen esimerkki koskee John Maynard Keynesin teorioita. Joissakin piireissä niitä sanotaan vasemmistolaisiksi, mutta totuus on, että esimerkiksi Neuvostoliitossa keynesilaisyytta ei edes olisi voitu soveltaa käytäntöön, koska keynesilainen politiikka on mahdollista vain jos tuotantovälineet ovat pääosin yksityisomistuksessa.

Myös väite jonkin taloustieteellisen teorian universaaliudesta voidaan nähdä pikemminkin osoituksena siitä, että tuo teoria itsessään on alarakenteen määrittämää ideologiaa, jolta jo määritelmällisesti puuttuu kyky itsereflektioon. Marxilaisesta ideologiakriittisestä näkökulmasta juuri uusklassinen ja itävaltalainen taloustiede näyttäytyvät mystifikaationa ja ideologiana. Eivät siksi, että niiden teoriat muka olisivat epätosia, vaan pikemminkin siksi, että ne eivät tunnista oman pätevyysalueensa rajoja, lyhyesti sanottuna sitä, että niiden totuus on lopulta sidoksissa spesifiin yhteiskuntatotaliteettiin: Porvarilliseen yhteiskuntamuotoon ja sen sisäisiin lainalaisuuksiin.

Jos siis taloustiede kuvaa markkinatalouteen perustuvan yhteiskunnan toimintaa, niin voiko taloustieteellä olla mitään erityisempää annettavaa silloin, jos pyritään kohti yhteiskuntaa, jolla on mahdollisimman vähän tekemistä markkinatalouden kanssa? Luulisi, että tällaista yhteiskuntaa ohjaavan politiikan tulisi perustua aivan toisiin oppeihin. Taloustieteen rooli voi jäädä tällöin hyvin vaatimattomaksi.

Kun siis luovutaan vanhasta "ideologisesta keskuspankista", voi todella olla syytä luopua myös sen liikkeelle laskemasta käsitteellis-teoreettisesta "valuutasta". Sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen sujuisi siis paremmin tukeutumalla tuon yhteiskunnan omaan "metafysiikkaan" pohjautuvaan teoriaan.

Mutta kun tuota yhteiskuntaa ei vielä ole, ei meillä vielä ole myöskään täydellistä "työväen taloustiedettäkään". Marx ei kirjoitellut erityisen tarkkoja reseptejä tulevaisuuden ruokaloita varten.

Banaanisaarille Takkiraudasta

2012-01-27T17:42:00.005+02:00

Allekirjoittanut sai loppukuun kestävän porttikiellon Takkirauta -blogiin. Vaikka loppukuuta onkin jäljellä vain reilut neljä päivää, katson rangaistuksen olevan vähän ylimitoitettu. Oma kommenttini kun oli täysin asiallinen. Se tulee kokonaisuudessaan tässä:

Kaappivasemmistolainen antisosialistimme näyttää taas olevan vauhdissa ja vieläpä oikein moralistisella tuulella. Pahin kohta on varmaan tämä:

"Ja ammattiyhdistysliike on juurikin työntekijöiden työvoiman myyntikartelli, jolla myyjät (työntekijät) myyvät työpanoksensa niin, että he saavat siitä markkinahinnan eivätkä ostajan (työnantajan) sanelemaa polkuhintaa. "

Jos olisit yhtään perehtynyt esimerkiksi reininmaalaisen yhteiskuntatieteilijän Karl Marxin laajaan ja tieteellisesti erittäin mielenkiintoiseen tuotantoon, et esittäisi tuollaisia naurettavia väitteitä. Työvoiman markkinahinta määräytyy markkinoilla. Näin asia on jo ihan määritelmällisesti. Juuri kapitalistin maksama hinta [palkka] on markkinahinta. Kysyntä ja tarjonta ratkaisevat, ja arvolaki toteutuu.

Jos työläiset vaativat lisää palkkaa, kysymys on tavallaan kiristämisestä ja väkivallasta. Työnantajan sopimusvapautta rikotaan, ja tällä tavoin puututaan markkinoiden tehokkaaseen toimintaan.

Suomeksi sanottuna AY -liike kiristää työvoiman hintaa yli sen oikean markkinahinnan. En sano että tässä olisi jotain väärää. Asia kun on monissa tapauksissa oikeastaan päinvastoin: Työvoiman dekommodifikaatio tapahtuu myös AY -liikkeen avulla.

Mutta tätä luokkataistelua ei voi mitenkään ymmärtää markkinoiden "parantamiseksi". Kysymys on juuri markkinoihin puuttumisesta. Keskusjohtoisesti neuvoteltu palkka ei ole työvoiman "oikea" markkinahinta, vaan eräänlainen markkinahinnan keskusjohtoinen kompromettointi.

Kapitalisteilla on kyllä yhteiskuntaluokkana yliote ja "oikeus puolellaan", mutta ei todellakaan mitään monopsonia. Työnantajia kun on paljon ja eri työnantajat vieläpä kilpailevat verisesti keskenään.

Ironmistressin argumentatiivinen perusongelma on syntyy, kun on kova tarve yhtäältä kompromettoida tiettyjä termejä ja käsitteitä, ja sitten toisaalta taas kova halu hyökätä markkinataloutta vastaan. Lopputuloksena on aika ihmeellinen ja käsitteellisesti sekava tilkkutäkki.

Tulisit reilusti ulos sieltä kaapista nyt vaan. Ei vasemmistolaisuus ole mikään häpeä.

Ruukinmatruunan vastaus edustaa kaikessa alastomuudessaan sitä niin kutsuttua naisen logiikkaa:

Se on Sammalkielellä sitten loppukuu lomaa banaanisaarilla.

Syy: ykköspykälän rikkominen eli henkilökohtaisuuksiin meneminen.

[..]

Kyllä julkisessa keskustelussa pitäisi vähän kyetä ottamaan kritiikkiä vastaan. Blogi kun ei ole mikään olohuone vaan immanentin erimielisyyden varjostama agora. Omasta mielestäni en varsinaisesti edes mennyt henkilökohtaisuuksiin. Voin kuitenkin mennä henkilökohtaisuuksiin näin perjantain ratoksi.

Ironmistressin ajattelua hallitsee bias. Sen taustalla on läpeensä ristiriitainen maailmankatsomus yhdistyneenä "kansanmiestä" kosiskelevaan populismiin ja loppumattomaan koulupoikamaiseen tarpeeseen kompromettoida erilaisia asioita, joiden ainoana yhteisenä piirteenä on se, että ne yleensä ylittävät oman ymmärryskyvyn. Kaikki tämä yhdistyy identifikaation ristiriitaisuuteen ja tästä seuraavaan pakonomaiseen valehteluun, joskin osa valehtelusta on myös tietoisesti harkittua. Lopputuloksena syntyvä kognitiivinen dissonanssi on kuitenkin subjektiivisesti varmaan aika ikävä kokemus.

Mutta ei silti pitäisi vauhkoontua noin pahasti.

[Allekirjoittaneeseen iski tällä kertaa itsekritiikki: Tähän kohtaan tarkoitettu psykoanalyytttinen tulkinta tulee joskus myöhemmin, jos ylipäänsä tulee.]

II

Voimme siis esittää seuraavan teoreeman: Kun naiselta loppuvat argumentit, on aika esittää syytös henkilökohtaisuuksiin menemisestä. Tällainen aiheeton syytös on oikeastaan eräs kaikkein törkeimmistä argumenttivirheistä. Siinä tavallinen ad hominem - käännetään ikään kuin ympäri: Maalataan valkoinen mustaksi ja musta valkoiseksi. Naiset ovatkin eräänlaisia projisoinnin mestareita.

Valta ja vallankäyttö [sitaatti]

2012-01-25T00:47:00.003+02:00

Nimimerkki Jaska Brown kiteyttää omassa blogissaan seuraavalla tavalla:

Vallankäytön kannalta on aikalailla yhdentekevää, kuka romppeensa Mäntyniemeen roudaa. Kun aikoinaan presidentinvaali tuli suoraksi kansanvaaliksi, ennustin että presidentin valtaoikeudet karsitaan minimiin ja kansa hölmöydessään sen hyväksyy. Kansalle sanotaan vain, että otetaanko pressalta valta pois ja sehän menee läpi ilman mutinoita, kun ei kerrota että vallan määrä on vakio. Presidentiltä poistuva valta siirtyy puoluejohtajille ja näinhän tässä on käynyt.

Aika hyvin sanottu.

Kapitalismin neurokemiaa?

2012-01-24T22:31:00.003+02:00

I

Vanhan sanonnan mukaan tieto on valtaa. Toisaalta on myös niin, että valta luo uusia tiedon muotoja. Näiden seikkojen ymmärtämiseksi ei varmaankaan tarvitse erityisempiä opintoja tai käsitteellisiä valmiuksia. Tieto kun usein todella on vallankäytön muoto. Tai ehkä pikemminkin yhteiskunnallinen valta muotoutuu esiin juuri tietona. Jopa "sossurahan" saamisen ehtona on, että inhimillinen tarve muuttuu oikein täytetyksi hakemukseksi [huom: liitteineen!] ihmisen ja byrokraattisen koneiston rajapinnassa.

Klassinen ja hiukan adekvaatimpi esimerkki on kuitenkin psykiatria: Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että psykiatria pikemminkin luo yhteiskunnallistettua normaaliutta ja epänormaaliutta sen sijaan että se varsinaisesti parantaisi ihmisiä. Psykiatrian hoitotoimenpiteet eivät siis niinkään tähtää yksilön 'parantamiseen' [sic!], vaan ne tähtäävät yksilön muokkaamiseen yhteiskuntakelpoiseksi. Näin tulkittuna psykiatria on tärkeä osa liberaalin markkinatalousyhteiskunnan yhteiskunnallisten ehtojen uusintamista. Tietämysjärjestelmänä psykiatria muokkaa kaikki syystä tai toisesta valtavirrasta erityisen paljon poikkeavat ihmiset juuri tietynlaisiksi yhteiskunnallistetuiksi subjekteiksi. Tarkoituksena on siis tuottaa terveyden sijasta normaaliutta.

Samalla psykiatreilla on asiantuntijoina hyvin paljon erityistä asiantuntijavaltaa. Heillä on mahdollisuus nimetä yksilö normaaliksi tai epänormaaliksi. Jälkimmäisen leiman saaneet voidaan virkamiespäätöksellä sysätä yhteiskunnan ulkopuolelle siten, ettei heidän protestiensa äärimmäisimpiäkään muotoja enää tarvitse ottaa vakavasti: Terroristin leimaaminen hulluksi on oikeastaan vielä tehokkaampaa kuin tämän fyysinen tuhoaminen. Koska Breivik on hullu, meidän ei tarvitse edes ymmärtää hänen argumenttejaan. Ne eivät muodosta edes mielekästä peilikuvaa omille ajatuksillemme.

Psykiatrian kohdalla vallankäytön ja tiedon yhteenpunoutuminen on siis niin läpinäkyvää, että jo oma "tutkimusmetodologiani", nojatuoliajattelu, tuo mainiosti esiin sen, miten kyse on usein pikemminkin vallankäytöstä kuin oikean "sairauden" hoitamisesta: Normaalius on hyvin pitkälti juuri sosiaalinen eikä biologinen tosiseikka. Psykiatriassa kysymys ei ole minkään "yhteiskuntaa edeltävän" terveyden vaalimisesta, vaan yksilön muokkaamisesta mahdollisimman hyvin yhteiskuntaa vastaavaksi. Tämä tapahtuu ensinnäkin diagnooseilla, mutta toisaalta myös erilaisten hoitotoimenpiteiden avulla.

II

Mutta jottei tällä kertaa menisi pelkäksi nojatuoliajatteluksi, niin esitän ajatuksilleni vaihteeksi myös vähän empiiristä, luonnontieteellistä tukea: Kiusatun vastaisku - blogissa on artikkeli siitä, kuinka masennuslääkkeet saavat ihmisen hyväksymään sellaista epäreiluutta, jota he eivät ilman lääkitystä hyväksyisi. Tunne yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta saadaan siis häivytettyä kemiallisesti.

Siteeraan:

Mielenkiintoinen osuus liittyy epäoikeudenmukaisuuden kokemiseen bentsodiatsepiinien vaikutuksessa:

Oxapamia saaneilla amygdalan aktiivisuus oli pelin aikana pienempi, ja he olivat muita taipuvaisempia hyväksymään epäoikeudenmukaiseksi kokemansa 80/20-tarjouksen.

Tutkimus vahvistaa useasti käyttämäni lentävän lauseen ”Ole hiljaa ja syö lääkkeesi !” Bentsoilla lääkitty ihminen suvaitsee epäoikeudenmukaista kohtelua paremmin kuin lääkitsemätön. Bentsoilla turrutettu potilas on helppo potilas.

Näinhän kapitalismi toimii. Työn ja pääoman ristiriita rajoittaa pääoman itselisäysprosessia. Pääoma kohtaa työläisen absoluuttisessa jaksamisessa luonnollisen rajan lisäarvon kasvulle, mutta samalla pääoma pyrkii kaikin keinoin ylittämään tuon rajan. Kun siis [ihmis]luonto asettaa rajat pääoman sudennälälle, pyrkii pääoma kolonialisoimaan [ihmis]luonnon itsensä.

Tällä hetkellä suuri osa työikäisistä syö erilaisia psyykelääkkeitä. Moni ei kestä arkea ilman lääkitystä. Ihmisillä on siis paha olla, mutta voisiko vika sittenkin olla todellisuudessa? Miksi arki on monille niin kovaa ja epävarmaa, ettei siitä selviä ilman lääkitystä? Näyttäisi siltä, että yhteiskuntaan sopeutuminen ei enää kaikilta onnistu luonnollisin keinoin. Kun siis psykiatria hoitaa yksilön sairautta, se ummistaa silmänsä siltä miten koko yhteiskunnallinen todellisuus on muuttunut abnormiksi.

Tai jos ajatellaan sitä, miten Marxia lukemalla voisi tulkita juuri pääomasuhteen olevan porvarillisessa yhteiskunnassa vallitseva "transsendentti" ja samalla kuitenkin tuon yhteiskunnan varsinainen [!] subjekti, niin näyttäisi kovasti siltä, että pääoma yhteiskunnallisena suhteena estää "proletariaattia" nousemasta aidoksi subjektiksi nykyään myös neurokemiallisin keinoin. Näin ollen myös "neutraaliksi" koetulla luonnontieteellisellä tutkimuksella on aidossa mielessä luokkaluonne.

Protestiääni

2012-01-22T14:33:00.002+02:00

Asiaa tarkemmin harkittuani olen jo melko varma siitä, että äänestän tänään Timo Soinia. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että Soinin arvot vastaavat pitkälti omia arvojani. Toisaalta luotan myös siihen, ettei Soini kuitenkaan tule valituksi, joten kannattamani puolue ei ainakaan minun ääneni myötä menetä taitavaa puheenjohtajaansa.

Teoreettinen ekskurssi: Hyötyjen ja haittojen koordinaatistossa operoivan talousmetafysiikan näkökulmasta äänestyskäyttäytymiseni on varmaankin irrationaalista: Aherran [äänestän] tietoisena siitä, että "varsinainen" tavoite [Soinin presidenttiys] jää saavuttamatta. Toiminnan mielekkyys kun on usein siinä itsessään, ei jossain toiminnasta irrallaan olevassa hyödyssä.

Koska tämä koskee mahdollisesti myös moralismia, saattaa esimerkiksi altruistisen rankaisemisen peliteoreettinen tarkastelu olla rikki jo lähtökohtaisella tasolla. Tai jos jokin käyttäytymismalli on evoluutiopsykologian tarkoittamalla tavalla adaptaatio, tuohon käyttäytymismalliin on ongelmallista soveltaa taloustieteen käsitteistöä: Altruistiseen rankaisemiseen taipuvaisen yksilön näkökulmasta kyseessä kun ei koskaan ole kustannus vaan aina hyöty.

Toisaalta voitaisiin myös ajatella, että esikapitalistisissa yhteiskunnissa ahertaminen ja puurtaminen on tapahtunut ilman talousmetafysiikan käsitteistöä, ja että kunhan tästä "kapitalismin ideologisesta keskuspankista" on päästy eroon, ihmiselämälle välttämättömän konkreettisen materialiteetin uusintaminen tapahtuu johonkin aivan toiseen käsitteistöön vetoamalla.

Pajunköysi perusnormina

2012-01-21T20:12:00.002+02:00

Kuvassa on Ruotsin kuningas.

I

Platonin Gorgias - dialogissa Kallikles -niminen aristokraatti esittää mainion näkemyksen, jonka mukaan on oikein, että vahvat ja voimakkaat riistävät heikompiaan. Kallikleen näkemys näyttää perustuvan ns. naturalistiseen virhepäätelmään: Vahvimmat ovat luonnostaan parhaita, samoin kuin luonnossa heikommat ovat huonompia. Vahvoille kuuluu siis myös enemmän kuin heikoille. Yhteiskunnallisella eriarvoisuudella näyttäisi olevan luonnollinen pohja.

Kallikles ei tietenkään tuntenut erottelua luonnollisten tosiasioiden ja yhteiskunnallisten tosiasioiden välillä. Kallikleen aristokraattinen asema oli peritty, mutta hänen orjansa saattoivat hyvin olla häntä älykkäämpiä, kauniimpia, viisaampia tai voimakkaampia. Jos siis rakentaisimme aikakoneen ja lähettäisimme muinaiskreikkaa osaavan analyyttisen filosofin aikamatkalle, luopuisiko Kallikles asemastaan, mikäli lähettämämme filosofi kykenisi opettamaan tälle luonnollisten tosiasioiden ja yhteiskunnallisten tosiasioiden välisen eron, ja mikäli myös osoittautuisi, että Kallikles todella olisi "paljaiden tosiasioiden" tasolla jollakin tapaa orjiaan huonompi.

En usko. Mikään tällainen todistelu ei voisi vakuuttaa Kalliklesta, koska viime kädessä Kallikles ei oikeuta asemaansa "paljailla tosiasioilla". Hän ei viime kädessä vetoa ominaisuuksiinsa kuin pinnallisella ja näennäisellä tasolla. Viime kädessä hän vetoaa vain ja ainoastaan omaan herruuteensa.

Kallikleen näkemys yhteiskunnallisen epätasa-arvon oikeellisuudesta on siis kehäpäätelmä: Se nojaa viime kädessä ei mihinkään muuhun kuin siihen ideologiseen fiktioon, jota sen muka piti oikeuttaa. Kallikleen luonnolllinen paremmuus ei ole mitään muuta kuin sitä, että hän on tarpeeksi härski esittämään sellaisen järjestyksen (logos), jonka orjat hyväksyvät.

Orjan ja Kallikleen ero olisi siis siinä, että orjalla on kyky ymmärtää Kallikleen logos, mutta ei oman logoksen luomisen kykyä. Kallikles luottaa siihen, ettei hänen herruuttaan kyseenalaisteta. Olihan myös Platon periaatteessa sitä mieltä, että orjan luonnollinen huonommuus on juuri siinä, että tämä mieluummin tottelee isäntäänsä kuin riistää oman henkensä.

Kyynikkofilosofi Diogenes Sinopelainen taas ilmoitti orjaksi jouduttuaan, että hänet voisi mieluiten myydä miehelle, joka kaipaisi itselleen isäntää. Ostaja löytyi. Diogones osoitti tempullaan sen, ettei orjatalouteen perustuvalla yhteiskunnalla ole mitään sellaista luonnollista perustaa, jonka voisi muka johtaa ihmisten "luonnollisista eroista". Eri ihmiset ovat erilaisia, mutta tästä ei voi johtaa minkäänlaista poliittis-ekonomista epätasa-arvoisuutta. Luonnollisia orjia ei ole. Kysymys oli vain helleenien eriskummallisista tavoista, joille Diogenes maailmankansalaisena naureskeli.

Diogeneen tavoin myös Platon myytiin kerran tai pari orjaksi, mutta syystä tai toisesta hän ei riistänyt henkeään. Platonin kohdalla kysymys lienee ollut ns. cocktail- kutsu harhasta. Hän eli kriittisen hetken ajan itsepetoksessa, ajatteli suorastaan olevansa vähemmän orja kuin ne muut, ne heikot ja tyhmät ihmiseläimet, jotka orjamarkkinoilla alistuneesti tottelivat isäntien käskyjä.

Tai ehkä sittenkään kysymys ei ollut orjien heikkoudesta sinänsä, vaan orjatalouden moraalisen perustan täydellisestä puuttumisesta. Orjatalouden oikeuttanut logos olisi siis ollut niin "läpinäkyvän ideologinen", että orjien olisi pitänyt nähdä sen perustava virheellisyys. Orjien ei olisi pitänyt hyväksyä omaa tilaansa. Aristokraatit, joihin Platon kuului, tiesivät, että järjestelmältä puuttui tyystin kaikki "luonnollinen pohja".

Tämä tulkinta on tietysti jollakin tapaa väärä, koska Platon todella hyväksyi orjuuden normaalina ja luontevana yhteiskunnallisena järjestyksenä. Orjuus ei vaikuttanut asialta, jota olisi pitänyt erityisemmin edes perustella. Platon on itse asiassa niin elitistinen, ettei hän Valtio -teoksessaan oikeastaan erityisemmin edes puhu orjista. Tästä ei pidä päätellä, etteikö Platonin ihannevaltio olisi perustunut orjatalouteen.

Myös Aristoteles piti orjuuteen perustuvaa kreikkalaista kaupunkivaltiota arvokkaan elämän reunaehtona. Myös antiikin yhteiskunnissa eläneet orjat yleisesti ottaen hyväksyivät tilanteensa. He eivät kapinoineet. Vain aristokratiaan kuuluva Platon kykenee pohdiskelemaan, mitä mahtaisi erityisen armottomalle isännälle tapahtua, mikäli tämä erotettaisiin orjineen kaupunkivaltion poliittisesta järjestyksestä ja jätettäisiin omilleen. Tappaisivatko huonosti kohdellut orjat isäntänsä?

Toisaalta orjien "orjamaisuus" oli Platonille kuitenkin juuri siinä, että he alistuivat. Antiikin kreikkalaisillahan ei ollut neoklassiseen taloustieteeseen vertautuvaa ideologista abstraktiota, joka olisi saanut tilanteen näyttämään joltain muulta kuin mitä se oli.

Todellisia tuotantosuhteita ei siis vielä saatu häivytettyä kuvitteellisten suhteiden ja mielikuvien savuverhon taakse samalla tapaa kuin myöhemmin. Jos siis ideologia on on niiden luuloteltujen mielikuvien ja kuviteltujen suhteiden kokonaisuus, joka asettuu konkreettisen yksilön ja hänen todellisten, alarakenteeseen kuuluvien elinolojensa "väliin", niin antiikin orjanomistajan arkitietoisuus oli vähemmän ideologinen kuin modernin kapitalistin. Kallikles ei elänyt samalla tapaa kuvitteellisessa suhteessa oman olemassaolonsa ehtoihin kuin esimerkiksi Björn Wahlroos elää. Kallikles tiesi alusta loppuun asti syöttävänsä ali-ihmisille pelkkää pajunköyttä.

Toisaalta voisi kysyä, että Wahlroosko ei muka tiedä?

II

Toisinaan ne ajatukset, joita on käytetty jonkin järjestelmän puolustelemiseksi, kääntyvät oikeastaan tuota järjestelmää vastaan. Ainakin Aristoteleen kirjoituksissa orjuuden puolustelu kääntyy hyvin nopeasti orjuuden immanentiksi kritiikiksi. Aristoteleen muotoilemat "laatuvaatimukset" "luonnollisille" orjille ovat nimittäin niin tiukat, että voidaan epäillä, löytyykö ne täyttäviä "luonnollisia" orjia juuri ollenkaan. Aristoteles kuitenkin hyväksyi orjuuden, jos on olemassa luonnollisia orjia. Aristoteles myös uskoi vakaasti että heitä kyllä riittää. Kun kreikkalainen kaupunkivaltio näyttäytyy "ikuisena luonnonmuotona", niin on täysin loogista, että myös luonnollisia orjia todella on olemassa.

Käsittääkseni myös Nietzsche on esittänyt, että vahvojen yksilöiden tulisi käyttää heikkoja hyväkseen. Tämän näkemyksen mukaan porvarillisen yhteiskunnan ongelma ei olekaan kapitalistinen riisto sinänsä, vaan se harmillinen seikka, etteivät kapitalistit oikeastaan ole riistämiään työläisiä parempia. Hallitsevan luokan hengenelämä on yhtä latteaa tai jopa latteampaa kuin alistetuilla.

Biologisen reduktionismin hengessä voitaisiin myös todeta, että kun porvari pilkotaan ja paloitellaan, ei silloinkaan löydetä mitään laadullista poikkeamaa saman käsittelyn kokeneeseen työläiseen nähden. Luokkapositio siis on todella vain "yhteiskunnallinen luonnenaamio". Myös riistäjät ovat pelkkiä mitättömyyksiä, aivan kuten riistettävätkin. Porvarillinen yhteiskunta onkin siis määritelmällisesti ali-ihmisten yhteiskunta: Luvattujen yli-ihmisten tilalla on siis vain latteita pikkuporvarillisia mitättömyyksiä.

Tällöin ei tietenkään enää voi mennä läpi naiivi olettama siitä, että orjilla olisi kyky ymmärtää eliitin 'logos', mutta ei omaa logoksen kykyä.

Vapauden ihmemaa?

2012-01-20T19:18:00.004+02:00

Iltalehden mukaan Yhdysvalloissa on pidätetty kolme suomalaisopiskelijaa julkisen juopottelun ja humalatilan [sic!] vuoksi. Tennesseessä opiskelevat 21-, 22-, ja 23-vuotiaat nuorukaiset saavat nyt rikossyytteet humalatilasta julkisella paikalla. Ikään kuin tämä amerikkalaisten viranomaisten jo sinänsä barbaarinen toiminta ei jo itsessään olisi vakava loukkaus aitoja yksilönvapauksia ja eurooppalaisia arvoja kohtaan, kehtaavat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet vielä olla ihmettelemässä, että Suomessako muka saa juoda olutta julkisella paikalla.

Mutta totta se on. Suomessa valtio ei lähtökohtaisesti puutu kansalaisten oluenjuontiin julkisella paikalla, ainakaan mikäli juopottelu ei ole häiriöksi. Suomi on siis tässä suhteessa Yhdysvaltoja huomattavasti vapaampi maa. Jo tämän esimerkin valossa onkin selvää, että periamerikkalainen ideologinen arkitietoisuus, joka painottaa yhdysvaltalaisen kulttuurin yhtenevyyttä negatiivisesti ymmärretyn yksilönvapauden ideaalin kanssa, on siis jälleen kerran osoitettu virheelliseksi, suorastaan valheelliseksi. Yhdysvalloissa valtio kontrolloi kansalaisten elämää enemmän kuin Suomessa.

Ei siis voida esimerkiksi sanoa, että negatiivinen yksilönvapaus toteutuisi Yhdysvalloissa jotenkin puhtaammassa muodossa kuin vaikkapa Suomessa. Pikemminkin näyttäisi siltä, että yhdysvaltalaiset ovat valtiollisen kurinpitolaitoksen orjia. Eiväthän he saa edes juoda olutta kadulla. Suomi on tässäkin asiassa huomattavasti Yhdysvaltoja vapaampi maa.

Toisaalta ei voida sanoa, etteikö "negatiivisen vapauden kova ydin", siis porvarillisten riistämisen oikeuksien muodostama mainio totaliteetti, olisi jossain määrin paremmin säilyttänyt alkuperäisen muotonsa juuri Yhdysvalloissa. Yhdysvaltalaisittain tulkittu yksilönvapauden käsite itse asiassa paljastaa oman "luokkaluonteensa" eurooppalaista vastinettaan paremmin: Vapaus on orjuutta ja riistoa.

Summary: It seems that citizens of the United States are nothing but pitiful slaves, who are not even allowed to drink beer in public space. In a free country like Finland or Sweden you can drink your beer wherever you like. If you can't drink beer in the streets of USA, it only means that USA is not a free society. It is society of slaves and slave minded people: Society of morons who think that they are free.

Tuhmia tyttöjä [kuva]

2012-01-20T19:13:00.000+02:00

Adam Smithin unohdus

2012-01-16T20:09:00.003+02:00

Skotlantilainen valistusajattelija Adam Smith kirjoitti aikanaan Kansojen varallisuudessa, kuinka kaupallisen yhteiskunnan ja kehittyneen työnjaon ansiosta kaikkein huono-osaisimmallakin työläisellä on korkeampi elintaso kuin kokonaisen alkuasukasheimon ruhtinaalla. Smithiltä pääsi vain unohtumaan, että mahdollisen vaurauden erosta huolimatta, ottamatta nyt tarkemmin kantaa siihen onko tuo ero luuloteltu vai todellinen, on teollisuustyöläinen silti enemmän orja ja alkuasukasheimon ruhtinas enemmän herra.

Päivän linkki

2012-01-16T18:37:00.003+02:00

Ajattelin kirjoittaa jotain Guggenheim - museohankkeesta, mutta sitten huomasin että filosofian tohtori Jukka Hankamäki on jo kirjoittanut siitä kaiken oleellisen. Ei minun verorahoillani.

Päivän dilemma

2012-01-16T02:56:00.001+02:00

Kuinka monta italialaista merikapteenia tarvitaan kumoamaan Humen laki?

Syy vai seuraus?

2012-01-15T22:39:00.007+02:00

Olen jo pidemmän aikaa ollut puolivakavissani sitä mieltä, ettei juuri kenelläkään, joka ei ole ajatuksella lukenut Karl Marxin Pääoma -teoksen ensimmäisiä lukuja, voi oikeastaan olla yhtään mitään mielekästä sanottavaa nyky-yhteiskunnasta tai sen ongelmista. Lyhyesti sanottuna: Yhtäältä tavaran kaksinaisluonteen ymmärtäminen ja toisaalta tuon kaksinaisluonteen historiallisen spesifisyyden tunnustaminen on lähes ehdoton edellytys uskottavan yhteiskunta-analyysin harjoittamiselle.

Muuten mennään pahasti metsään. Pikainen vierailu Uusi Suomi -verkkolehden Puheenvuoro -palstalla vahvisti jälleen kerran näkemykseni oikeellisuuden. Alan pikkuhiljaa kallistua erään opiskelukaverini kannalle: Uusi Suomi aiheuttaa lukijassaan lähinnä vain pahaa mieltä tai myötähäpeää. Mutta mitäpä muuta voi porvarilliselta nettijulkaisulta odottaa. Tänäänkin meinasi perna revetä myötähäpeän sekaisesta naurusta erään Helppo-Heikin raapustusta lukiessa.

Kokoomuksen nuoriin toivoihin lukeutuva Henri Heikkinen siis väittää, että hyvinvointivaltio aiheuttaa perhesurmia. Näkemys on populistinen, täysin väärä ja naurettava. Jää hämäräksi, miten joku täysin järjissään oleva ihminen voi kehitellä tuollaisen ajatusrakennelman, jonka kumoaisi pienikin tutustuminen sosiaalihistoriaan ja yhteiskuntatieteisiin. Mutta eipä kommenttiosastollakaan järki loistanut kuin ehkä korkeintaan poissaolollaan. Oli vähän kuin olisi lukenut aivottomien zombien kirjoituksia. Toisaalta ei ehkä olekaan kovin yllättävää, että porvarien "yksilöllinen" ajattelukin on vain kapitalistisen ideologian loputonta uusintamista.

Teoreettisesti meillä on siis valitettavasti kaikki syyt olettaa, että nuo pellet ovat peräti tosissaan näkemystensä kanssa. Vääriä ja läpeensä ideologisia näkemyksiä on silti toisinaan hauska ryhtyä ruotimaan tarkemmin.

I

Selittämisellä voidaan ajatella olevan useampia tasoja. Yksittäiselle tapahtumalle voidaan esimerkiksi löytää yhtäältä proksimaattinen eli välitön syy, ja toisaalta taas ultimaattinen syy. Arkiajattelun tasolla ei yleensä tarvitse miettiä kuin ilmiöiden proksimaattisia syitä. Esimerkiksi minä menin tänään kauppaan, koska ruoka on lopussa. Eräässä mielessä siis juuri tyhjä jääkaappi oli kauppareissuni proksimaattinen syy. Ihmisten valtaosalle tämä selitys on riittävä. Mutta mikä voisi olla kauppareissun ultimaattinen syy? On selvää, että ultimaattinen syy riippuu valitusta tulkintakehikosta [paradigma]. Esimerkiksi sosiologisesta näkökulmasta katsottuna ultimaattinen syy kauppareissulleni voisi löytyä vaikkapa niistä tavoista ja käytänteistä, joilla elintarvikejakelu on porvarillisessa yhteiskunnassa järjestetty.

Arkiajattelusta poiketen tieteellinen selittäminen ja ajattelu ovat siis yleensä kiinnostuneempia ilmiöiden ultimaattisista syistä. Katson, että Heikkinen esittää kirjoituksessaan perhesurmille ultimaattisen syyn. Sosiaalivaltio on siis perhesurmien taustalla vaikuttava 'primus motor' eikä niiden välitön syy. Mutta samalla olen myös varma, että merkittävä osa Heikkisen fanipojista ja -tytöistä tulkitsee argumentin täysin proksimaattisesti. Tämän tulkinnan mukaan sosiaalivaltio olisi siis perhesurmien välitön syy: Ilman sosiaalitoimea ja Kansaneläkelaitosta surmat olisivat jääneet tapahtumatta tässä ja nyt ja muiden olosuhteiden säilyessä muuttumattomina. Joudun siis nopeasti kritisoimaan myös Heikkisen argumentin proksimaattista tulkintaa ennen kuin siirryn teoreettisesti vakavampaan kritiikkiin.

Toteaisin nyt heti aluksi, että tyypillinen perhesurmaaja on ns. kelpo kansalainen, jolla on työpaikka, omistusasunto, auto ja ehkä kesämökkikin. Eli perhesurmien kohdalla kysymys ei siis edes yleisesti ottaen ole sellaisista ihmisistä, jotka erityisen paljon turvautuisivat hyvinvointivaltion tarjoamiin palveluihin ja tulonsiirtoihin. Heikkisen kirjoituksen argumentti on siis "proksimaattisella" tasolla rikki: Sosiaalitoimen interventiot eivät voi Heikkisen oman logiikan mukaan olla tragedian syynä silloin, kun sosiaalitoimen interventioita ei ole ollut. [Jätämme nyt yksinkertaisuuden vuoksi lähes tyystin huomioimatta omission käsitteen - henkilökohtainen näkemykseni on tietysti se, että perhesurmat ovat sosiaalitoimen syy juuri silloin kun sosiaalitoimi ei ole interventioita tehnyt.]

Toisaalta myös esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa laskusuhdanteen aiheuttama työttömyys on laukaissut perheen alamäen ja lopulta ajanut miehen epätoivoiseen ratkaisuun, tuntuisi intuitiivisesti kovin vaikealta syyttää tragediasta Kelan maksamia työttömyyspäivärahoja. Mutta juuri näin Heikkinen näyttää tavallaan tekevän. Tuntuisi huomattavasti uskottavammalta väittää, että juuri häpeän tunne ja haluttomuus hakea apua järjestelmältä on välittömällä tasolla suurempi syy perhesurmiin kuin julkisen sektorin tarjoaman turvaverkon olemassaolo. Eli siis todellisuudessa käsillä oleva ongelma olisikin siinä, että ihmiset ovat haluttomia hakemaan heille kuuluvia sosiaalietuuksia ja -palveluja.

Oman näkemykseni mukaan sosiaalivaltio ei siis kerta kaikkiaan ole eikä voi olla perhesurmien välitön syy. Perhesurmien välitön syy on pikemminkin porvarillisen moraalin edellyttämästä pärjäämisen eetoksesta syntyvä epätoivo. Juuri pärjäämisen eetos olisi siis se ultimaattinen syy, jonka vuoksi perhesurmaaja ei näe vaihtoehtoja ja lopulta todella tarttuu aseeseen (proksimaattinen syy). Ehkä perhesurmia voitaisiin ennaltaehkäistä murtamalla porvarillisen ideologian hegemonia. Ehkä Antonio Gramscista olisi myös porvariston lapsien pelastajaksi.

Mutta voisiko sosiaalivaltio olla perhesurmien taustalla vaikuttava ultimaattinen 'primus motor'? Juuri tämähän on Heikkisen varsinainen argumentti. Voisiko sosiaalivaltio todella aiheuttaa yhteisöllisyyden rapautumista Heikkisen tarkoittamalla tavalla, ja siten välillisesti altistaa ihmisiä perhesurmille?

II

Lyhyesti sanottuna Henri Heikkisen teoria on väärä myös ultimaattisesena selityksenä. Se sekoittaa keskenään syyn ja seurauksen. Tämä syyn ja seurauksen sekoittaminen on tavallaan Heikkisen koko kirjoituksen perusvirhe. Hyvinvointivaltio ei sanottavissa määrin aiheuta yhteisöllisyyden rapautumista sen enempää kuin yksilön kokemaa juurettomuutta tai epätoivoakaan. Nuo ilmiöt ovat seurausta modernisaatiosta itsestään.

Asia on helppo todistaa. Yksilön juurettomuus ja yhteisöllisyyden rapautuminen on nimittäin hyvin tarkasti dokumentoitu esimerkiksi klassisen liberalismin aikakauden eli 1800-luvun aikalaislähteissä ja yhteiskuntatieteellisissä teoksissa. Jo sosiologian perustajiin kuuluva Émile Durkheim määritteli egoistisen ja anomisen itsemurhan käsitteet.

Durkheim liitti egoistisen itsemurhan taustalla vaikuttavat syyt yhteisöllisten suhteiden katkeamiseen, ja anomisen itsemurhan taustalla vaikuttavat syyt puolestaan kyvyttömyyteen elää mielekästä elämää. Durkheimin ja tämän aikalaisten mukaan juuri kapitalismi rapauttaa toisaalta yhteisölliset suhteet, vieden samalla merkittävältä väestönosalta mahdollisuudet mielekkääseen elämään. Näin ollen sekä egoistisen että anomisen itsemurhan ainekset ovat kasassa. Täysin ilman sosiaalivaltiota. Siispä juuri se ilmiö, josta Heikkinen niin kernaasti syyttää sosiaalivaltiota, on pikemminkin seurausta modernisaatiosta itsestään eli kärjistetysti sanottuna kapitalismista. Heikkisellä menevät sekaisin tauti ja lääke.

Toisin kuin Heikkinen väittää, sosiaalivaltio on seurausta modernisaation luomasta juurettomuudesta ja epävarmuudesta. Markkinatalouden hegemonia aiheuttaa lukuisia epävarmuustekijöitä, joilta ihmiset ovat halunneet suojautua valtion avulla. Sosiaalivaltio on siis seuraus modernisaation ongelmista, ei noiden ongelmien syy. Ne ongelmat, joista Heikkinen syyttää sosiaalivaltiota, ovat itseasiassa markkinatalouden eli kapitalismin aikaansaamia. Sosiaalivaltio taas on eräänlainen spontaani hallinnollinen vastaus kapitalismin luomiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

En kuitenkaan kiistä heikon takaisinkytkennän mahdollisuutta. Sosiaalivaltio saattaa aiheuttaa sukuyhteisön heikkenemistä entisestään, mutta tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että vallitsevat yhteiskunnalliset tendenssit ja muutokset ovat jo tehneet sukuyhteisöstä kyvyttömän vastaamaan nykyajan haasteisiin. Sosiaalivaltiota ei voi luoda, jos sukuyhteisö on voimissaan. Kukaan tolkuissaan oleva ihminen ei hae apua yhdestäkään virastosta, jos sitä saa helpommin omilta sukulaisilta. Jos siis hyväksytään oletus rationaalisesta toimijasta, on selvää, ettei sosiaalivaltio voi lyödä itseään läpi mikäli sukuyhteisö on vielä voimissaan.

Heikkisen tekstissä on myös toinen ongelma, joka haiskahtaa vieläpä puhtaalta propagandalta. Tarkoitan nyt sitä, että Heikkisen tekstissään tekemä sukuyhteisöjen ja negatiivisesti tulkitun yksilönvapauden yhdistäminen toisiinsa on tosiasiaväitteenä perustavalla tavalla virheellinen. Modernilla tavalla tulkitut yksilönvapaudet eivät ole seurausta valtion poissaolosta, vaan valtion interventioista. Yksilö edellyttää valtiota. Yksilönvapaudet eivät ole mitään luonnonilmiöitä, joita valtion olemassaolo uhkaa, vaan suoraa seurausta tietynlaisesta yhteiskuntapolitiikasta.

Pieni osa älyllisesti rehellisistä libertaristeista tunnustaa tämän. Esimerkiksi nimimerkki Valkea on kirjoittanut kapitalismin ja sosialismin homoavioliitosta. Jotkut toiset libertaristit taas ihannoivat somalialaista heimo-oikeutta, josta voi näin asiaan perehtymättä sanoa ainakin sen, ettei siinä ainakaan yksilön toimijuus erityisemmin korostu. Yksilön ja valtion välinen vastakkainasettelu on siis jossain määrin virheellistä tai toisin sanoen ideologista.

Toisin kuin Heikkinen antaa ymmärtää, sukuyhteisöjen kulta-aika ei todellakaan ollut mitään yksilönvapauksien kulta-aikaa. Esimodernissa maailmassa ihmiset todella olivat sidoksissa omaan lähiyhteisöönsä. Tämä tarkoitti sitä, että suku, ei yksilö, päätti asioista. Yleisesti ottaen esimerkiksi kaikki tärkeät tuotannolliset resurssit omistettiin kollektiivisesti. Yhteiskunnan peruselementti ei ollut yksilö vaan perhe, joka toimi omistus-, tuotanto- ja kulutusyksikkönä.

Vielä 1800-luvulla tunnettiin esimerkiksi rikos nimeltä kotivarkaus. Se tarkoitti sitä, että joku kotitalouden jäsenistä käytti kotitalouden resursseja salaa, ilman isännän lupaa. Usein kotivarkauteen syyllistyi emäntä. Tyyppiesimerkki saattaisi olla tilanne, jossa emäntä on vaihtanut salaa isännältä tilan tuottamia maataloustuotteita ylellisyystuotteisiin. Entisaikoina suuri osa väestöstä, jopa säätyläisistä, oli siis nyky-yhteiskunnalle tyypillisen markkinavaihdon ulkopuolella - puhumattakaan köyhälistöstä, jonka ainoat transaktiot saattoivat liittyä vuotuisen pestirahan ryyppäämiseen kerran vuodessa. Toisaalta sukuyhteisöjen ulkopuolelle jääneiden ihmisten osa oli todella huono. Heillä ei ollut minkäänlaista turvaa pahojen päivien varalle. Oli myös sukuja, joilla ei juurikaan ollut resursseja eikä siten myöskään mahdollisuuksia huolehtia heikommista jäsenistään.

Myös menneessä maailmassa suuri osa ihmisistä eli kädestä suuhun. Harvat rengit tai muut palkolliset vaurastuivat, vaikka sosiaalivaltio ei ollutkaan tuhoamassa vaurastumisen "insentiivejä". Sopii kysyä, millainen osa näillä rengeillä ikäännyttyään olisi Heikkisen ihanneyhteiskunnassa. Vanhoina hyvinä aikoina heidät myytiin huutolaisukoiksi eli puolikuntoiseksi orjatyövoimaksi varakkaampiin taloihin. Ei tarvinnut enää juoda pestirahoja, kun ne sai entisen työmiehen sijasta isäntä itse.

Ehkäpä johtaja Heikkinen haaveilee omasta huutolaisukosta. Minäpä tiedän muutaman sellaisen venkulan, jotka voisivat kaljapalkalla muuttaa vaikkapa Ouluun asti.

III

Entisaikoina suku pysyi tietysti nykyistä paremmin kasassa, kun rahvaan muuttoliikettä rajoitettiin nykyistä tiukemmin. Oman pitäjän ulkopuolelle eli mierontielle ei ollut asiaa ilman kirkkoherran myöntämää viisumia. Vielä reilut 100 vuotta sitten oli myös voimassa ns. laillisen suojelun periaate: Rengillä oli oltava isäntä. Muuten oli tiedossa pidätys irtolaisuuden nojalla, ja mahdollinen siirto työsiirtolaan. Isännällä oli niin sanotusti laki ja oikeus puolellaan.

Yllä olevan valossa ei olekaan mikään ihme, että kokoomuslaiset ovat huolissaan yksilönvapauksien kaventumisesta Suomessa: Isännän oikeudet kun ovat yhteiskunnan demokratisoitumisen myötä todella kaventuneet. Harvalla on enää iltaisin varaa valita emännän ja piikatytön väliltä.

Mitä valtioon tulee, siitä keskusteltaessa on syytä pitää mielessä, että pitkälle 1900-luvun puolelle se oli yksiselitteisesti porvariston harjoittaman luokkasorron ja luokkasodan instrumentti. Klassinen marxilainen analyysi valtiosta perustuu juuri tähän näkemykseen: Valtion väkivaltakoneistot suojelevat porvariston luokkaintressejä. Valtio on väkivaltakoneisto, jonka tehtävänä on turvata työväestöön kohdistuvan riiston jatkuminen häiriöittä. Tyypillisiä yhteiskuntarauhaa uhkaavia häiriöitä olivat esimerkiksi lakot tai markkinamekanismin aiheuttamasta elintarvikepulasta seuranneet ruokamellakat. Porvariston vakiintuneen näkemyksen mukaan nämä laittomuudet on tarvittassa syytä laittaa kuriin kaikilla laillisen voimankäytön mahdollistamilla keinoilla, siinä missä verotus taasen on nyt ja aina varkautta ja väkivaltaa. Hiio-hoi.

Historiallisesti on myös totta, että valtio teki aikanaan kaikkeensa tuhotakseen esimodernin yhteisöllisyyden. Erilaiset maareformit, lainsäädännön muutokset ja ideologinen sodankäynti olivat keinoja, joilla ihmiseläimelle syötettiin ja pakkoindoktrinoitiin juurettoman ja egoistisen yksilön myytti. Moderni, vapaaksi ja autonomiseksi kuviteltu yksilö on ensisijaisesti keskusvallan luoma ideologinen fiktio.

Jos talousteoreetikko Karl Polanyin kirja Suuri murros pitäisi laiskempien lukijoiden tarpeita huomioiden tiivistää muutamaan sanaan, voisi kelvollinen ja tosi tiivistelmä kuulua esimerkiksi seuraavalla tavalla: Klassisen liberalismin kultakauden aikaiset 'vapaat markkinat' olivat valtiollisten interventioiden ja keskusjohtoisen suunnittelun tulosta. Se siitä liberalismista sitten.

Nykyisin, kun juuri porvariston taantumuksellisimmat edustajat, uusliberalistit, ovat mukamas vastustavinaan valtion toimintaa sinänsä, unohtuu helposti valtion alkuperäinen ja edelleenkin ajankohtainen rooli kapitalistisen yhteiskuntamuodon eräänä tukipylväänä. Valtio ja markkinat toimivat monella tapaa symbioosissa. Valtion perusluonne on läpeensä porvarillinen.

Tästä huolimatta vasemmiston on pyrittävä käyttämään valtiota ja sen tarjoamia toimintamahdollisuuksia aidosti vasemmistolaisten päämäärien tavoitteluun. Eli omalta perusluonteeltaan ja syntyhistorialtaan läpeensä porvarilliset valtiokoneistot on mahdollisuuksien mukaan valjastettava edistämään aitoa vapautta, tasa-arvoa ja inhimillistä kukoistusta. Porvarillinen poliisijärjestys on aina tarvittaessa haastettava vaatimuksella aidosta egalitarismista.

IV

Valtion porvarillisen alkuperän tunnustaminen auttaa suojautumaan kaikkein tökeröintä uusliberalistista propagandaa vastaan. Tarkoitan nyt sitä, että halpaan ja läpinäkyvään retoriikkaansa takertuvat uusliberalistit eivät itse asiassa koskaan vastusta valtiota sinänsä, vaan pelkästään valtion käyttöä sellaisiin tarkoituksiin, jotka eivät suoranaisesti palvele kapitalistien ja porvariston luokkaintressejä. Uusliberalistinen diskurssi on siis jo lähtökohtaisesti älyllisesti hyvin epärehellistä propagandaa. Uusliberalismi perustuu läpeensä valheellisille premisseille. Näennäisen valtionvastaisuuden taakse kätkeytyy ei sen vähempää eikä enempää kuin tinkimätön ja ehdoton ajatus siitä, että poliittinen valta tulisi pitää tiukasti porvariston käsissä.

Jos uusliberalistit todella vastustaisivat valtion interventioita ihmisten elämään, heidän pitäisi vaatia esimerkiksi maanpuolustuksen, poliisin ja oikeuslaitoksen lakkauttamista. Eihän näitä instituutioita voi oikeuttaa uusliberalistisista premisseistä mitenkään, sillä onhan jopa vankiloiden ja muiden rangaistuslaitosten ylläpito tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Uusliberalistit eivät siis vastusta valtiota ja poliittista valtaa sinänsä, vaan pikemminkin he vastustavat valtion toiminnan ja tavoitteiden demokratisoitumista. Oikeiston poliittinen ohjelma onkin oikeastaan aina kiteytynyt politiikan kiellon ympärille: Näennäisvälttämättömyydelle ei vaihtoehtoja kaivata.

Ehdokasta valitsemassa

2012-01-12T20:10:00.003+02:00

Presidentinvaalit lähestyvät. Pikkuhiljaa olisi kai syytä valita "oma ehdokas". Ongelmana on vain se, ettei yksikään ehdokkaista erityisemmin säväytä. Viime vaaleissa äänestin ensimmäisellä kierroksella Soinia ja toisella kierroksella Halosta. Muutenkin olen äänestänyt aina joko demareita tai perussuomalaisia. Mutta nyt olen aika varma siitä, että ainakaan Lipposta en äänestä. Soinia taas ei uskalla äänestää, ties vaikka voittaisi. Se taas heikentäisi suomalaista demokratiaa. Kyllä maassa pitää olla uskottava oppositio.

Vaalikoneet suosittelevat minulle Soinia, Väyrystä tai Haavistoa. Näistä ehdokkaista erityisesti Väyrynen vaikuttaa luonnevikaiselta egomaanikolta. Taidan tehdä (moni)kulttuuriteon ja äänestää tällä kertaa Haavistoa.

Miksi en äänestä Arhinmäkeä? Vaalikoneiden perusteella ajattelemme asioista aivan eri tavoin. Tämä on huvittavaa, koska itse identifioidun ainakin jossain mielessä juuri vasemmistoon. Lisäksi Arhinmäki on ehdokkaista iältään minua lähimpänä, vain noin kymmenen vuotta vanhempi.

Vaalikoneisiin ei tietenkään pidä liikaa luottaa. Osa kysymyksistä oli aivan irrelevantteja. Toisaalta moni tärkeä teema puuttui kokonaan.

Ehkä otan arpanopan mukaan vaalikoppiin. 1-2 tarkoittaa Haavistoa, 3-4 Soinia ja 5-6 Arhinmäkeä.

PS: Suosittelen Niinistön äänestämistä kaikille sosialismin ja maksuttomien kirjastojen vastustajille. Itse äänestäisin mieluummin vaikka Lipposta.

Päivän mietelmä

2012-01-12T19:50:00.001+02:00

Siinä missä yksilön antama vastaus Kohlbergin Heinzin dilemmaan mittaa yksilön moraalista kypsyyttä, mittaa Heinzin dilemman yhteiskunnallinen relevanssi yhteiskunnan kypsyyttä: Kehittyneissä yhteiskunnallisissa oloissa Heinzin dilemma on puhtaasti teoreettinen.

Päivän liekitys

2012-01-11T20:15:00.000+02:00

Kostonhimoiset populistit ovat vaarallisempia kuin rattijuopot. Jälkimmäiset sentään tajuavat katua tekojaan.

Analyyttinen virhepäätelmä

2012-01-11T17:46:00.002+02:00

[Alun perin kommentti Takkirauta -blogiin]

Kumitonttu kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna; hyvinvointivaltio on vain tuotteistettua big governmentia, jonka päämäärä ei ole klassisen liberalismin tavoin yksilön vapaus vaan yksilön alisteisuus yhteiselle hyvälle.

Väärin. Hyvinvointivaltio luo vapautta. Jos et ymmärrä tätä, se johtuu siitä, että kannattamasi klassisen liberalismin tunnustama vapaus-käsite on virheellinen tai obscurantti. Eli kyse on pohjimmiltaan oman ajattelusi virheellisyydestä. Kysymyksessä on naturalistiselle virhepäätelmälle läheistä sukua oleva analyyttinen virhepäätelmä.

Yhteiskunnallisessa todellisuudessa vapauden käsitettä ei voida määritellä kattavalla tavalla analyyttisesti libertaristi-filosofin nojatuolista käsin, vaan vapauden käsite määritellään demokraattisen prosessin ja jatkuvan kansalaiskeskustelun kautta. Yhteiskunnallisesti relevantti vapauden käsite on olemassa vain diskursiivisesti rakentuneena.

Eli et voi sanoa, että vapaus todella tarkoittaa negatiivista vapautta, vaan voit pelkästään sanoa, että sinun mielestäsi vapaus tarkoittaa negatiivista vapautta. Demokratiassa sinun arvovalintasi ei tietenkään ole sen parempi kuin toistenkaan, eikä sinulla sen vuoksi ole mahdollisuutta pakottaa muita elämään omien arvokäsitteittesi mukaan. Eli et voi kompromettoida toisten vaatimusta vapauteen vetoamalla omaan analyyttiseen määritelmääsi.

Analyyttisen määritelmän kehittelyn sijasta voimme objektiivisesti korkeintaan tarkastella sitä, mihin asioihin termillä 'vapaus' tosiasiallisesti viitataan. Tällöin siirrytään analyyttisesta nojatuoliajattelusta tarkastelemaan empiiristä yhteiskunnallista todellisuutta.

Yhteiskunnallinen vapaus tarkoittaa sitä asiaa, johon yhteiskunnallisessa diskurssissa vapaudella viitataan. Tästä seuraa, että vapaus todella tarkoittaa [mutta empiirisesti, ei analyyttisesti] pitkälti juuri positiivista vapautta, ja ehkä myös jonkinlaista tasapainoa positiivisen ja negatiivisen vapauden välillä. Näin asiat ovat demokratiassa: Diskursiivisesti määrittyvä vapauden käsite ei vastaa nojatuolissa muotoiltua käsitettä.

Näin ollen on myös selvää, että puhuessaan 'vapaudesta' jonkin kapea-alaisen erikoisdiskurssin, esim. taloustieteen, ulkopuolella ja samalla tarkoittaessaan 'vapaudella' pelkkää negatiivista vapautta, on libertaristi-filosofi määritelmällisesti pelkkä valehtelija, populisti ja huijari - tai sitten ihan oikeasti vähän tyhmä. Libertaristi käyttää kieltä virheellisellä tavalla. Hän ei ymmärrä, mitä 'vapaus' yhteiskunnallisessa kontekstissa edes tarkoittaa.

Itse asiassa Friedrich Hayekin termi 'kohtalokas ylimieli' kuvaa hyvin juuri omasta norsunluutornistaan käsitteitä määrittelevää libertaristifilosofia. Libertaristifilosofi kuvittelee voivansa ohittaa kansalaisten käsitykset määrittäessään autonomisesti ja analyyttisesti jonkin käsitteen, joka kuitenkin on selkeästi ja ensisijaisesti juuri yhteiskunnallis-poliittinen käsite.

Analyyttinen virhepäätelmä onkin kyvyttömyyttä ymmärtää yhteiskunnallis-poliittisen käsitteen luonnetta juuri yhteiskunnallis-poliittisena käsitteenä. Tällaisia käsitteitä ei voi määritellä, vaan ne ovat jatkuvan kiistan ja erimielisyyden aiheita. Tämän kiistan ja erimielisyyden kieltämisessä on aina läsnä totalitarismin siemen.

Jos halutaan välttää analyyttista virhepäätelmää, voidaan korkeintaan tutkia, mihin asioihin termillä vapaus tosiasiallisesti viitataan erilaisissa yhteiskunnallisissa diskursseissa. Jos näin tehdään, on selvää, että [yhteiskunnallisesti ja diskursiivisesti rakentuneena käsitteenä] vapaus nyt vain "tarkoittaa" myös hyvinvointipalvelujen laajaa kirjoa. Hyvinvointipalvelujen laaja kirjo taas on universaalisti olemassa vain hyvinvointivaltion tuottamana.

Hyvinvointivaltion luomaa vapautta ei ole yhtä kattavasti olemassa ilman hyvinvointivaltiota. Ilman hyvinvointivaltiota vapauden määrä siis vähenee. Näin ollen hyvinvointivaltion ja vapauden välillä ei vallitse minkäänlaista ristiriitaa. Hyvinvointivaltio luo yksilönvapautta.

Hyvinvointivaltio ei todellakaan alista yksilönvapautta "yhteiselle hyvälle". Juuri hyvinvointivaltio mahdollistaa hyvin laajaan yksilönvapauksien ja -valintojen kirjon. Osa näistä valinnoista ja elämäntavoista on aivan selkeästi sellaisia, että ne eivät missään määrin palvele "yhteistä hyvää".

Hyvinvointivaltio siis luo aitoa yksilön vapautta, koska yksilön vapaudella todella tarkoitetaan juuri niitä asioita, joita hyvinvointivaltio luo. Esimerkiksi monille kansalaisille maksuton terveydenhoito on vapautta. Jos kansalaiset ovat demokraattisen proseduurin kautta päättäneet, että hyvinvointipalvelut ovat vapautta, niin silloin asia on sillä selvä. Vapaus tarkoittaa juuri sitä asiaa, jota ihmiset termillä vapaus tarkoittavat. Yksittäinen ihminen ei kuitenkaan voi ryhtyä tuputtamaan omaa määritelmäänsä muille.

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa yksilön vapaus ei siis tarkoita negatiivista vapautta. Libertaristit ovatkin oikeastaan itse luomansa orwellilaisen uuskielen vankeja. Libertaristien diskurssissa esiintyvää vapauden käsitettä ei voida ”yleistää” tai reifikoida tuon diskurssin ulkopuolelle korvaamatta samalla aitoa demokratiaa ja avointa kansalaiskeskustelua perustuslaillisella totalitarismilla.

Libertaristeja on väestöstä pari promillea. Heidän diskurssinsa ei siis ole koko demokraattisen yhteiskunnan mittakaavassa erityisen relevantti. Miksi siis libertaristeilla voisi olla oikeus määritellä [sementoida] käsitteet mieleisikseen ja kiistää niiden demokraattis-diskursiivinen perusluonne? Vapaus on liian kaunis sana raiskattavaksi.

Teesi

2012-01-11T17:32:00.007+02:00

Toimivan valtion toiminta tai olemassaolo ei milloinkaan perustu väkivaltaan; valtio on pikemminkin moninaisten interpellaatio-prosessien muodostama kompleksinen kokonaisuus. Hallintokoneisto turvautuu väkivaltaan vain silloin, jos interpellaatiomekanismit eivät yksilötasolla toimi. Väkivaltaan turvautuminen on siis aina merkki hallintokoneiston heikkoudesta.

EDIT: Tämän videon ihmiseläin ei asetu tietyn diskurssin subjektiksi - vai asettuuko ehkä sittenkin?

Päivän sitaatti

2012-01-11T17:27:00.000+02:00

"Kun sanotaan, että appelsiini on keltainen, ei väitteen ajatella johtavan käsitykseen, että "appelsiini" ei tarkoita muuta kuin "keltainen", tai ettei mikään muu kuin appelsiini voi olla keltainen. Oletetaan, että appelsiini on myös makea! Saako se sanomaan, että "makea" on täsmälleen sama asia kuin "keltainen", että "makea" pitää määritellä "keltaiseksi"? Entä jos oletetaan, että "keltaisen" myönnetään tarkoittavan vain "keltaista" eikä mitään muuta, tekeekö se yhtään vaikeammaksi olla sitä mieltä, että appelsiinit ovat keltaisia? Aivan varmasti ei tee. Päinvastoin olisi täysin mieletöntä sanoa, että appelsiinit ovat keltaisia, ellei keltainen viime kädessä tarkoittaisi keltaista eikä mitään muuta - ellei se olisi ehdottoman määrittelemätöntä. Meillä ei olisi mitään selvää käsitystä kohteista, jotka ovat keltaisia - emme pääsisi tieteessä kovinkaan pitkälle, jos täytyisi pitäytyä siihen, että kaikki mikä on keltaista tarkoittaa samaa asiaa kuin keltainen. Pitäisi ajatella että appelsiini on täsmälleen sama asia kuin tuoli, paperinpala, sitruuna ja mitä tahansa muuta. Voitaisiin todistaa vaikka kuinka paljon kummallisuuksia, mutta oltaisiinko lähempänä totuutta? Miksi sitten "hyvän" kohdalla pitäisi olla toisin? Jos hyvä on hyvää ja määrittelemätöntä, miksi minun pitäisi kieltää, että mielihyvä on hyvää? Mitä vaikeutta on pitää molempia yhtaikaa tosina? Päinvastoin ei ole mitään mieltä sanoa, että mielihyvä on hyvää, ellei hyvä ole jotain muuta kuin mielihyvä. Ainakin etiikassa on täysin hyödytöntä todistaa, kuten Mr [Herbert] Spencer yrittää tehdä, että mielihyvän lisäys ja elämän lisäys käyvät yksiin, ellei hyvä tarkoita jotain muuta kuin joko elämää tai mielihyvää. Hän voisi aivan yhtä hyvin yrittää todistaa appelsiinin olevan keltainen osoittamalla, että se on aina kääritty paperiin."

Taloustiede ja uskonto [kommentti]

2012-01-08T18:57:00.005+02:00

Miltton Friidman kysyi omassa blogissaan, mitä tarkoitan taloustieteen ja uskonnon suhteella. Kysymys oli siis taloustieteen ontologisten lähtökohtien teologisista juurista.

Ajatukseni oli peräisin kulttuuriantropologi Marshall Sahlinsilta. Kysymys ei ollut niinkään mistään Jumala -suhteesta, vaan ihmistä ja luomakuntaa koskevista ontologisista ja epistemologisista ennakko-oletuksista, jotka on "lainattu" taloustieteeseen alkujaan teologisesta diskurssista. Kysymys on siis karkeasti ottaen siitä, millainen maailman ja ihmisen ajatellaan olevan. Taloustiede lainaa aatehistoriallisesti hyvin paljon Raamatun maailmankuvasta. Oman näkemykseni mukaan nämä aksiomaattiset ennakko-oletukset ovat kuitenkin samalla menettäneet alkuperäisen sisältönsä ja vääristyneet.

Esimerkiksi taloustieteen ontologian peruskäsite niukkuus on kategoria, jonka aatehistoriallinen tausta ulottuu syntiinlankeemustarinaan. Ihminen rikkoo Jumalan asettamaa järjestystä vastaan, ja joutuu tämän jälkeen hankkimaan elantonsa "kovalla työllä". Raamatussa todetaan yksiselitteisesti:

Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty.

Kun taloustieteelle niukkuus ja puute on inhimillisen olemassaolon universaali lähtökohta, teologiassa niukkuus ja puute on seurausta perisynnistä. Taloustiede siis universalisoi tietyn tapahtuman seuraukset inhimillisen olemassaolon ylihistoriallisiksi reunaehdoiksi. Mutta mistä tuossa tapahtumassa, syntiinlankeemuksessa, oikein on kyse?

Oman näkemykseni mukaan syntiinlankeemustarina kertoo vertauskuvallisesti siitä, kuinka maanviljelyyn siirtyminen sitoi ihmiskunnan kovaan työhön. Syntiinlankeemustarina onkin minulle jossain määrin juuri sivilisaatiokehityksen metafora. Neoliittisen vallankumouksen myötä ihmiset ajoivat itsensä pois paratiisista. Samalla seurauksena oli myös alkuperäisen egalitarismin katoaminen ja ihmisen paatuminen. Veljenmurhat ja sodat ovat seurausta maanviljelyyn siirtymisestä. Jumalan asettamassa maailmanjärjestyksessä paluuta maanviljelyä edeltäneeseen elämäntapaan ei enää ollut. Maanviljelyyn siirtyminen on irreversiibeli tapahtuma.

Metsästäjä-keräilijälle olisi mahdotonta jäsentää maailmaa niukkuuden periaatteen mukaan, mutta porvarilliselta taloustieteilijältä tai talousantropologilta se onnistuu vaivatta kaikkialla. Metsästäjä-keräilijöiltä vain puuttuu sellainen teologia tai myyttiuniversumi, joka voisi toimia ateistisen taloustieteellisen episteemin pohjana. Puuttuu tapahtuma, joka olisi voinut synnyttää myytin. Niukkuus ei siis ole luonnollinen ajattelun kategoria, vaan seurausta aivan tietystä murtumasta alkuperäisempää järjestystä vastaan.

II

Myös taloustieteen ihmiskuva on peräisin Raamatusta. Lyhyesti sanottuna taloustiede käsittää ihmisen omaa hyötyään maksimoivaksi ja itsekkääksi toimijaksi. Tämä aksiomaattinen käsitys ihmisen itsekkyydestä on alkujaan ollut uskonnollinen. Raamatussa ihminen kuvataan pahaksi ja syntiseksi. Mutta toisaalta on syytä huomata, että alkuperäisessä merkityksessään syntisyys ja itsekkyys on viitannut pikemminkin ihmisen eksistentiaaliseen eroon Jumalasta, kuin johonkin luonnonvoimaiseen ja yksilökohtaiseen hyödynmaksimointiin. Kysymys ei ole ihmisen itsekkyydestä suhteessa toisiin ihmisiin, vaan ihmisen itsekkyydestä suhteessa Jumalaan. Ihminen rikkoo Jumalaa vastaan.

Ihminen siis on paha ja itsekäs. Tämä on eräs kristinuskon lähtökohdista, mutta samalla se on myös eräs taloustieteen lähtökohdista. Itsekkyys teologisessa diskursissa ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin itsekkyys taloustieteellisessä diskurssissa. Lainaviisautta ei voi ymmärtää oikealla tavalla alkuperäisen kontekstinsa ulkopuolella. Ihmisen pahuudessa ei ole kyse mistään egoismista, vaan ihmisen eksistentiaalisesta vajavaisuudesta ja erosta suhteessa Jumalaan.

Taloustiede on siis tavallaan yhteiskunnallistettua ja maallistunutta teologiaa. Teologiaa, josta on poistettu Jumala. Se on ateistisen porvarillisen yhteiskuntamuodon ateistista teologiaa, joka ei huomaa omien lähtökohtiensa myyttistä alkuperää eikä siten myöskään noiden lähtökohtiensa vääristynyttä perusluonnetta. Nimittäin alkuperäisestä teologisesta kontekstistaan irrotettuna ontologis-aksiomaattinen laina välttämättä myös vääristyy. Juuri metodologisen ateismin myötä taloustieteen uskonnollinen maailmankuva muuttuu mielettömäksi.

Myyttiin kun ei enää voi uskottavasti vedota, jos myytin kiinnepiste on sulkeistettu pois. Tämä johtuu siitä, ettei myytti ole ymmärrettävissä muuten kuin kiinnepisteestään käsin. Mutta kun Jumala sulkeistetaan pois, lainattua ontologiaa ei voi enää ymmärtää oikein. Tällöin maailmaa koskeva ontologia pakostakin jossain määrin vääristyy.

Paluu

2012-01-08T16:59:00.003+02:00

Minä vihaan matkoja ja tutkimusmatkailijoita.

-Claude Lévi-Strauss, Tropiikin kasvot

Pidin kuukauden verran taukoa kirjoittamisesta. Syinä olivat lähinnä koulukiireet, rauhallinen joulunvietto sekä ensimmäinen pidempi ulkomaanmatka vuosikausiin. Kävin nimittäin joulun jälkeen ainoan suunnilleen normaaliksi luokiteltavan kaverini kanssa tutustumassa erääseen eteläeurooppalaiseen pikkuvaltioon ja sen keskiaikaiseen pääkaupunkiin. Viikon kestäneen reissun aikana tuli omaksuttua paikallisia juomatapoja. Perussuomalaiseen ideologiaanhan kuuluu ajatus siitä, että maassa maan tavalla. Ja jos viinikannu lounaalla maksaa neljästä viiteen euroa, niin voihan sellaisen ostaa. Se on varmaankin sitä alkoholin kohtuukäyttöä.

Timo Soini -pinssi olisi muuten ollut tuolla reissulla mainio. Nyt en voinut kuin esitellä kolikkoon painettua Suomen leijonaa eräälle kerjäläiselle, jota päätin humalapäissäni [ja sieluni suuremmaksi autuudeksi] avustaa kymmenen sentin kolikolla. Mies kiitti.

Voisin myös mainita siitä kirkon edessä kerjänneestä mustalaisesta, joka julkesi heittää pois antamani almun. Herran huoneesta pois astellessani annoin miehelle hurskain mielin kokonaisen sentin. Mies heitti lantin kiroten maahan ja ilmeisesti vaati lisää. Julkeata, sanoin minä.

------------------------------------

I

Olen viime aikoina pyrkinyt välttämään henkilökohtaisista asioistani avautumista, ja kirjoittamaan pikemminkin teoreettisesta näkökulmasta, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Kerron siis tekemästäni matkasta, erityisesti sen alkuosasta. Mutta pyrin toisaalta kontekstualisoimaan näkemääni ja kokemaani myös teoreettisesti. Kysymys ei ole vain tapahtumien kirjaamisesta, vaan myös niiden tulkitsemisesta ja analysoinnista.

[Lyhyesti sanottuna tuli sitten käytyä huorissa. Jos aihe ei kiinnosta, niin lopeta lukeminen tähän.]

Menomatka kävi Amsterdamin kautta. Jatkoyhteyttä piti odotella noin 12 tuntia, joten päätimme kaverini kanssa tutustua kaupunkiin. Junamatka lentoasemalta keskustaan kesti noin vartin verran. Keskusasemalle päästyämme ostin kaupasta itselleni ja kaverilleni reissun ensimmäiset oluet. Erehdyimme aluksi juomaan niitä sataman puolella. Siellä oli kylmä. Neekeriukot myivät päivän sanomalehtiä ja lokit lentelivät ympäriinsä.

Lokkeja. Niitä on Suomessakin. Kylmää. Suomessakin. Ja perkele, löytyyhän Suomesta nykyään neekereitäkin. Matkailun varsinainen tarkoitus tai päämäärä [telos] jäi siis vielä tuossa vaiheessa allekirjoittaneelle vähän hämäräksi. Kaikki ne tylsät yksityiskohdat ja merkityksettömät tapahtumat. Ja lentokenttien turvatarkastukset. Eikö yhtä hyvin voisi pysyä kotona? Googlemapsin kautta voi tiirailla näkymiä mukavasti kotisohvalta käsin. Suomesta saa oluttakin melkein samaan hintaan kuin Hollannista.

[Olen erään eläkeputkeen jo vuosia sitten siirtyneen kaverini kanssa samaa mieltä siitä, että olut on erityisen hyvää kylmänä, kotona ja heti aamusta.]

Siirryimme satamasta nopeasti varsinaisen keskustan tai kaupungin puolelle. Siellä oli vanhoja ja komeita rakennuksia, mutta kokonaisilme oli pikemminkin kaoottinen kuin harmoninen. Ajattelin, ettei tästä paikasta saisi mitenkään helposti hallinnoitavaa sosialistista kaupunkia. Mutta kaveriani ei kai sosialismi erityisemmin kiinnosta, ja itse taas en vielä ollut humalassa, joten pidin turpani kiinni.

Kelpo kristittynä halusin tulla kuvatuksi kirkoksi tulkitsemaani rakennusta vasten. Kun kuva oli otettu, huomasin että kirkkoa vastapäätä olevan rakennuksen katutason huoneistossa uhkea ja tatuoitu pornoämmä availee vastaanottohuoneensa ikkunoiden verhoja. Siellä kai myydään niitä seksipalveluja, ajattelin.

Pornoämmä oli kuitenkin niin pelottavan näköinen, että me pojat menimme nopeasti lähistöllä sijaitsevaan olutkuppilaan juomaan aamupäivän toiset huurteiset. Sielläkin riitti ihmeteltävää: Miesten vessaan meni yksissä tuumin ja samaan aikaan kolme silminnähden homoseksuaalia nuorta miestä. Sellaisia ylpeitä kundeja. Viisi minuuttia myöhemmin vessasta tuli ulos pelästyneen näköinen vanhempi herra. Kaverini totesi tässä vaiheessa, ettei ainakaan hänellä ole suurempia haluja käydä tutkimassa, millainen meno miestenhuoneessa [Men’s Room] mahdollisesti vallitsee.

Nautiskelimme tuopeistamme pitkän tovin. Harmittelin, että reilu vuosi sitten tarjouksesta ostamani Tom of Finland –aiheinen kuvakirjani jäi kotiin. Olisi sopinut hyvin paikan teemaan. Jossain vaiheessa kiinnitin huomioni vastapäisen rakennuksen katutason huoneistoon, jossa myös oli tarjolla seksipalveluja. Ikkunassa päivystävä nuori, kaunis ja isorintainen huora huomasi minut ja yritti kovasti viittelöidä minua luokseen. En vielä tässä vaiheessa ollut erityisen innostunut. Lopulta suloinen huora näytti minulle kieltään ”sillai söpösti”, ja meni juttelemaan toisen ikkunan takana päivystäneelle kaverilleen.

Joimme oluemme loppuun. Kiertelimme kaupunkia, kävimme syömässä ja joimme lisää olutta. Ruoka oli muuten huonoa. Pihvit olivat tasokkaita, mutta lisukkeet olivat huonompia kuin entisaikojen huoltoasemilla. Iso tuoppi maksoi ravintolassa 5 euroa. Melkein kuin olisi Suomessa ollut. Paitsi että Suomessa saa parempaa ruokaa. Tosin naudanliha on täällä yleensä vähän kalliimpaa.

Jossain vaiheessa lounaan jälkeen omat puheeni alkoivat siirtyä ikkunoiden takana päivystäviin ”suloisiin ja ihaniin tyttöihin”. [Tosin osa aasialaisista mimmeistä oli sen verran maskuliinisen oloisia, että pohdiskelin ihan ääneen, kuinka kyseisten ”tyttöjen” luona asioivia arvokkaita herroja saattaisi maksun jälkeen odottaa ”suloinen yllätys”.] Lopulta kaverini ei jaksanut enää kuunnella juttujani prostituoiduista, vaan käski käydä kokeilemassa yhtä tai miksei kahtakin, jos asia niin kiehtoo. Tässä vaiheessa saatoin vain huomauttaa katolilaisten maiden yleisestä tekopyhyydestä: Huoria kyllä kaikki kadut täynnä, mutta kumeja ei saa mistään. Ei ainakaan kysymättä. Kaverini kaivoi taskustaan käyttämättömän ehkäisyvälineen. Ei selityksiä. Nyt menet.

Tilasin yhden oluen ja pohdiskelin, että kaipa sitä voisi käydä ainakin hintaa kysymässä. Ihan vaikka vain yhteiskuntatieteellisestä eli puhtaasti teoreettisesta mielenkiinnosta. Sosiaalialaa opiskeleva kaverini lupasi odotella ulkopuolella. [Wikipedia kertoo ”punaisten lyhtyjen alueesta”, mutta minun oman kokemukseni mukaan tyttöikkunoita oli vähän siellä täällä.]

Etsimme uudestaan ”tyttökadun”, kävelin kadun pari kertaa edestakaisin ja valitsin näyteikkunasta itselleni mieluisan tytön. Tyttö avasi oven ja johdatti minut portaat ylös. Kättelimme, tyttö kertoi olevansa Diana. Kyselin hintoja. Tavallinen seksi 40 euroa, asennot 50 euroa ja käteenveto 50 euroa [sic!]. Tingin hinnan lopulta kolmeen kymppiin. Hintaneuvottelut olivat melko rankat, mutta lopulta otin tyttöä kädestä kiinni, katsoin häntä syvälle silmiin ja sanoin maksavani ”thirty euros”. Annoin rahat ja kävimme hommiin.

[..]

Kokonaisvaikutelma oli hyvä. Tyttö osasi asiansa. Kumin käyttö oli kummallekin itsestäänselvyys. Oli myös mukavaa saada tingittyä parikymppiä alennusta. Eikä lähtöhintakaan mitenkään erityisen kova ollut. Syystä tai toisesta kysyin Dianalta, mistä tämä on kotoisin. Kuulemma Unkarista.

Mikäli voisin täysin luottaa nimeä ja kotimaata koskevien tietojen oikeellisuuteen, voisin seuraavassa misogynian puuskassani todeta, että lyhyt käyntini Dianan luona on ollut oman elämäni ainoa täysin rehelliselle pohjalle rakentunut naissuhde.

Toisaalta rehellisyyden nimissä on mainittava, että kyllähän tuosta tempusta morkkis kuitenkin tuli. Kaikkea sitä tuleekin kaljapäissään tehtyä. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun lyön naiselle rahat kouraan.

Kaverini tiedusteli myöhemmin, että jos Suomessa esimerkiksi Helsingin Vaasankadulla olisi tarjolla samanlaisia palveluja samanlaisilla hinnoilla, niin hankkisinko tyttöystävää enää milloinkaan. Vastasin, etten suoraan sanottuna oikeastaan tiedä. Sen verran hankalia tapauksia on sattunut vuosien varrella vastaan.

II

Olen aiemmin sanonut, että prostituutio on miehiin kohdistuvaa riistoa. Naisilla on pillu, ja mies joutuu maksamaan saadakseen pillua. Näin ollen on eräässä mielessä totta, että miestä riistetään aina kun mies joutuu maksamaan seksistä. Kun siis puhutaan seksipalveluista, niihin sisältyvä ja miehiin kohdistuva riisto on eräänlainen a priorinen totuus, joka päätellään seksin tavaraluonteesta deduktiivisesti per se. Kirjoitin noin vuosi sitten:

Riistosuhteen ydin on kuitenkin seksin tavaraluonteessa ylipäänsä, ei siinä miten "tavaran" hinta sattuu muodostumaan markkinoilla. Kyse ei ole vain siitä, että prostituoidun palvelut ovat liian kalliita, vaan siinä, että niistä ylipäänsä joutuu jotakin maksamaan. Tuottajan ja asiakkaan välillä vallitseva epäsymmetrinen suhde on siis peittelemässä sitä perustavammalla tavalla epäsymmetristä riistosuhdetta, joka ylipäänsä tekee seksin tavaramuodon mahdolliseksi.

Voi kuitenkin olla, että olen ollut jossain määrin väärässä. A posteriori tuntuisi siltä, ettei vallitsevaa hintatasoa sittenkään voida täysin sulkeistaa pois. Toisaalta tuntuisi myös siltä, että prostituoitu sittenkin tekee työtä. Näin ollen siis myös sillä, mille tasolle seksipalvelun hinta viime kädessä vakiintuu, on merkitystä. Jos seksipalvelun hinta vastaa parturikäynnin hintaa, prostituoitua on enää hyvin hankala rinnastaa kapitalistiin. Jos prostituoidun palvelukset ovat kohtuuhintaisia, tilannetta on siis vaikea ainakaan pitää varsinaisesti riistona.

Mutta riisto ei ole subjektiivinen vaan objektiivinen ilmiö. Teoreettisesti olen siis toki ollut oikeassa koko ajan, mutta käytännön kannalta myös empirialla on merkitystä. Esimerkiksi Suomessa sen lajin ”palvelut” maksavat helposti toistasataa euroa. Mihin se perustuu? Minä sain Hollannissa pillua kolmella kympillä. Miksi minun pitäisi maksaa Suomessa samasta lystistä toista sataa euroa? Minä en maksa, enkä suoraan sanottuna edes pystyisi maksamaan.

Totuus onkin, että Suomessa prostituoitujen palveluita voivat käyttää vain varakkaat miehet, joilla luultavasti on jo vaimo ja ehkä rakastajatarkin. Osittain laillinen prostituutio tekee prostituutiosta herrojen hupia. Egalitaristisesta näkökulmasta katsottuna prostituutio pitäisikin kieltää kokonaan ja valvoa kieltoa ankarasti, tai sitten prostituutio pitäisi laillistaa samalla tavoin kuin Hollannissa. Osittain laillinen prostituutio lisää yhteiskunnan polarisoitumista, vähentää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja lisää yhteiskunnassa vallitsevaa kaksinaismoralismia ja epäluottamusta. Osittain laillinen prostituutio on suunnaton yhteiskunnallinen vääryys.

Eräänlaista hegeliläistä järjen viekkautta on siis siinäkin, että merkittävin syy sille, miksi rinnastin prostituoidut kapitalisteihin [ja pillun pääomaan], olikin juuri markkinamekanismin puute: Suomessa seksipalvelujen osalta markkinat eivät toimi, eikä seksipalveluilla siis myöskään ole tosiasiallista markkinahintaa. [Mieleen tulee nyt suorastaan aatehistorioitsija Hans-Jorgen Schanzin heitto siitä, että Neuvostoliiton talousjärjestelmää voi parhaiten kritisoida juuri Karl Marxin teorioiden avulla.]

Suomalainen prostituoitu onkin vähän kuin huumekauppias tai pimeän viinan myyjä. Kysymys on toiminnasta, jossa hyödynnetään lainsäätäjän epävarmuutta ja lypsetään samalla suuria tuloja verottomasti. Laillinen prostituutio taas laskisi seksipalvelujen hinnat muutamaan kymppiin.

Arvolaki kun vaatii toteutuakseen ne markkinat: Ikkunat, joiden takana on keikisteleviä ja puolialastomia tyttöjä. Kun tyttöjä ja asiakkaita on paljon, saavutetaan tasapainohinta. Ehdotankin nyt ihan vakavissani, että esimerkiksi Vaasankatu muokataan bordellikaduksi.

Minusta on joka tapauksessa aivan järkyttävää, että Suomessa media jaksaa jauhaa siitä, kuinka jossain hotellissa on ehkä ostettu seksiä. Mitä sitten? Kenelle se kuuluu?

III

Entäpä homman ”moraali”? Onko huorissa käyminen ”oikein”? Asiaa voi käsittääkseni lähestyä joko uskonnollisen tai filosofisen moraaliajattelun kautta. Jos puhutaan kristillisestä moraalista, niin sen tulee mielestäni pohjautua Raamattuun. Raamattu suhtautuu nuivasti prostituutioon, mutta samalla on huomattava, että Raamattu suhtautuu nuivasti aivan kaikkeen avioliiton ulkopuoliseen seksuaalisuuteen. Onkin siis älyllisesti epärehellistä vastustaa prostituutiota muka uskonnollisilla perusteilla, jos samalla hyväksyy jonkin muun avioliiton ulkopuolisen seksin muodon. Prostituutio on syntiä, mutta se ei ole syntiä yhtään sen enempää kuin avioliiton ulkopuolinen seksi ylipäänsä. Itse asiassa Raamattua lukemalla voi päästä myös käsitykseen, jonka mukaan juuri prostituoidun luona käyminen on miehelle kaikkein vähimmin tuomittava väärän seksuaalisuuden muoto. Prostituution vastustaminen liberaalissa yhteiskunnassa uskonnollisilla perusteilla onkin eräänlaista farisealaisuutta.

Moraalifilosofisesti taas on helppo todeta, että seksipalvelun ostaminen on moraalisempi valinta kuin esimerkiksi ”yhdenillan suhteet”. Jälkimmäisiin kun pääsääntöisesti liittyy jonkinlainen petos. Huoran luona käyminen taas on rehellistä. Erityisen rehellistä toiminta on toki silloin, jos huorat on rekisteröity ja velvoitettu toimimaan omalla nimellään, kuten muutkin kunnolliset ammatinharjoittajat. Jos vielä hintataso on oikea eli matala, toimintaan ei myöskään liity asiakkaan rahastusta eli hyväksikäyttöä.

Toiminnan moraalisen hyväksyttävyyden lisäksi on syytä pohtia myös toiminnan prudentiaalisuutta eli järkevyyttä. Liittyykö seksin ostamiseen riskejä? Lähestyn kysymystä esimerkin kautta:

Varsinaisessa matkakohteessamme prostituutio ei varsinaisesti ollut laillista samalla tapaa kuin Hollannissa, mutta myös siellä olisi ollut mahdollisuus ostaa seksipalveluja. Esimerkiksi eräänä aamuna hämärällä sivukadulla kaunis tummaihoinen tyttö tuli kysymään, että want to fuck?. Jos olisin suostunut, matka olisi ilmeisesti jatkunut tytön asunnolle. Kadulla näytti parveilevan pelkkiä neekereitä ja narkkareita. Jos olisin lähtenyt jo sinänsä epämääräiseltä sivukadulta vielä jollekin kujalle ja sieltä tytön asunnolle, niin enpä tiedä olisiko sieltä enää päässyt takaisin. Myös ehkäisyn laita olisi voinut olla heikompi kuin Amsterdamissa. Jätin väliin ja lähdin rannalle juomaan olutta.

Siis mitä avoimempaa seksin myynti on, sitä paremmin riskit saadaan minimoitua. Tämä koskee sekä prostituoitua että asiakasta. Jos prostituoidut työskentelevät itsenäisinä ammatinharjoittajina esimerkiksi kaupungilta vuokraamissaan huoneistoissa, voidaan ihmiskaupan ja hyväksikäytön riski sulkea pois. Jos toiminta on avointa, voidaan samalla minimoida myös asiakkaalle koituvat riskit. Eli siis parhaiten ihmiskauppaa voitaisiin Suomessa vastustaa perustamalla punaisten lyhtyjen alue isoimpiin kaupunkeihin.

Helposti saatavilla olevat ja edulliset seksipalvelut voisivat myös vähentää naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Psykologi David Reubenin kirjassa Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä todetaan, että edullisilla seksipalveluilla on myös raiskauksia ehkäisevä vaikutus. Reubenin intuitiivisesti pätevältä tuntuvan päättelyn mukaan kukaan mies ei raiskaa, jos muutamalla kympillä saa purettua liiat paineet.

Feministit tietysti sanovat, että raiskaus ei ole seksiä. Ei se ehkä olekaan, mutta raiskaajien joukkoon A saattaa kuulua osajoukko B, jonka jäsenillä raiskauksen motiivina on seksuaalinen turhautuneisuus. Jos seksuaalista turhautuneisuutta ei ole, raiskaajien joukko A on osajoukkoa B pienempi. Edulliset seksipalvelut siis vähentävät raiskauksia.

Näin ollen voisi ajatella, että prostituution laillistaminen voisi olla myös osa feministien agendaa. Tai sitten joudumme hyväksymään ekonomistisen tulkinnan, jonka mukaan raiskaukset ovat osa kartellin ylläpidosta koituvia sinänsä valitettavia mutta kuitenkin hyväksyttäviä kustannuksia. On loogisesti totta, että jos feministit vastustavat prostituution laillistamista, Henry Laasanen on oikeassa.

Tai sitten feministit ovat tyhmiä, eivätkä siis oikeastaan kykene loogiseen ajatteluun. Reaalimaailmassa kun on aina olemassa myös tämän ”kolmannen poissuljetun” mahdollisuus. Inhimillistä ajattelua kun ei yleisesti ottaen sido minkäänlainen logiikka.

IV

Kerron jonain toisena päiväni uuden näkemykseni alkoholiverosta. Matkoille en hetkeen lähde, sillä pelkään tätä menoa muuttuvani liberalistiksi.

Joulutauko

2011-12-07T15:38:00.002+02:00

Blogi jää joulutauolle. Yritän lähiviikkoina keskittyä muihin asioihin kuin blogin kirjoittamiseen - sosialistisen vallankumouksen dialektis-historiallinen modaliteetti nimittäin mahdollistaa lyhyet irtiotot "itse asiasta". Palaan takaisin "sorvin ääreen" ehkä alkuvuodesta. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Laupias samarialainen

2011-12-04T00:03:00.001+02:00

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."

Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

Jeesus vastasi hänelle näin:

"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Kirjastot ja liberalismi [kuva]

2011-12-02T16:18:00.002+02:00

[Kuva]

Porvarillisten tahojen valistuksen vastaista perusluonnetta ei liene tarpeellista avata enää tämän enempää: Miltton laittaisi kirjastot palamaan ja Valkea tyytyisi poistamaan niistä kirjat.

Mutta jotta Miltton voisi kirjojen lisäksi polttaa myös päreensä, mainitsen tässä näin ihan ohimennen että kävin pari iltaa sitten Sellon kirjastossa lainaamassa useammankin yhteiskuntatieteellisen teoksen. Ei maksanut mitään.

Sen lisäksi, että monet yhteiskuntatieteelliset kirjat ovat kirjastoissa maksutta kaikkien saatavilla, on syytä mainita, että myös niiden suomentaminen monissa tapauksissa tapahtunut joko suoraan tai välillisesti verovaroin.

Sosialistina minulle ei tuota vaikeuksia myöntää, että julkiset kirjastot todella ovat sosialismia.

Päivän linkki

2011-12-02T13:29:00.003+02:00

Törmäsin nettiä selaillessani tällaiseen: Punkbändi Bob Malmström skoolaa Björn Wahlroosille

”Köyhyys on sairautta!” huutaa punkyhtye Bob Malmström debyyttilevyllään. Eikä se siihen lopu. Tanakan hc-kompin päälle karjuva laulaja Carolus Aminoff viljelee läpi levyn sellaisia viisauksia kuin ”liha on kaikkien oikeus” ja ”tapettavat eivät tarvitse turkkia”.

Jos tämä ei vihlo herravihaa uhkuvien perussuomalaisten ja vihervasemmistolaisten kaupunkilaisnuorten ikeniä riittävästi, tähdennetään vielä, että bändi esiintyy ehdalla ruotsin kielellä. Tala svenska eller dö, Bob Malmström ilmoittaa jo levynsä nimessä.

Päivän sarkasmi

2011-12-02T10:35:00.001+02:00

Maksoivat sitten veronpalautukset tuplana. Mutta niin maksoivat muillekin ja vievät kuulemma kohta omansa pois - eihän pankki sitä rahaa saa tollei tyhjästä luoda.

Naistutkimus

2011-12-02T00:32:00.002+02:00

Yhteiskuntatieteiden maisteri Henry Laasanen ehti omassa blogissaan jo iloita Norjan päätöksestä lakkauttaa naistutkimuksen rahoitus. En oikein ymmärrä Laasasen riemua. Yhteiskuntatieteilijän kun ei noin pääsääntöisesti kannattaisi iloita oman alan tai lähialojen rahoituksen leikkaamisesta. Kysymys kun ei nytkään ole vain yksittäisestä tapahtumasta. Naistutkimuksen rahoituksen lopettaminen ei tapahdu irrallaan laajemmista kehitystrendeistä.

Asiaan liittyykin paljon synkempi uhkakuva kuin vain yhden "kilpailevan" laitoksen alasajo. Uusliberalistiseen eetokseen sitoutuneelle poliittiselle eliitille yhteiskuntatiede on jo sinänsä ideologiaa ja verorahojen tuhlausta. Nyt kun naistutkimus on ajettu alas, voidaan ajaa alas muutakin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Siispä aina kun yliopiston ulkopuolinen taho lakkauttaa tutkimusta tai leikkaa rahoitusta, hälytyskellojen pitäisi soida. Naistutkimuksen rahoituksen leikkaaminen on vain esimakua tulevasta. Ehkä kohta on filosofian tai sosiologian vuoro. Mitäpä sitä yhteiskuntaa tutkimaan, kun olemassa on vain yksilöitä. Uusliberalistin näkökulmasta porvarillinen sosiologiakin on ensisijaisesti sosialistista agitaatiota.

En kiellä etteikö naistutkimus olisi teoreettisesti ongelmallinen oppiala. Tutkimus tuntuu menevän väärälle raiteelle niin pahasti, ettei kysymys enää ole näkökulmaerosta. Pikemminkin naistutkimus on eräänlaista ideologisen simulacrumin luontia: Se luo oman todellisuutensa, eikä niinkään kuvaa ulkoista todellisuutta. Naistutkijat pystyttävät teoreettisia rakennelmia, joiden merkitys määriytyy vain toisista teorioista käsin. Todellisuuden kanssa näillä teorioilla on hyvin vähän tekemistä. Ne eivät kelpaa mielekkäiksi tulkintahorisonteiksi, koska yhteys todellisuuteen on katkennut.

Ero esimerkiksi Marxin ekonomiakritiikkiin on huima. Kouluttamattomalta työmieheltä ei vaadi juurikaan ponnistuksia vakuuttua lisäarvoteorian totuudesta. Lisäarvoteoria on hänelle konkreettista, elettyä todellisuutta, todellisuutta jonka porvarillinen sanahelinä kykenee peittämään vain hetkellisesti jos silloinkaan.

II

Naistutkimusta sinänsä ei siis minullekaan tule ikävä. Naistutkimuksen perustavana ongelmana kun on, että useimmat sen väitteet ja tulkinnat ovat vääriä. Niiden taustalla oleva feministinen subjektipositio ei kykene hahmottamaan yhteiskuntatotaliteettia sellaisenaan: Kapitalismin oloissa naisen halu kiinnittyy kuin luonnostaan ns. alfoihin, jolloin miesten valtaosan ongelmat suodattuvat feministisen tietoisuuden tavoittamattomiin. Niitä ei naistutkimuksen diskurssissa ole olemassa kuin korkeintaan marginaalisena ilmiönä. Miesten valtaosan tosiasialliset ongelmat ja alistettu asema jäävät siis huomaamatta. Näin syntyy patriarkaatin myytti.

Kärjistetysti sanottuna patriarkaatti on feministisen ressentimentin ja sisarkateuden teoreettinen projektio. Naistutkimus jää siis pikemminkin femiinisen ressentimentin sentimentaaliseksi ilmaukseksi kuin aidosti emansipatoriseksi teoriaksi. Naistutkimuksen ongelma ei siis ole siinä, että se asettuu poikkiteloin porvarillista arkitodellisuutta vasten, vaan siiinä että se tekee tämän selkeästi ideologisesta subjektipositiosta käsin ja tulee näin samalla törkeällä tavalla pettäneeksi omat kriittiset ihanteensa.

Aidosti emansipatoriseksi tiedonmuodostamisen käytännöksi naistutkimus voi yltää vain silloin, jos se hylkää ideologisen femiinisen subjektiposition ja pyrkii nykyistä pontevammin huomioimaan alistettujen todellisen moninaisuuden: Se, että alistetulla usein on penis, ei voi kompromettoida alistetun asemaa alistettuna. Naistutkimuksen olisi siis kyettävä ylittämään juuri sukupuolieron tuottama merkitysero.

III

Vähemmän teoreettisesta näkökulmasta katsottuna erillisessä naistutkimuksen oppiaineessa on ainakin se hyvä puoli, että tärähtäneimmät feministit voivat rakentaa teorioita omassa rauhassaan, jolloin he eivät sotke muiden tutkijoiden tai opiskelijoiden arkea. Jos erillinen naistutkimuksen oppiaine lakkautetaan, on vaarana että naistutkijat siirtyvät esimerkiksi sosiologian laitokselle tutkimaan ja opettamaan.

Milttonin moottoritie [kommentti]

2011-12-01T04:12:00.002+02:00

Miltton Friidman kirjoitti:

Ei liene mikään yllätys, että itse en kannata minkäänlaista säätelyä pikavippeihin.

Jos ihminen pystyy kävelemään jalkakäytävällä, jonka vieressä kulkee 60 km/h nopeusrajoituksinen tie, joutumatta ajoradalle ja yliajetuksi, niin uskoisin, että hän pystyy myös välttämään pikavipin kaltaisen taloudellisen riskin.

Milttonin kommentti on hyvä ja filosofisesti arvokas. Se nimittäin selkeyttää Friedrich Hayekin väitettä markkinatalousyhteiskunnan tuottamien tilojen ei-moraalisesta perusluonteesta. Kertauksen vuoksi esitän Hayekin argumentin tässä lyhyesti.

Hayekin argumentti on sinänsä yksinkertainen: On olemassa spontaaneja järjestyksiä ja suunniteltuja järjestyksiä. Hayekin mukaan moraalinen toiminta ja tuota toimintaa koskeva moraalinen arvostelma on mahdollista vain suunnitellun järjestyksen sisällä. Esimerkiksi armeijassa voidaan jakaa ruokaa oikeudenmukaisesti tai epäoikeudenmukaisesti. Ruoan jakamisella pyritään intentionaalisesti johonkin lopputulokseen, ja tuo lopputulos voi olla oikeudenmukainen tai epäoikeudenmukainen.

Sen sijaan esimerkiksi markkinayhteiskunnassa ilmenevä työttömyys ei ole epäoikeudenmukaista: Kukaan ei ole vastuussa siitä, että joku on työtön. Tai siitä että joku kuolee nälkään tai että joku on asunnoton. Työttömyydessä, nälkäkuolemassa ja asunnottomuudessa on kysymys ihmisten muodostaman spontaanin kokonaisuuden ei-intentionaalisista, suunnittelemattomista lopputuloksista. Ne eivät sinänsä ole kenenkään vika eikä niistä voi ketään syyttää. Se, että kapitalismin oloissa kuolee ihmisiä nälkään ja viluun, ei ole mikään moraalinen vääryys.

Kun siis joku kävelee maantien reunaa, kompastuu ja jää auton alle, kysymyksessä on usean toimijan ei-intentionaalisen toiminnan muodostama lopputulos. Autoilija on ehkä ajanut ylinopeutta päästäkseen nopeammin kotiin, mutta edes silloin hän ei ole tavoitellut jalankulkijan kuolemaa. Hän on moraalisessa mielessä viaton jalankulkijan kuolemaan. Hän ei myöskään ole korvausvastuussa jalankulkijan kuolemasta, koska lopputuloksen kannalta ei voida eritellä autoilijan ja jalankulkijan valintojen osuutta prosessin lopputuloksesta. Ei siis voida sanoa, kenen on vastuu jalankulkijan kuolemasta.

Porvariston faabeli-simulacrum

2011-12-01T01:19:00.004+02:00

Kirjoitin viime viikolla Ironmistressin päreeseen Anarkotyrannia seuraavanlaisen poleemisen kommentin:

Ironmistress tuli taas todistaneeksi tärähtäneimpien postmodernistien (Baudrillard, Derrida, Latour) väitteet suurinpiirtein todeksi: Ironmistressin teksti on mukamas representoivinaan jotain ulkopuolista todellisuutta, mutta tämä todellisuus vain sitkeästi loistaa poissaolollaan.

Tekstin ulkopuolella ei ole mitään. (Derrida.)

Tekstit ovat yhteydessä pikemminkin aikaisempiin teksteihin kuin ulkopuoliseen todellisuuteen. Tieteen tavoin Ironmistressin tekstit luovat oman ja omalakisen järjestelmänsä, jota ei ole olemassa tuon järjestelmän itsensä ulkopuolella. [Kuten ei Latourin mukaan ole olemassa tiedettä tai sen tuloksiakaan tieteellisen käytännön ulkopuolella.]

Mutta ehkä onkin pikemminkin niin, että Ironmistressin teksti itsessään on se porvarillinen todellisuus, jota se muka on esittävinään. Kysymyksessä on siis esimerkki Baudrillardin hahmottelemasta postmodernia kulttuuria kuvastavasta (faabeli-)simulacrumista. Kysymys ei ole todellisuuden kuvaamisesta, vaan todellisuuden luomisesta tässä ja nyt.

Ja juuri näinähän porvarillinen todellisuus syntyy Matruunan faabeliverstaassa: Kapitalismin itsensä tavoin myös Ironmistressin faabeli on jatkuvassa tulemisensa tilassa. Verstaan kannalta on myös täysin yhdentekevää, miten asiat oikeasti ovat: Takkirauta palvelee omaa essentiaalista tarkoitustaan eli porvariston luokkavaltaa täysin riippumatta empirian iskuista tai logiikan pelisäännöistä. Itse asiassa Takkiraudan faabeli-simulacrum on ainoa mittatikku sekä empirialle että myös logiikalle. Todellisuus määrittyy diskurssista käsin, eikä ulkopuolisia viitepisteitä tarvita.

Teoreettisena kvasi-marxistina olen sentään itse tavannut ajatella, että ideologian takana kuitenkin olisi jokin todellisuus, mutta nyttemmin nämä "Ruukkilan puhallukset" pistävät ajattelemaan, että ehkä tämä oli sittenkin tässä.

Ironmistressille voisi antaa myös jonkinlaisen postmodernisti -palkinnon jo tuosta käsitteiden vääirstelystä, esim. repressiivinen toleranssi tarkoittaa "oikeasti" eri asiaa kuin Ironmistressin blogissa.

Tai ehkä [-tämän sanon sydän verta vuotaen-] Gramsci -palkinto olisi sittenkin parempi, koska onhan porvarillinenkin hegemonia-taistelu taistelua hegemoniasta gramscilaisessa mielessä.

Kirjoitin tietoisen provosoivasti mutta seison sanojeni takana. Nettiblogeja useamman vuoden lukeneena olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kirjoituksilla on pääsääntöisesti hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Itseasiassa Friedrich Hayekin epistemologinen postmodernismi soveltuukin erityisen hyvin kuvaamaan juuri tyypillistä bloginpitäjää: Ihmisyksilöiden hallussa oleva tieto on lähtökohtaisesti puutteellista, rajoittunutta, eriskummallisesti painottunutta ja melko epäluotettavaa.

Tieto on pääosin peräisin omasta kokemuksesta, omasta arkiajattelusta, kulttuuriteollisuuden luomista kuvastoista tai tiedotusvälineistä. Oleellista on omaksutun tiedon lähtökohtaisesti valikoitunut luonne. Oma esiymmärrys ohjaa tiedon valikointia. Väärä tieto suodattuu pois ilman erikoisempaa reflektiota. Tämän puutteellisen ja suodattuneen tiedon pohjalta kuitenkin luodaan hyvin totalisoivaa kuvaa yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Faktat, jotka eivät sovi osaksi omaa maailmankuvaa, kiistetään. On kuin ihmiset haluaisivat saada omat arvonsa osaksi objektiivista todellisuutta. Tämä on minulle osoitus pelkuruudesta.

Yleisesti ottaen yhteiskunnallisia aiheita käsittelevät nettiblogit ovat eräänlaista harrastelijajournalismia, joka kuitenkin pyrkii omin eväin kohoamaan jonkinlaiseksi yhteiskunta-analyysiksi. Usein tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä, joita ei kuitenkaan kyetä sitomaan empiiriseen todellisuuteen väitteiden itsensä edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi tilastoihin viitataan melko harvoin ja hyvin valikoivasti.

Usein täysin vääriksi osoitetut käsitykset elävät sitkeästi vuodesta toiseen. Klassinen esimerkki on käsitys ehdollisen vankeusrangaistuksen matalasta erityisestävyydestä. Todellisuudessa vain harva "pelkkää ehdollista" saanut uusii rikoksensa. Yksilön kannalta jo oikeusprosessi on raskas, eikä kovin moni halua kokea uudelleen edes sitä.

Yhteiskunnallisia aiheita käsittelevien blogien maailmasta puuttuu tekstin sisäinen keskustelevuus yleisesti ottaen täysin. Omiin väitteisiin ei suhtauduta kriittisesti. Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta katsottuna keskustelevuus olisi kuitenkin tieteellisyyden reunaehto. Näin ollen blogit todella ovat lähinnä eräänlaista journalismia. Omat kirjoitukseni eivät tee erityisempää poikkeusta tähän sääntöön. Mutta jos ne tekisivät, lukijoita ei olisi, koska eihän "name-dropping" jaksa ketään kiinnostaa.

Blogeille on ylipäänsä ominaista ambivalentti suhtautuminen tieteeseen ja tiedeyhteisön tuottamiin tutkimustuloksiin. Lähes jokainen kirjoittaja on valmis omien etujensa vuoksi kyseenalaistamaan tieteellisen maailmankuvan ainakin osittain. Mutta tämän lisäksi ihmiset ovat valmiita omaksumaan hyvin marginaalisessa asemassa olevia teorioita, jos ne vain tuntuvat sopivan osaksi omaa maailmankuvaa. Pystyisin nimeämään useita tieteellisessä mielessä arvottomia teorioita, joilla kuitenkin on vankka kannatus erilaisissa blogeissa. Klassisin esimerkki on varmasti memetiikka, joka on kärjistetysti sanottuna puhdasta pseudotiedettä. Tyypillinen bloggaaja on siis kuin se neuvostoliittolainen poliitikko, joka ideologisista syistä suosi lysenkolaisuutta. Tai ainakin melkein, sillä tunnetun anekdootin mukaanhan Stalinilla oli yksityisesti tapana kirjoitella vähätteleviä kommentteja Lysenkon "tutkimuspapereihin".

Tyypillisen bloggaajan "teoreettinen viitekehys" määrittyy siis lähinnä ideologisin perustein. Tämä ei välttämättä ole ongelma, mikäli avoimesti tunnustaa ideologisen kytköksen ja kykenee suhtautumaan omaksumaansa teoriaan kriittisesti. Ideologia on vaarallisimmillaan silloin, kun ideologiaa ei kykene millään tasolla reflektoimaan.

Teoreettis-ideologisen vääristymän lisäksi asiantuntemuksen puute mahdollistaa metodologisesti hyvin kyseenalaisten, mutta silti jossain määrin mielenkiintoisten "tutkimustulosten" esittelyn kiistämättöminä tieteellisinä tosiasioina. Esimerkiksi Lloyd deMause ei välttämättä ole kaikissa asioissa täysin väärässä, mutta jos maailmankuvan rakentaa psykohistorian varaan, niin sääliksi käy. Maallikko ei yksinkertaisesti kykene näkemään deMausen metodologian heikkoja kohtia. Tällöin huomio voi kiinnittyä vain iskeviin ja mahdollisesti omia poliittisia intressejä tukeviin tutkimustuloksiin.

II

Edellisessä kappaleessa kuvaamani kognitiivinen bias ei kuitenkaan sellaisenaan vielä siirrä keskustelua täysin pois raiteiltaan. Myös erilaisia teoreettisia viitekehyksiä tai ideologisia positioita omaavat ihmiset kykenevät tietyin edellytyksin keskustelemaan. Kosketus todellisuuteen säilyy, vaikka näkökulmat olisivat jollakin tapaa vääristyneitä. Mutta jossain vaiheessa kirjoittajan omat kuvitelmat alkavat elää omaa elämäänsä. Tällöin yhteys todellisuuteen lopulta katkeaa.

Tällöin kirjoittamisesta tulee todellisuuden luomista, eikä todellisuuden kuvaamista. Kirjoitettua ei voida enää millään tavoin kyseenalaistaa, koska se ei yksinkertaisesti oikeasti enää viittaa mihinkään. Postmodernille kulttuurille ominaista on juuri tällainen referenssipisteen katoaminen. En nyt tarkoita sitä, että teorian pitäisi rakentua empirian varaan. On olemassa paljon deduktiivisia teorioita, jotka eivät oikeastaan ole riippuvaisia empiriasta, siis siitä, miten asiat nyt tällä hetkellä sattuvat olemaan. Esimerkiksi Marxin ekonomiakritiikille voi antaa hyvin deduktiivisia muotoiluja.

Tarkoitan pikemminkin sitä hetkeä, jolloin kirjoittaja alkaa suoltamaan todellisuutta koskevia tosiasia-väitteitä, jotka eivät kuitenkaan perustu mihinkään. Ne eivät vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Mutta koska lukijoita kuitenkin on, tulee noista väitteistä ja teksteistä ideologista todellisuutta. Ne muuttuvat todellisemmaksi kuin ne ilmiöt, joita ne muka ovat käsittelevinään.

Otan kaksi esimerkkiä.

1. Takkirauta -blogissa luodaan myyttiä länsimaista elämäntapaa uhkaavista "kulttuurimarxisteista". Suomessa kulttuurimarxisteja on erityisen paljon niin kutsuttujen virkakyöstien keskuudessa. Virkyöstit ovat Ironmistressin myytin mukaan oppineet kulttuurimarxisteiksi yliopistossa. Sitä, miten tämä on mahdollista kun marxismi ei ole yliopiston virallinen eikä epävirallinen ideologia, Ironmistress ei tietenkään kerro.

Oleellista on se, että on olemassa kulttuurimarxisteja, jotka uhkaavat länsimaista elämäntapaa ja kulttuuria.

Keväällä Ironmistress valitteli erityisesti Frankfurtin koulukunnasta. Niin, esimerkiksi teoksessa Valistuksen dialektiikka ollaan kovasti huolestuneita nykykulttuurin suunnasta, mutta tuosta on vielä pitkä matka siihen, että muutama yliopistoälykkö olisi nykykulttuurin "rappion" ultimaattinen tai edes proksimaattinen syy.

En tiedä loppuuko tuo kulttuurimarxismista länkyttäminen nyt, kun se eräs toinen kulttuurimarxisteista netissä höpöttänyt kaveri todettiin Norjassa latvakakkoseksi. Epäilen että ei, sillä onhan kulttuurimarxismi Ironmistressista sen verran kiihottavaa, että "kulttuurimarxismi" kelpaa aina välillä olkinuken sijasta myös teoreettiseksi viitekehykseksi.

Lisäksi on mainittava, että kulttuurimarxisteja ovat myös monet sellaiset filosofit ja teoreetikot, joilla ei ole juuri mitään tekemistä marxismin tai Frankfurtin koulukunnan kanssa. Erityisesti kaikki postmodernistit ovat kulttuurimarxisteja, mutta kun Ironmistressilta kysyi, keitä hän postmodernisteilla tarkoittaa, vastauksena oli syvä hiljaisuus.

2. Kansankokonaisuus -blogissa luodaan myyttiä "sossupummeista". Tähän myyttiin kuuluu käsitys siitä, että olisi olemassa suuri joukko vapaaehtoisesti täysin joutilaita ihmisiä, jotka todella haluavat vain syödä kuormasta. Työttömät ovat siis ihmisiä, jotka haluavat mieluummin elää köyhyydessä: Silkka laiskuus ja epäsosiaalisuus estää heitä menemästä työhön - eikä tätä asiaa muuksi muuta sekään trivialiteetti, että työttömiä on moninkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin verrattuna. Myytin ulkopuolisessa todellisuudessa on usein myös niin, että työntekijältä odotetaan sellaista ammattitaitoa, jota työttömällä ei välttämättä ole. Näistä tosiseikoista huolimatta sossupummi -myytin mukaan silkka laiskuus pitää työttömän työelämän ulkopuolella.

Lisäksi sossupummit juovat erityisen paljon alkoholia ja viettävät muutenkin huonoa elämää. Näitä tosiasioita ei kumoa se talousmatemaattinen "trivialiteetti", ettei perusturva riitä jatkuvan juopumustilan ylläpitoon edes siinä teoreettisessa tilanteessa, että "sossupummi" käyttäisi kaikki rahansa viinaan. Sanomattakin selvää on myös se, ettei työttömän rahoilla istuta pubissa.

Sossupummeja on siis olemassa, ja vastoin kaikkia taloustieteellisiä tosiasioita näiden ihmisten elättäminen tulee vuosi vuodelta yhä kalliimmaksi. Näin sossupummit vaarantavat koko hyvinvointivaltion kestävyyden.

Todellisuudessa ainoa mikä vaarantaa hyvinvointivaltion kestävyyden, on häiriintyneiden porvarien populistinen puhe sossupummeista. En ole aivan varma, onko kysymys tietoisesta vai tiedostamattomasta hankkeesta. Jos kuitenkin kommenttiosastolla useampi kuin yksi porvari puhuu "sossupummeista", on syytä olettaa, että he todella ovat tosissaan. Tietoisen propagandan pukeminen keskustelun muotoon vaatisi nimittäin jo erityisen häiriintynyttä mieltä.

Sossupummi -myytillä pyritään estämään yhteiskunnan kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten aseman parantaminen. Sossupummi -myytti sysää syyn työttömyydestä yksilön itsensä niskoille. Todellisuudessa työttömyyden syy on rakenteellinen: Pääomalla ei ole käyttöä kaikille. Osa väestöstä on tuotannon näkökulmasta ylijäämäväestöä. Inhimillisesti kestävässä yhteiskunnassa jokaisella voi kuitenkin olla tärkeä rooli kuluttajana.

Mikäli taas työttömyys itsessään on jonkinlainen ongelma porvareille, sopii kysyä, mikseivät he ryhtyisi kannattamaan reaalisosialismia. Neuvostoliitossa vallitsi täystyöllisyys.

Sossupummi -myytti olisi pelkkä hauska läppä, jollei se olisi samalla niin vaarallinen: Sossupummi -myytti yhdistetään usein väitteeseen sosiaaliturvan tehottomuudesta. Esitetään että sosiaaliturvaa pitäisi tehostaa. Mutta sossupummi -myytti on itse suurin este tämän tehostamisen tiellä. Sossupummi -myyttiin on sisäänkirjoitettu vaatimus porkkanan korvaamisesta kepillä. Se on tavattoman tehotonta, eräänlaista virheelliseen ideologiaan perustuvaa altruistista rankaisemista.

Todellisuudessa sosiaaliturvan tehostaminen voi tapahtua vain tarveharkintaa vähentämällä ja luomalla perustulosta kansalaispalkan muodossa jokaiselle suomalaiselle kuuluva subjektiivinen oikeus. Vastikkeeton kansalaispalkka poistaa tuloloukut.

III

Kommentoin vielä erään teoreettisen käsitteen väärinkäyttöä.

Minua uhattiin melko törkeällä väkivallalla joitakin viikkoja sitten. Eräs tuttavani, jolle kerroin asiasta, yritti esittää tiedostavaa viittaamalla siihen kuinka "alueiden eriarvoistuminen alkaa jo olla todellisuutta". Jep. Niinhän alkaa olla.

Mutta miten se liittyy siihen, että joku uhkaa ampua minua päähän keskellä päivää?

Alueiden eriarvoistuminen on lähinnä tilastollinen käsite, johon liittyy tilastollisia eroja ihmisten koulutus- ja tulotasossa, terveydentilassa ja odotettavissa olevassa eliniässä.

Nämä sosioekonomiset erot eivät välttämättä näy arjen todellisuudessa mitenkään. Alueiden eriarvoistuminen ei sinänsä lisää esimerkiksi turvattomuutta tai rikollisuutta. Alueiden eriarvoistuminen ei heijastu ihmisten asumisviihtyvyyttä tai turvallisuuden tunnetta koskevaan kokemukseen.

Yksilön kokemasta häiriökäyttäytymisestä ei siis voi syyttää "alueiden eriarvoistumista". Kysymyksessä on jonkinlainen kategoriavirhe, joka lienee virheellisen ajattelun lisäksi myös poliittisten intressien synnyttämää.

Toisaalta edes tosiasiallinen rikollisuus ei heijastu ihmisten käsityksiin rikollisuudesta. Helsingin vaarallisin paikka on Kluuvi.

Moderointilinjan muutos

2011-12-01T01:08:00.003+02:00

Kommenttien heikentyneen tason vuoksi minun on pakko muuttaa moderointilinjaani. Jatkossa kommenttien olisi syytä liittyä aiheeseen tai edes olla asiallisia: Siis mitä vähemmän kommentti liittyy käsiteltävään aiheeseen, sitä laadukkaampi sen tulisi olla. Mainostamista ei pääsääntöisesti katsota asialliseksi kommentoinniksi. Linkkejä saa edelleen lähettää harkitusti, mutta viestit jotka eivät kontribuoi keskustelua millään tavalla lentävät roskakoriin entistä herkemmin.

Olen pitänyt blogia alkuvuodesta 2010 lähtien enkä muista joutuneeni poistamaan kommentteja tätä ennen.

Sosialistilottokonekyky

2011-11-30T23:28:00.003+02:00

Nimimerkki Valkea kirjoitti viime perjantaina:

Sammalkielellä olisi periaatteessa potentiaalia tehdä jotain hyödyllistäkin, mutta tätä potentiaalia uhkaa se, että Sammalkieli on nuori kukko, joka kävelee varpaillaan, selkä suorana, rintahöyhenet röyhistyen, pää pystyssä sitä puolelta toiselle heitellen ja muita nokanvartta pitkin alaspäin katsoen. Hän on hurmaantunut omasta sanavarastostaan ja sosialistilottokonekyvystään pullauttaa hienostuneelta kuulostava artikkeli tai vastaus tietokoneen ruudulle.

Kuinka ollakaan, olin muutamaa tuntia aiemmin luonnostellut tekstin, joka voisi olla malliesimerkki mainitusta "kyvystä". Joskin olen edelleen sitä mieltä, ettei kysymyksessä ole niinkään sanahelinä tai tajunnanvirta, vaan pikemminkin teoreettisesti itsensä perusteleva mutta akateemista kirjoittamisen tapaa halveksuva taidonnäyte. Itse teksti on siis seuraavanlainen:

Valjakkalan pako

Tyypilliset köyhiä leimaavat piirteet ovat tyhmyys, ahneus ja laiskuus. Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteivätkö nämä piirteet olisi sosiaalista konstruktiota siinä missä köyhyyskin. Myös köyhien kohdalla ideologinen hegemonia on läpitunkevaa: Erilaiset interpellaatio-prosessit ovat jatkuvasti läsnä "roskaväen" tajunnassa. Kärjistetysti voidaan sanoa, että köyhän koko subjektiviteetti on vallitsevan ekonomis-poliittisen konstellaation aikaansaannosta. Porvarillisen yhteiskuntamuodon lainalaisuudet ovatkin läsnä myös "roskaväen" ajattelussa: Kysymys on Marxin sanoin yhteiskunnallisesta luonnenaamiosta. Tyhmyys, ahneus ja laiskuus ovat roskaväen luonnenaamio, heidän yhteiskunnallisuutensa.

Ylläolevan valossa voi vaikuttaa ihmeelliseltä tai jopa provokatiiviselta väittää, että universaalin porvarin ideaalityyppi on puhtaimmin läsnä juuri rikollisen hahmossa. Mutta tämän väitteen todistaa todeksi jo sekin, että porvarillinen oikeustaloustiede pyrkii rakentamaan koko teoriansa rikollisen oletetun ekonomismin varaan. Näinhän toimii toki myös rahvaan ideologinen arkiajattelukin: Kovennetaan tuomioita, niin kyllä rikollisuus vähenee. Ikään kuin kysymys todella olisi "hyötyjen ja kustannusten puntaroinnista vastaavalla tavalla kuin markkinoilla toimittaessa muutoinkin".

Vaikka porvaristo pyrkii vähentämään rikollisuutta ensisijaisesti ideologisin keinoin, on rikollinen silti porvarilliselle yhteiskuntamuodolle korvaamaton juuri ideologian itsensä kannalta: Psykopatiasta kärsivän ammattirikollisen hahmossa on porvarin oma yhteiskunnallisuus tulevinaan esille oletettuna luonnollisuutena. Tällä tavoin saa porvarin oma sadomasokismi lopullisen oikeutuksensa sairaan ihmisyksilön mielipuolisuuden "synnynnäisyyden tiedostamisena": Ihmisluontoa ei voi muuttaa, joten kapitalismillekaan ei ole vaihtoehtoja.

Ei olekaan mikään yllätys, että juuri pakenevan linnakundin tragikoomisessa hahmossa todella kohtaamme hyödyntavoittelun ja kvartaaliajattelun puhtaimmillaan. Mutta varsinainen paradoksi onkin siinä, että näiden "ylihistoriallisten" ominaisuuksien havaitsemisen lisäksi on kuin kuitenkin aistisimme myös yhteiskunnallisen interpellaatio-prosessin itsensä läsnäolon: Pakeneva linnakundi todella hahmottaa itsensä tietyn diskurssin subjektiksi, eikä ole epäilystäkään siitä ettemmekö myös me sitä tietäisi. Hänen toimintansa on hänen tajunnalleen viime kädessä ulkoisten miellejärjestelmien toimintaa.

Pakenevan linnakundin hahmossa ideologian petos tulee näkyväksi: Porvarillisessa yhteiskunnassa edes psykopaatin teot eivät ole hänen omia tekojaan, vaikka koko järjestelmän mykkänä kiintopisteenä onkin juuri antropologia, joka määrittelee ihmiset luonnostaan psykopaateiksi. Valjakkalan paon tapahtumassa onkin siis immanenssin tasolla läsnä myös epistemologisen katkoksen mahdollistava aleatorinen momentti.

Onkin selvää, että yhteiskuntatieteen paradigmoista juuri metodologinen individualismi ei yksinkertaisesti lopulta kykenekään selittämään kapitalistisen yhteiskuntamuodon olemassaoloa tai tuon yhteiskunnan piirissä tapahtuvia ilmiöitä: Metodologisen individualismin "teoriat" ovat parhaimmillaan truismeja ja huonoimmillaan silkkaa ideologiaa. Mikäli siis valinta on tehtävä ideologisen ja ultrateoreettisen näkökannan väliltä, ultrateoreettinen näkökulma on luonnollisesti parempi - mutta jos pidättäydytään Marxin itsensä näkemyksessä, näin jyrkkää valintaa ei tietenkään ole pakko tehdä: Yhteiskunta on ja ei ole olemassa. Näin ollen vain dialektinen yhteiskuntatiede voi olla pätevää yhteiskuntatiedettä.

Ylläolevan valossa on myös selvää, että paon imaginaarisessa tapahtumassa yhteiskunnallinen tulee reaaliseksi. Pakenevan Valjakkalan teot ovat hänen omia tekojaan, mutta eivät kuitenkaan niitä ole: Vaihtoarvojen tuottamiseen pohjautuva yhteiskunta on nimittäin tuottanut vieraantumisen lisäksi myös monipuolisen yksilöllisyyden. Yksilöllisyys ei kuitenkaan tarkoita aitoa toimijuutta vaan korkeintaan konstellaation tuottamaa subjektipositiota: Kapitalistisessa yhteiskunnassa itse pääoma esiintyy subjektina. Niin työläiset kuin porvaritkin ovat fetissoituneen tietoisuuden vallassa.

Onkin kuin paon tapahtumassa porvarillinen todellisuus itse yrittäisi paeta itseään siinä onnistumatta: Valjakkalan pako voidaan näin ollen nähdä koko itsekumoutuvan ja sosialismia odottavan, suorastaan sosialismista raskaana oleven porvarillisen yhteiskunnan metaforana, mutta toisaalta on myös selvää, että kysymyksessä on myös konkreettisen arvon itselisäysprosessin ts. lisäarvoteorian tyyppiesimerkki par excellence: Halua tuottavana koneena pakeneva Valjakkala on kuin porvariston kontrolloima manufaktuuri, joka tuottaa kysyntää, tarjontaa ja lisäarvoa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ihmiset ovatkin vain vaihtelevaa pääomaa eli pääoman arvonlisäysehto.

Konkreettis-materialistinen mutta silti niin kuviteltu paon momentti onkin siis lisäarvon ja riiston vipuvarsi: Yhteiskuntatotaliteetin ja materialiteetin toisiinsa sitova kiintopiste, jossa paljastuu myös työvoimatavaran luonne toteutumattomana potentiaalina ja tuon potentiaalin kapitalistinen pakkolunastus: Valjakkala saadaan kiinni, hänen konkreettinen työnsä oman inhimillisen vapautensa hyväksi raukeaa siltä osin kuin se ei valjast pääoman itselisäyksen välikappaleeksi - lehtiä kiinnostaa vain se, mikä lisää myyntiä. Valjakkalan osaksi jää vankeus, vapauden negaatio: Sama osa on kapitalismin oloissa tunnetusti varattu proletariaatille kokonaisuudessaan, joten on kuin vankilakin toimisi eräänlaisena luokkayhteiskunnan metaforana.

Viesti ystävältä

2011-11-30T16:29:00.004+02:00

Tampereella asuva humanistikaverini J.S. muisti minua tekstiviestillä:

Televisiota ei tosiaan kannata katsoa. Vastenmielinen kuva. ...but that stone is a lump of coal, for thou hadst a whore's forehead and thou refusedst to be ashamed - ongelma on siinä, että biisin alun "Numbered, wieghted and found wanting" ei oikeastaan pidä paikkaansa, vaan ihmisyksilöt mittaavat maailman mekaanisten liikkeiden potentiaaleja omasta (siksi) neuroottisesta itsestään, jonka asettavat mitaksi löydettyään samalla tavalla tuotetun tai kuvitellun mutta testaamattoman paineen alta oman elämänsä, käsin; loput yksilöt kyllä yhteisöllisesti siirtyvät kohti tästä repeävää tyhjää kannattamaan teknistyneeksi tuomittavissa olevaa materiaalia museaalisesti tiedostamattoman vallantahdon ajamana, mutta sinänsä kukaan ei edelleenkään varta vasten mittaa mitään tässä prosessissa. Nietzschen yli-ihminenkin vain yliopistolaitoksen ulkopuolella. Kappaleessa tietysti käytetään kieltä näin, jotta kaltaisuuteen nojaava syytös porvarillisesta taantumuksellisuudesta tuhoutuisi syyttäjän itsensä kaltaisuuteen kappaleen kielen käyttäjän kanssa. Ei mua kiinnosta television sisältö ainakaan niin paljon, että sen tarjontaan vaikuttaminen mainostulojen tuotteiden ohjeiden noudattamisena ja pikkukakkosen juontajan näköisyytenä pitäisi ottaa kunniallisuuden mitaksi silloin, kun pyrkyrit käyttävät vallankumouksellista väkivaltaansa meikäläisen lihaan. Vihaan kulttuurimarxisteja ja muita materian korkeimman kukan juutalais-ympärileikatusti kumartajia, jotka yrittävät omistaa paikan veitsenterällä.

Darwinin pyhimys

2011-11-29T17:48:00.010+02:00

Kuvan mies on saksalainen Adolf B. Hän pääsi lehtien otsikoihin siitettyään tyttärelleen kolme lasta ja raiskattuaan tämän siinä sivussa joitakin satoja kertoja. Jätämme tällä kertaa moralismin sikseen ja pohdiskelemme tapausta lyhyesti evoluution näkökulmasta.

Itsekkään geenin näkökulmasta Adolf B on suoraan sanottuna aikamoinen veijari. Kun lapsen ja isoisän sukulaisuuden aste normaalisti on vain 25%, on se Adolf B:n ja tämän lastenlasten kohdalla huimat 75%! Adolf B on siis onnistunut kopioimaan omia geenejään esimerkillisellä tavalla. Siinä sivussa hän on kyennyt syrjäyttämään kilpailevia alleeleja armottomassa olemassaolon taistelussa. Adolf B on myös osoitus evoluution universaalista voimasta.

Muiden insesti-isien tavoin Adolf B myös osoitti teollaan kuvitelmaksi insestitabun biologisen alkuperän. Pikemminkin insesti on joillekin biologinen vietti, joka aina silloin tällöin paljastuu kaikkien sosiaalisten konventioiden alta. Insestitabu on siis Rikoslain tavoin pelkkä sosiaalinen konventio, jonka alta ihmisluonto kuitenkin lopulta paljastuu. Miksi siis ylipäänsä kieltää insesti, jollei siis puhtaasti kulttuurisin perustein? Mutta eikö Adolf B jo osoittanut tällaisten kieltojen kontingentin ja mielivaltaisen luonteen - ja toisaalta, mikä oikeus yhteiskunnalla on kieltää Adolf B:tä toimimasta geeniensä ohjaamalla luonnollisella tavalla?

Eikö nyt juuri yhteiskunta itse kohdista väkivaltaa Adolf B:hen, joka vain toimi itsekkäästi geeniensä determinoimana kuten luonnon välttämättömyydellä me kaikki muutkin toimimme?

Kulttuurirelativistisesta näkökulmasta Adolf B:n geenit eivät ehkä olleet erityisen hyviä tai elinkelpoisia. Niillä varustetut pojat kun olivat kaikki kehitysvammaisia. Mutta sellaista se luonnonvalinta on. "Geenin paremmuutta" ei mittaa mikään muu kuin sen sokea kyky kopioitua. Evolutionistisesti tarkasteltuna Adolf B:n geenit olivat monia muita geenejä parempia, koska ne saivat Adolf B:ssä aikaan käyttäytymismallin, joka mahdollisti juuri näiden geenien tehokkaan levittämisen. Tällöin poikien kehitysvammaisuus on irrelevantti asia.

Kannattaa myös pitää mielessä, että toimiessaan yhteistyössä ei-sukulaisten kanssa ihminen toimii evoluution näkökulmasta tavallaan epäadaptiivisesti: Altruisti on hölmö, jonka geenit kyllä karsiutuvat pois. Sosiobiologian mukaan juuri yhteinen perimä mahdollistaa äärimmäisen yhteistyön. Ja sellaisesta yhteistyöstähän tässä nyt on käsillä äärimmäinen esimerkki.

Ties vaikka tytär olisi suorastaan vaatinut insestistä kanssakäymistä. Tai ainakin puoliksi, sillä olihan uhrin ja tekijän genotyyppikin jo puoliksi sama - ja eikös se genomi sosiobiologien ajattelussa määritä paitsi yksilön ulkoisen fenotyypin, myös yksilön käyttäytymisen ilmenemismuodot? Käsite sukulaisvalinta sai ainakin jälleen kerran aivan uuden merkityksen.

Ylläolevassa kuvassa esiintyvä "papuan mies" väitti antropologille olevansa kuvassa esiintyvän lapsen isoisä. Mutta me, jotka tunnemme Hamiltonin säännön, ymmärrämme jo tuota kuvaa katsomalla, että mitä läheisemmiltä "lapsen" ja "isoisän" välit tosiasiallisesti vaikuttavat, sitä vähemmän on meillä haluja selvittää heidän geeniensä tosiasiallista samankaltaisuuden astetta.

Päivän mietelmä

2011-11-26T01:23:00.001+02:00

Toisinaan juuri arkiajattelun ristiriitaisuus estää hahmottamasta kapitalistisen yhteiskuntamuodon ristiriitaisuuksia.

Liialliset etuudet?

2011-11-25T00:58:00.001+02:00

Kommentoin Miltton Friidmanin blogissa seuraavalla tavalla:

Ei työläisille voi antaa liiallisia etuuksia. Kaikki vauraus ja kaikki hyödykkeet ovat syntyneet työläisten työstä, joten "liialliset etuudet" tarkoittavat äärimmilläänkin vain sitä, että työläinen saa pitää oman työnsä tuloksen.

"Liialliset etuudet" ovat puhdas ontologinen mahdottomuus. Ei nimittäin ole olemassa sellaista lisätyötä, joka ei olisi juuri työläisen tekemää lisätyötä.

Sivistynyt yhteiselämä ja liberalismi

2011-11-22T05:43:00.006+02:00

Miltton Friidman kirjoitti

Kaikki tai suurin osa huorien ja huumeiden haitoista aiheutuu siitä, että ne ovat säädeltyjä.

Minun puolestani huumeita saisi suoraan kioskista markkinahintaan ja huoria kun astuu kioskista ulos kadulle.

Liberalisti haluaa siis sallia kaiken, jotta ihmiset voisivat kollektiivina taantua impulssiensa vietävissä olevan apinalauman tasolle. Kulutusvapaus ei tarkoita muuta kuin kaikkein huonoimpien ja siksi myös heikoimpien kansalaisten kusettamista ja hyväksikäyttöä. Onneksi turmiollisia asioita voidaan rajoittaa normaalin kansalaiskeskustelun ja demokraattisen prosessin keinoin. Näin länsimaissa perinteisesti onkin toimittu. Huumekauppa ja koronkiskonta on todella kielletty. Tätä prosessia voisi kutsua esimerkiksi sivistykseksi: Sivistynyt yhteiskunta ei salli ihan mitä tahansa.

Sivistyneet rajoitukset eivät vähennä kansalaisten vapautta. Itse asiassa inhimilliseen vapauteen pikemminkin kuuluu, että ihmiset voivat yhteisöllisesti käyttää järkeään ja samalla pohtia mielekkäitä rajoja ja rajoituksia tulevalle toiminnalleen. Nämä etukäteen määritellyt säännöt rajaavat yksilön toimintakenttää varsinaisen toiminnan aikana. Tällaiset säännöt eivät kuitenkaan tippaakaan rajoita kansalaisten vapautta, koska kyse on ihmisten oman harkinnan ja järjenkäytön lopputuloksista. Toiminnalle yhteiskunnassa voidaan siis laatia järkeen perustuvia sääntöjä etukäteen, eivätkä nämä säännöt rajoita vapautta, vaan pikemminkin ne ovat aidon vapauden edellytys.

Esimerkiksi Huumausainelaki ei rajoita kansalaisten vapautta, koska huumeet eivät yksinkertaisesti kuulu hyvään elämään. Sen sijaan huumeiden laillinen myynti rajoittaisi kansalaisten vapautta. Vapaus on ensisijaisesti vapautta kohti järkeviä päämääriä. Huumeiden käyttö on objektiivinen este noiden päämäärien tiellä, joten huumeiden laillisuus vaarantaisi kansalaisten vapauden.

Liberalistit haluavat siis estää normaalin järjenkäytön yhteiskunnan tasolla. Koska järjenkäyttö on osa ihmisen vapautta, liberalistien vaatimus on selväjärkiselle eli liberalismia omaksumattomalle ihmiselle contradictio in adjecto. Liberalismi on vapauden vastaista. Liberalisteilla on tästä huolimatta täysi oikeus vaatia, että ihmisillä olisi aina ja kaikissa tilantessa mahdollisuus toimia vietti-impulssien ja hetkellisten mielihalujen mukaisesti. Mutta selväjärkisillä ihmisillä ei ole pelkästään oikeus vaan myös suoranainen velvollisuus vastustaa liberalistien eriskummallisia ja järjettömiä vaatimuksia. Ihmisiä todella pitää suojella omilta heikkouksiltaan ja arvottomilta mielihaluiltaan.

Kommunitaristisesta näkökulmasta onkin selvää, että liberalismi on aatteellisesti eräänlainen sivistyksen negaatio. Mutta erilaisten liberalistien välillä on silti myös eroja. Siinä missä latteasta pseudoindividualismista haaveileva vasemmistoliberalisti on vain tyhmä ja vihjeetön, oikeistoliberalisti on pikemminkin täysin moraaliton huijari ja helppoheikki. Oikeistoliberalisti ei edes halua antautua vietti-impulsseilleen, vaan laskeskelee pikemminkin kuuluvansa itse siihen vähemmistöön, joka ei suinkaan taannu vaan joka pääsee rahallisesti hyötymään toisten heikkoudesta. Oikeistoliberalisti tarjoilee toisille sellaista vapautta, jota ei itselleen huolisi.

Päivän argumentti [kuva]

2011-11-20T23:23:00.002+02:00

[Klikkaa tästä]

Päivän liekitys

2011-11-20T19:47:00.001+02:00

Kommunitaristina ajattelen, että pikavipin ottamisen on oltava aivan riittävä peruste julistaa ihminen mielenvikaiseksi ja holhouksen alaiseksi, suorastaan oikeustoimikelvottomaksi.

Tyhmät ja perverssit on heidän oman etunsa nimissä laitettava ruotuun. Liberalismi on kauhistuttavaa juuri sen takia, että tyhmät saavat vapauden pilata elämänsä.

Eihän aito kauhu ole pelkoa maailman tarjoamien pelkojen edessä, vaan ensisijaisesti omien potentiaalisten valintojen aikaansaamien lopputulosten tiedostamista.

Päivän lainaviisaus

2011-11-20T04:06:00.000+02:00

Eksistentialistifilosofi Simone Weililla oli tämä hassu ajatus siitä, että kapitalismissa yksityisomaisuus on tehottomassa käytössä: Kun omaisuus on harvojen käsissä, suurin osa ihmisistä ei kykene tyydyttämään omistamisviettiään ollenkaan. Kapitalismi allokoi siis tehottomasti juuri sen resurssin, minkä tehokkaasta
allokoinnista markkinataloudessa kapitalistisen propagandan mukaan juuri on kyse.

Päivän linkki

2011-11-20T03:02:00.002+02:00

Nimimerkki Valkea on kirjoittanut blogissaan kapitalismin ja sosialismin välisestä "homoavioliitosta". Valkean teksti on hyvä, vaikka en olekaan samaa mieltä siihen sisältyvästä normatiivisesta ohjelmajulistuksesta.

Blogikommentti

2011-11-20T02:03:00.001+02:00

[Kirjoitin seuraavan kommentiksi Thomas Taussin blogiin.]

Minusta tässä taitaa todella olla diskurssiero. Näen itse asian niin että prakseologiassa heijastetaan Popperin ensimmäiseen maailmaan sellaisia kvaliteetteja, jotka todellisuudessa sijoittuvat Popperin kolmanteen maailmaan. [Popperin teoria sinänsä taitaa olla minulle tuttu jo lukiosta.]

Minun näkemykseni mukaan prakseologiaa kehittelevä teoreetikko on liikaa kiinni oman kulttuurinsa antamissa kategorioissa ja symbolijärjestelmissä. Kiistän sen mahdollisuuden, että teoreetikko voisi ajatella oman kulttuurispesifin järjestelmänsä "läpi" ja hahmottaa pohjalta Popperin ensimmäisen maailman rakenteet oman ajattelunsa ollessa tutkimuksen kohteena -ainakaan sellaisessa tapauksessa, jossa ajattelun lähtökohtana aivan selvästi on juuri hyvin kulttuurispesifi ihmiskuva ja esiymmärrys, jota ei kuitenkaan mitenkään problematisoida.

Pyrin muuten yleensä välttämään yksilö -termin käyttöä muissa kuin ironisissa yhteyksissä, koska pidän sitä aivan liian ideologisena. Mutta jos puhutaan biologisista lajiyksilöistä, niin termin käyttö on välttämätöntä, joskin näen käytön jossain määrin homonyymisena.

En tietenkään kiellä sitä etteikö yksilötietoisuus todella olisi olemassa. Mutta yksilötietoisuuden sisällöt vaihtelevat intersubjektiivisten olosuhteiden mukaisesti eikä yksilötietoisuuden autonomia näin ollen ole kovin perustavaa.

Oikeistolainen homo

2011-11-17T01:19:00.002+02:00

Uutiskatsaus ja päivän liekitys

2011-11-13T00:52:00.004+02:00

Iltalehti tietää kertoa, että ruokateollisuus huijaa kuluttajaa. Kuluttajaa johdetaan harhaan ja hänelle myydään huonolaatuista tavaraa. Mutta onko tämä mikään uutinen? Eikö kaiken tämän, mistä Iltalehti nyt kirjoittaa, tuonut esille jo Karl Marx klassikkoteoksessaan Pääoma [Das Kapital, 1867]?

Mutta siinä missä sanomalehti vanhenee päivässä, pysyy Marx ajankohtaisena niin pitkään kuin kapitalistinen järjestelmä on voimissaan. Ja juuri niin pitkään meillä on myös elintarviketeollisuuden konnankoukut riesanamme. Sillä niin pitkään kuin elintarviketeollisuuden toiminnan perimmäisenä motiivina on pääoman arvon itselisäys, ihmisten terveys on sivuseikka.

Kommenttini Takkirauta -blogiin

2011-11-12T20:10:00.002+02:00

Kommentoin Ironmistressin kirjoitusta Uusliberalismista uuskusipäisyyteen.

Ironmistress kirjoitti:

Tasa-arvo, vapaus, oikeudenmukaisuus. Valitse kaksi mutta kolmatta ei voi saada.

Väärin. Filosofisesti kestävä kritiikki libertarismia kohtaan lähtee liikkeelle negatiivisen vapauden käsitteen kritiikistä. Libertaristien määritelmiä ei voi hyväksyä annettuina, vaan on oleellista osoittaa, että libertaristit käyttävät sanaa 'vapaus' väärällä tavalla ja että todellisuudessa vapaus tarkoittaa eri asiaa kuin mitä se tarkoittaa libertaristien sinänsä loogisessa teknisessä erikoisdiskurssissa. On palattava Rousseaun, Hegelin ja Marxin vapaus -käsitteiden äärelle ja samalla dekonstruoitava omistusoikeuden ja vapauden oletettu yhteys.

Mutta jos "positiivinen vapaus" vaikuttaa liian vasemmistolaiselta, niin vaihtoehtoisesti voidaan viitata Thomas Hobbesiin, jolle vapaus oli sitä, ettei ihminen ole vangittu. Yhteiskunnallinen vapaus taas olisi sitä, ettei ihmistä vangita mielivaltaisesti, vaan lakiin perustuen. Jos pidättäydytään Hobbesin formuloimassa [negatiivisen] vapauden käsitteessä, huomataan ettei esimerkiksi verotus ole mikään loukkaus [negatiivista] vapautta kohtaan.

Sen sijaan loukkaus negatiivisen vapautta kohtaan olisi, jos poliisi ryhtyisi mielivaltaisesti vangitsemaan ihmisiä kadulta.

Tämän vuoksi esimerkiksi Allenden hallitus ei juurikaan loukannut yksilöiden negatiivista vapautta, mutta Pinchetin hallitus loukkasi yksilöiden negatiivista vapautta.

Hobbes myös ensimmäisenä [ja viimeisenä] täysipäisenä porvarillisen maailman puolustajana ymmärsi, mistä omistamisessa on kyse: Omistaminen on suoja muita hallinto-alamaisia eikä suvereenia vastaan. Asia ei edes voi olla muulla tavoin, koska yhteiskunnassa vallitsevan omistusoikeuden ainoana lähteenä on suvereeni eikä mikään "luonnon oikeus". Jos esimerkiksi pitää verottamista varkautena, syyllistyy kategoriavirheeseen.

Deduktiivinen teoria ja empiria

2011-11-12T18:56:00.005+02:00

[Tässä tekstissä liikutaan teoreettisesti syvillä tai ainakin aika sameilla vesillä.]

I

Ihmisten tosiasiallinen käyttäytyminen ei koskaan täysin vastaa sitä abstraktia mallia tai kulttuuria, jonka erilaiset yleisesti jaetut normit ja ideaalikäsitykset muodostavat. Tämä koskee oikeastaan kaikkia yhteiskuntia ja kulttuureja. Symbolinen järjestys ja empiirinen, behavioristinen todellisuus eivät kohtaa. Ihmisten tosiasiallinen käyttäytyminen ja kulttuuri symbolisena järjestelmänä ovat siis kaksi eri asiaa. Normit ja käytännöt ovat eri asioita.

Kulttuuri symbolisena järjestelmänä muodostaa kokonaisuuden ensisijaisesti ihmisten ajattelussa tai ”alitajunnassa”. Ihmisten tosiasiallinen toiminta taas on käsitteellisesti tästä erillinen ilmiö. Tietyssä mielessä symbolinen järjestys tai kulttuuri onkin olemassa sui generis, irrallaan ihmisten tosiasiallisesta toiminnasta.

Tämän näkökulman mukaan kulttuuri on jaettuna symbolijärjestelmänä siis eräällä tapaa sosiaalisesti konstruoitu. Samalla kulttuuri tiedostamattomana sosiaalisena konstruktiona on jossain määrin erillään ihmisten tosiasiallisesta toiminnasta. Oikeastaan kulttuuria symbolien, merkitysten ja normien järjestelmänä ei voi suoraan johtaa ihmisten tosiasiallisesta käyttäytymisestä. Kulttuuri sosiaalisena konstruktiona ei kuitenkaan ole erillään ihmisten ajattelusta. [Gramscilaisen näkökulman ”paradoksi” on todellakin siis siinä, että ihmistä alistava hegemonia on hänen omassa tietoisuudessaan.]

Ihmisten tosiasiallista toimintaa tai käyttäytymistä voi tutkia esimerkiksi havainnoimalla ihmisiä tai keräämällä tilastollista tietoa ihmisten toiminnasta. Tällaisella havainnoinnilla ei kuitenkaan välttämättä päästä pureutumaan kovin syvälle ihmisten jakaman kulttuurin salaisuuksiin. Yhteiskunnallisten tosiseikkojen ja merkitysjärjestelmien kokonaisuus alkaa avautua vasta laadullisen tutkimuksen myötä. Vasta huolellinen perehtyminen tutkittavien yhteiskuntien sisällä vallitseviin emic –käsityksiin voi auttaa huolellista kulttuurintutkijaa luomaan tieteellisemmän etic –tason esityksen kulttuurista tai jostain sen osajärjestelmästä. Pelkkä positivistinen tutkimus jää auttamatta jollakin tapaa pinnalliseksi, mutta toisaalta samalla juuri se voi valottaa ihmisten tosiasiallista käyttäytymistä tavalla johon deduktiivis-kvalitatiivinen tutkimusote ei yksinkertaisesti kykene.

Deduktiivisemman tutkimuksen lähtökohtana taas on kvantitatiivisen aineiston sijasta laadullinen aineisto. On päästävä tavalla tai toisella kiinni merkityksiin. Kulttuurista puhuttaessa vasta laadullinen aineisto mahdollistaa kulttuurin abstraktin mallin osatekijöiden hahmottamisen. Kulttuurin osakomponentit hahmottuvat vasta laadullisen aineiston myötä. Viime kädessä siis juuri laadullinen aineisto mahdollistaa kulttuuria koskevan deduktiivisen mallin luomisen.

Hyvän heuristisen esimerkin abstraktin kulttuurisen ihanteen ja tosiasiallisen käyttäytymisen erosta muodostaa yhtäältä parinmuodostuksen symbolisen merkityksen tai luonteen, ja toisaalta ihmisten tosiasiallisen pariutumiskäytöksen ero. Länsimaisessa kulttuurissa [-tässä kulttuuri ymmärretään merkitysten muodostamana kokonaisuutena-] pariutumisen motiivina on aina pyyteetön rakkaus. Tämä on länsimaisen kulttuurin oman sisäisen logiikan määrittelemä preskriptiivinen normi. Miehen ja naisen välisen parisuhteen tulee pohjautua pyyteettömään rakkauteen. Tämä on kulttuurin säätelemä ehdoton normi.

Tämä normi ei tietenkään kuvaa ihmisten tosiasiallista käyttäytymistä. Todellisuudessa rakkauden sijasta parinvalintaan vaikuttavat monet muutkin asiat. Ihmisten virheellinen käytös ei kuitenkaan kumoa kulttuurista normia, joka saa merkityksensä empiirisen todellisuuden sijasta pikemminkin muista normeista käsin. Samalla yksittäinen normi nivoutuu osaksi muiden normien muodostamaa kokonaisuutta. Kulttuurisen merkityksenantorakenteen tasolla olemassa oleva rakkauden ja parisuhteen yhteenkuuluvuus ei kumoudu sillä, että ihmiset eivät ”oikeasti” valitse partneria vain rakkauden perusteella.

II

Kun porvarillinen taloustieteilijä harjoittaa deduktiivista päättelyä omista porvarillisista lähtökohdistaan käsin, lopputuloksena voi olla ajatusabstraktion tasolla täysin adekvaatti laadullinen kuvaus porvarillisen yhteiskuntamuodon [kulttuurin] tietyistä osatekijöistä. Esimerkiksi a priori päättelyn kautta taloustieteilijä voi hahmottaa ideaalimallin siitä, kuinka porvarillisessa yhteiskuntamuodossa yksilöiden tulisi toimia.

Mutta yksilö ei ole luonnollinen tosiasia [brute fact], vaan kulttuurillinen tosiasia [social fact]. Kun porvarillinen taloustieteilijä yleistää yksilön toiminnan koskemaan ihmisten toimintaa, hän tekee kaksinkertaisen kategoriavirheen. Kysymyksessä ei olekaan mikään ihmisluontoa koskeva tieteellinen teoria, vaan emic -tason malli porvarillisen taloustieteilijän oman kulttuurisen symbolijärjestelmän rakentumisesta ja rakenteesta. Kysymyksessä on siis eräänlainen vulgaariantropologinen teoria eli alkuasukasmalli.

Taloustieteilijän hellimä virhepäätelmä teorian universaaliudesta on rakenteeltaan käänteinen eli loogisesti inverssi niihin alkuasukasmalleihin nähden, joissa ihmisyys rinnastetaan omaan spesifiin kulttuurimuotoon: Siinä missä eskimot pitävät vain itseään ihmisinä, porvarillinen taloustieteilijä erehtyy pitämään eskimoitakin pohjimmiltaan porvareina.

Teknisemmin ilmaistuna porvarillinen taloustieteilijä ei koskaan kuvaa ihmismielen rakenteiden toimintaa, vaan antaa vulgaariantropologiassaan deduktiivisen ja sinänsä ihan pätevän kuvauksen eräästä mielen universaalien rakenteiden tuottamasta symbolisesta järjestelmästä. Kysymys ei kuitenkaan ole empiirisen todellisuuden [brute facts] kuvaamisesta, vaan kulttuurispesifin ideaalin emic –tason hahmottamisesta.

Sekaannus syntyy taloustieteilijöiden antropologisen ymmärryksen puutteesta: Taloustieteilijä ei ymmärrä operoivansa kulttuurispesifillä käsitteistöllä ja kulttuurispesifistä ihmiskuvasta käsin. Tämän vuoksi taloustieteilijä ei ymmärrä dedusoimansa teorian luonnetta. Hän pitää sitä universaalina ihmisluontoa ja ihmisen käyttäytymistä koskevana a priorisena teoriana, mutta on väärässä molemmissa suhteissa.

Ensinnäkään kulttuurispesifi malli ei ole universaali ja toisekseen kyseessä ei ole käyttäytymistä koskeva ”teoria”. Ihmisten käyttäytyminen on empiirinen kysymys ja siten erillinen kulttuurisista ideaalimalleista. Taloustieteilijä on väärässä myös pitäessään dedusoimaansa mallia aidosti a priorisena: Mallin taustalla on kulttuurispesifi esiymmärrys.

Itse asiassa taloustieteilijä ei tuotakaan deduktiivisen päättelyn keinoin kuin karkean alkuasukasmallin, jota esimerkiksi oppinut kulttuurintutkija voi käyttää oman tieteellisen analyysinsa empiirisenä aineistona.

Viesti ystävältä

2011-11-12T17:53:00.005+02:00

Oppinut ja ilmeisen älykäs nuori sipoolainen ystäväni, humanistisia tieteitä eräässä valitettavan kaukana sijaitsevassa yliopistossa opiskeleva J.S., lähetti minulle pari päivää sitten seuraavan sisältöisen tekstiviestin:

Näin kerran unen, jossa lihaksikkaat keskipitkät komeat nuoret ihmisurokset nousivat kartanon aamunavauksessa valtavalla Kokolla lavalta ilmaan ja romahtivat päälle. Oli hauskaa. Lukivat lakimuistikirjaa ja ajoivat sen myötä vessaan olemaan hieman oudosti potentiaalisesti onnekas. Ei pidä pelehtiä reaalisen kanssa, mutta se onkin vakava juttu, kun aika työntää peniksensä taivaankannesta läpi. Julius Evola? No, sama se. Foucault tunnetusti oli homo, joka ei tosiaan lähtenyt kantamaan mitään tyhmiä reppuja täynnä pölhöä spermaa selässään, paitsi ironisesti, jos sieltä ulostautui alaston homomies joka kiipesi iloisesti selkään ja heitti leikin lopuksi lastinsa ainoaan oikeaan paikkaan. Yritätkö viedä multa mun voimat? Teacher’s body.

Olipa lyhyessä viestissä paljon mielenkiintoisia intertekstuaalisia viitteitä! Sellaisia ne kirjallisuuden opiskelijat ovat. Onkohan tämä nyt aineistoa vai pikemminkin sen analyysia?

Itsehän tosiaan kysyin vain kuulumisia.

Kommentti Olemisen porteilla -blogiin

2011-11-10T02:27:00.006+02:00

Filosofi Keijo Lakkala kirjoittaa omassa blogissaan seuraavalla tavalla:

Kapitalistinen tuotantotapa on tehnyt ihmisistä maailmanhistoriallisia yksilöitä, mikä tekee mahdottomaksi kommunismin paikallisen toteuttamisen (Marx & Engels 1970, 29).

Onko metodologisesti erityisen kestävää väittää tai antaa ymmärtää, että globaali kapitalismi vaikuttaa ihmisten tajuntaan ja yhteiskunnallisuuteen aina ja kaikkialla samalla tavalla ja yhtä voimakkaasti? Oman näkemykseni mukaan tässä olisi pikemminkin syytä tehdä ero keskustan ja erilaisten periferioiden välillä. Kapitalistisen maailmanjärjestelmän vaikutukset eivät varmaankaan ole yhtäläiset kaikkialla. Kapitalismi ei ole tehnyt kaikista ihmisistä maailmanhistoriallisia yksilöitä.

Voidaan esimerkiksi kuvitella, että kapitalistisen järjestelmän periferiassa elää yhteisö, joka on pitkälti omavarainen. Tämän omavaraisuuden lisäksi he viljelevät jotakin kasvia, vaikkapa appelsiineja, maailmanmarkkinoille. Ehkä yhteisö sijaitsee syrjäisellä saarella. Yhteydet ulkopuoliseen maailmaan ovat jossain määrin satunnaisia.

Tietyin väliajoin kauppalaiva käy kuitenkin hakemassa hedelmät. Tällöin juuri hedelmien myynti muodostaa linkin kapitalistisen maailmanjärjestelmän ja paikallisyhteisön välille. Tästä linkistä huolimatta paikallisyhteisö on kuitenkin hyvin autonominen. Sen sisäiset suhteet eivät jäsenny pääomalogiikan mukaisesti.

Tällaiselle yhteisölle kapitalismi ei olekaan yhteisön sisäisen rakenteen perustava tekijä: yhteiskuntatotaliteetti ei ole kapitalistinen. Kapitalismi on tällaisen yhteisön ja siinä elävien ihmisten näkökulmasta pikemminkin tapahtuma. Toisinaan kapitalismi tapahtuu [kauppalaiva saapuu], toisinaan taas kapitalismi jää tapahtumatta [kauppalaiva ei saavu]. Jos kapitalismi jää tapahtumatta, hedelmistä voidaan tehdä vaikkapa kiljua.

Kiljun valmistaminen on sinänsä hyvin looginen ratkaisu. Nimittäin onhan siinä nyt todella aihetta juhlaan, jos kapitalismi on syystä tai toisesta jäänyt tapahtumatta.

Tälläinen yhteisö ei välttämättä ole "paikallinen kommunismi", mutta ainakin sen konstituutio on jossain määrin "antikapitalistinen".

Kujalla?

2011-11-10T00:43:00.002+02:00

Toisinaan Internetin ihmemaassa tulee vastaan henkilöitä, joiden ei uskoisi elävän ihan samassa todellisuudessa kuin me muut. Hyvä esimerkki on erilaisia oikeistoblogeja kommentoiva nimimerkki Miltton Friidman. Miltton Friidman on ideologialtaan lähinnä jonkinlainen libertaristi, mutta ensisijaisesti tavalla joka täyttää ns. perverssin kannatuksen määritelmän: Miltton Friidman on libertaristi juuri niistä samoista syistä, joista ihmiset yleensä vastustavat libertarismia. Miltton Friidmanin julkilausuttuna tarkoituksena ei ole lisätä "vapautta" tai toteuttaa "ihmisoikeuksia", vaan ihan yksinkertaisesti laittaa duunarit ja roskaväki ruotuun. Siteeraan puheena olevan kirjoittajan mietteitä universaalista koulutuksesta:

En kuitenkaan tiedä opettaisinko itse lukutaidotonta vasemmistolaista lukemaan. Se kun avaisi hänelle ovet Marxin maailmaan. Parempi kuin istuu liukuhihnan ääressä, ja kasaa niitä komponentteja. Ei siinä lukutaitoa tarvita.

En näe siinä mitään lisäarvoa, jos untermensch opetetaan lukemaan.

Mitä taas tulee terveydenhoitoon, sosiaaliturvaan ja vuosilomiin, nimimerkki Miltton Friidman myöntää avoimesti, ettei "työläisille tule tuollaisia luksuksia antaa". Näin halvalla tavalla Miltton Friidman asettuu avoimesti vastustamaan länsimaisen sivilisaation suurinta saavutusta: Sitä että jokaiselle on viimein kyetty tarjoamaan olosuhteet, jotka korottavat ihmisen pois raa'an elukan tasolta.

Jotenkin tuntuu siltä, että libertaristit ovat jälleen kerran ylittäneet parodiahorisontin: Nimimerkki Miltton Friidmanin jutut ovat jo itsessään niin kipeitä, ettei niistä oikeastaan voi tehdä esimerkiksi parodiaa. Tavallaan Miltton Friidman tuo omassa persoonassaan esille juuri sen synkän totuuden libertarismista ja libertaristeista, jota retorisesti kyvykkäämmät libertaristi-ideologit pyrkivät aina peittelemään sisällöllisesti täysin tyhjän vapaus- ja ihmisoikeusjargoninsa alle. Siinä missä nämä ideologit ovat valheen ja vääristelyn mestareita, on Miltton Friidman totuus libertarismista ja libertaristeista.

Ideologisestihan kyse on olevinaan "yksilönvapaudesta" ja "ihmisoikeuksista", mutta tosiasiallinen psykologinen motivaatio libertaristisen ideologian taustalla ei ole mikään muu kuin pyrkimys alistaa heikommat orjan asemaan. Kysymys on yhteiskunnallisten instituutioiden muuttamisesta sellaisella tavalla, jonka libertaristi arvelee hyödyttävän omaa asemaansa osana yhteiskunnan tiettyä mikrokosmosta: Libertaristi ajattelee, että valtion alasajo todella parantaa hänen omaa asemaansa sekä absoluuttisesti että ennenkaikkea suhteellisesti. Vaikka elintaso ei tuloveron katoamisen myötä erityisesti nousisi, ainakin köyhillä menisi entistä huonommin.

II

En yleensä argumentoi psykologisoivasti, mutta nyt en voi olla esittämättä kyökkipsykologista teoriaani, jonka mukaan tyypillinen libertaristi on koulussa kiusatuksi joutunut ja siitä pahasti katkeroitunut sekä tavalla tai toisella antisosiaalinen runkkari. Kun tällainen henkilö lopulta valmistuu arvostettuun ammattiin, esimerkiksi diplomi-insinööriksi tai juristiksi, libertarismi näyttäytyy jonkinlaisena keinona päästä tasaamaan puntteja. Vähintään kyse on menetetyn itsetunnon vähittäisestä korjaamisesta.

Mutta vikaan menee taas kerran: Jos libertarismi toteutuisi, tyypillinen libertaristi ei olisikaan voittajan roolissa, vaan tulisi pikemminkin vain uusintaneeksi omassa utopiassaan kouluvuosiensa turvattomuuden ja omakohtaisesti kokemansa rakenteellisen väkivallan. Mutta juuri näin sadomasokistinen tiedostamaton välillä toimii.

Libertaristin yksilöpsykologiasta on tietysti olemassa myös sadistinen luenta, joka kuitenkin pelkistetyssä yksinkertaisuudessaan on lähes täysin triviaali ja merkityksetön. Tämän vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan libertaristi ei ollut kiusattu vaan kiusaaja, joka pyrkii omassa ideologiassaan uusintamaan ne olosuhteet, joissa rakenteellinen väkivalta, turvattomuus ja alistaminen saadaan jälleen osaksi toisten ja siksi vähempiarvoisten välitöntä kokemusmaailmaa. Libertarismi olisi siis vakavahenkinen yritys muokata myös aikuisten maailma rakenteellisesti koulumaailmaa vastaavaksi: Kaikki reiluus on korvattava vahvimman oikeudella.

-------------

PS: Miltton Friidman on kuulemma saanut porttikiellon Takkirauta -blogiin. Tämä ei sinänsä ole mikään erityisen kova saavutus: Ironmistress nimittäin antoi parempien argumenttien puuttuessa minullekin viime maaliskuussa epämääräisen pituisen jäähyn.

Miltton Friidman sai porttikiellon seuraavanlaisesta mainiosta lausumasta:

Ongelmahan oli siinä, että juutalaisten marxistien kenttäkoe (=Neuvostoliitto) oli päässyt hieman käsistä, ja uhkasi nyt ihan perinteisiä Euroopan kapitalistijuutalaisia, mm. Rothschildin pankkisuku. Niinpä Rothschildit laittoivat Salomon Rothschildin pojanpojan, eli Adolf Hitlerin asialle rakentamaan tarvittava VASTAVOIMA Neuvostoliitolle.

Ja sen Adolf tekikin. Hitlerin politiikan päämäärä oli ajautua väkisinkin törmäyskurssille NL:n kanssa.

Ei siis ole ihan sattumaa, että Hitlerin DNA:sta löytyy askenazi-juutalaisuutta.

Jesuiitta-katolilainen Himmler sitten järjesti juutalaisten joukkotuhon Hitlerin tietämättä - ja katolisen kirkon innoittamana. Holokaustihan oli nimenomaan Himmlerin johtaman SS:n tekosia, eikä siitä kerrottu (juutalaiselle) Hitlerille; Aatu-sedän allekirjoitus löytyy kyllä T4-ohjelman käynnistyspäätöksestä, muttei yhdestäkään holokaustiin liittyvästä asiakirjasta.

Siinä siis toinen maailmansota kaikessa lyhkäisyydessään.

[..]

AINOA syy siihen miksi kolmannen valtakunnan työläisille tarjottiin niin hyvät edut oli se, että he tekisivät aseita mahdollisimman tehokkaasti puolustamaan Euroopan kapitalistijuutalaisia Neuvostoliiton aggressiolta.

Natsi-Saksa oli siis käytännössä katsoen tietyn juutalaisryhmän salajuoni. Ironia on käsin kosketeltava.

---

Tässä linkki Hitlerin juutalaisesta DNA:sta kertovaan artikkeliin:

Hitler Jewish? DNA Tests Show Dictator May Have 'Had Jewish And African Roots'

Lainaus:
"Hitler's heritage has been called into question before, with some suggesting his grandfather was Jewish. But this is the first claim with any scientific data to support it."

Vihje/pro-tip:
-Hitlerin isoäiti toimi 1800-luvulla Wienissä Rothschildien taloudessa palvelijana. Silloinen Rothschildien grand old man Salomon kiksautti Hitlerin isoäitiä. Lopputulos oli äpärä-Alois. Siitä kaikki sitten alkoi.

Yksityisautoilu on sosialismia [linkki]

2011-11-09T14:41:00.003+02:00

Jostakin täysin käsittämättömästä syystä monet koko ikänsä sosialismista nauttineet ihmiset kammoksuvat sosialismia. Tämän virheellisesti ajattelevan porukan tajunnassa minkä tahansa hyvän käytännön saa "pilattua" toteamalla sen olevan sosialismia. Tämä on sosialistin näkökulmasta tietysti lähinnä huvittavaa. Useat länsimaisen elämänmuodon rakennuspalikoista kun todella ovat sosialismia.

Kapitalismi ja markkinatalous eivät lopultakaan ole koko yhteiskunta: Pikemminkin on niin, että erilaiset sosialistiset instituutiot kannattelevat kapitalistista järjestelmää luomalla jatkuvasti reunaehtoja markkinatalouden toiminnalle. Tunnetustihan edes kapitalistisen arvonlisäysprosessin pohjalla vaikuttavan työvoimatavaran uusintaminen ei onnistu eikä koskaan ole onnistut täysin markkinaehtoisesti kuin korkeintaan hetkellisesti ja väliaikaisesti. Markkinatalous onkin tästä näkökulmasta pelkkä ideologinen utopia: Epätosi mutta silti niin vaarallinen ja tuhoisa kuvitelma. Markkinatalous tuhoaa aina ja kaikkialla omat edellytyksensä. Siinä sivussa tuhoutuvat ihmisetkin, mutta ehkä sillä ei erityisemmin ole väliä.

Mutta tästä huolimatta kuitenkin juuri sosialismi on olevinaan "ihmisoikeusloukkaus". Samalla tästä sosialismin deduktiivisesta määritelmästä voidaan johtaa kaikkien sosialististen käytäntöjen huonous. Kun siis terveyskeskus, kirjasto ja peruskoulu ovat sosialismia, ovat ne samalla "ihmisoikeusloukkaus". Tai kun tulonsiirrot ja julkinen terveydenhoito loukkaavat "taloudellista vapautta", ei tästä suinkaan seuraa että pitäisi kriittisesti uudelleenarvioida taloudellisen vapauden käsite, vaan että pitää poistaa tulonsiirrot ja julkinen terveydenhoito, jotta voisi olla olemassa se, mitä kutsutaan taloudelliseksi vapaudeksi.

Mutta samaa logiikkaa voidaan soveltaa toisaalta myös niinkin "kapitalistisiin" tai oikeammin näennäisporvarillisiin instituutioihin kuin moottoriteihin ja yksityisautoiluun. Siteeraan erästä äärioikeistolaista kirjoittajaa:

Jos verovaroin rakennettua tieverkostoa ei ole sotkemassa markkinoita, kannattaa yksityisen sijoittajan rakentaa mieluummin rautatie kuin maantie. On toimivampaa laskuttaa liikenneverkoston käytöstä muutamaa junaoperaattoria kuin miljoonia yksityisautoilijoita. Myös junaliikenteen harjoittajalle bisnesmalli on selkeä: juniin ostetaan matkaliput.

Jos valtio olisi jättänyt liikenneinfrastruktuurin rakentamisen markkinaehtoisille toimijoille, meillä olisi enemmän rautateitä ja vähemmän maanteitä. Ratojen ympärille rakentunut tiivis yhdyskuntarakenne tukeutuisi kattaviin joukkoliikenneyhteyksiin. Yksityisautoilla voisi olla jonkinasteista paikallista merkitystä, mutta pidemmät matkat tehtäisiin junalla tai lentäen. Kesämökkejä ei olisi yhtä paljon kuin nykyään, mutta kesäisin vuorolaivat kuljettaisivat kaupunkilaisia huviloilleen ja retkeilemään sisävesillä ja saaristossa.

Yksityisautoilu on siis sosialismia. Onkin ironista, että parakkisosialismin dystopia toteutuu lopulta juuri rajahyötylaskelmiin vetoavien viherporvarien omassa ihanneyhteiskunnassa: Kun rahvaalta on viimein saatu kiellettyä oikeus yksityisautoiluun, tuohon kapitalistisen yhteiskuntamuodon tuottamaan konkreetin ihmisolennon emansipaation kruununjalokiveen [1], saadaan ihmiset lopulta sullottua kerrostaloihin ratojen varsille rakennettuihin rupukonsumeraatin ja ylijäämäväestön keskitysleireihin - tässä jos missä on jo vähän lopullisen ratkaisun makua. Kesämökkeilyn kaltainen kansanhuvikin kuuluu tuossa maailmassa pelkälle suppealle eliitille: Jo termi huvila kertoo kaiken oleellisen - sekä viherporvarien mielenlaadusta että heidän utopiansa varsinaisesta sisällöstä.

Tarkoituksena on ihan oikeasti tehdä porukasta köyhää ja sairasta.

-----

[1] Henkilökohtaisesti en siis vastusta yksityisautoilua. Haluaisin sanoa suhtautuvani autoon neutraalisti, että auto on mielestäni lähinnä kätevä kulkupeli. Mutta minun on pakko myöntää, että ajattelen pikemminkin niin, että auto tavallaan vapauttaa ihmisen. Ei tarvitse vapaa-ajalla noudattaa toisten aikatauluja. Voi liikkua vapaammin. Autoilun hyödyt ylittävät sen haitat. Erityisesti syrjäseuduilla auto on välttämätön.

En nyt tietenkään väitä, että jokaisen itseään kunnioittavan kansalaisen olisi pakko hankkia auto. Kyllä ilman autoakin pärjää, ainakin Helsingissä. Ihmisten syyllistäminen yksityisautoilusta on kuitenkin jotenkin omituista [lue: epävasemmistolaista ja kaappiporvarillista]. Nykyiset autot eivät edes erityisemmin saastuta, mikä varmaan onkin erään ihmistyypin mielestä niiden ehdottomasti huonoin piirre.

Hyvässä käytössä auto kestää vuosikymmenet, joten auton valmistamisesta koituva ympäristötaakka voidaan laskennallisesti jyvittää hyvin pitkälle aikavälille. Veikkaan että puhtaasta ympäristönäkökulmasta juustosämpylän syönti on autoilua suurempi "synti".

Epäterveellinen talousjärjestelmä

2011-11-08T20:11:00.004+02:00

Yleisesti tiedetään, että mitä kapitalistisempi ja individualistisempi yhteiskunta on, sitä korkeampi on myös sydäntautikuolleisuus. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei kysymys ole vain korrelaatiosta, vaan myös aidosta kausaliteetista: Sydäntautikuolleisuuden syynä ei ole kapitalismin tarjoama elintaso, vaan kapitalismi itse. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki vievät vuosittain ennenaikaiseen hautaan tuhansittain miehiä ja naisia.

Sydäntautikuolleisuudelle sinänsä on tietysti lukuisia syitä. Monet yhteiskuntajärjestelmästä täysin riippumattomat elintavat vaikuttavat sydäntautikuolleisuuteen. Esimerkiksi tupakointi lisää sydäntautikuolleisuutta talousjärjestelmästä riippumatta. Mutta kun kaikki tällaiset ei-yhteiskunnalliset tekijät on huomioitu, jää jäljelle tietty ero, joka ei selity millään muulla kuin sosiaalisella. Yhteiskuntajärjestelmä ja yhteiskunnan arvomaailma todella vaikuttavat sairastavuuteen myös suoraan.

Esimerkiksi Yhdysvaltoihin muuttaneen japanilaisen riski kuolla sydänkohtaukseen on useita kymmeniä prosentteja korkeampi kuin Japanissa asuvalla verrokilla. Mitä paremmin japanilainen akkulturoituu yhdysvaltalaiseen individualismia korostavaan kulttuuriin, sitä enemmän sydänkohtauksen riski kasvaa. Näin ollen kapitalistinen yhteiskuntamuoto tuottaa sairautta. Eikä ainoastaan "subjektiivisesti" kulttuurisen merkityksenantoprosessin kentällä, vaan myös tosiasiallisesti ja kiistattomasti: kapitalistinen ideologia murtaa mielen lisäksi myös ruumiin. Voisi myös sanoa, että kapitalistinen tuotantoprosessi ulosmittaa työläisiltä työn tuotteen lisäksi myös terveyden ja hyvinvoinnin. [Tämän tiesi jo Karl Marx.]

Individualismi, kapitalismi ja arvoliberalismi lisäävät sydänkohtauksen riskiä. Sen sijaan yhteisöllisyys, kollektivismi ja sosialismi vähentävät sitä. Modernissa teollisessa yhteiskunnassa juuri matalat tuloerot, kattava sosiaaliturva ja yhteisöllinen kansanluonne olisivat parhaita keinoja kansanterveyden edistämiseksi. Mitä vähemmän stressiä yhteiskunnan instituutiot aiheuttavat, sitä parempi terveyden kannalta. Tämän todistamiseksi ei tarvitse kuin vilkaista Etelä-Eurooppaan.

Jos talousjärjestelmien paremmuutta tutkitaan esimerkiksi niiden vaikutuksilla terveydentilaan, huomataan, että sosialistiset ja kollektivistiset järjestelmät ovat yksinkertaisesti huomattavasti parempia kuin kapitalistiset ja individualistiset järjestelmät. Sosialismi ja hyvinvointivaltio vähentävät stressiä ainakin teoriassa. Ongelmaksi kuitenkin jää näiden instituutioiden toteuttaminen siten, että ne todella vähentävät stressiä. Esimerkiksi suomalaisessa toimeentulotukijärjestelmässä on vielä paljon kehitettävää. Yleisesti ottaen ei kuitenkaan ole erityisen yllättävää, että leppoisampi elämänmeno mahdollistaa pidemmän elämän. Kenties vastikkeettoman perustulon käyttöönotto saattaisi vaikuttaa suotuisalla tavalla myös väestön terveydentilaan.

Äärimmäisenä esimerkkinä terveydellisesti ihmiselle soveliaasta kulttuurimuodosta on tietysti trappistiluostari. Trappistiluostari on pohjimmiltaan hyvin kollektiivinen yhteisö, jossa veljillä ei esimerkiksi ole henkilökohtaista omaisuutta. Veljet tekevät työn yhdessä ja jakavat työn tulokset. Luostarissa ei ole varallisuus- tai tuloeroja. Munkkien arkeen ei kuulu stressiä tai hankalia päätöksiä. Yksilökohtaisia riskejä ei ole. Seurauksena on korkea elinajanodote ja hyvin alhainen sydäntautikuolleisuus.

Kommunitaristinen ekskurssi: Jos anniskeluravintolat sulkisivat ovensa arkisin jo kymmeneltä ja viikonloppuisin esimerkiksi puolilta öin, sairastavuus vähenisi väestötasolla jonkin verran. Yksilölähtöistä etiikkaa soveltamalla tällaista muutosta anniskelupaikkojen aukioloaikoihin on kuitenkin jo lähtökohtaisesti lähes mahdotonta toteuttaa. Kun yksilöllä on vapaus tehdä mitä tahansa, mikä ei loukkaa muiden oikeuksia, myös ravintolan on saatava olla auki läpi yön. Tämän käytännön aiheuttamat epäsuorat kustannukset jäävät kuitenkin lopulta yhteiskunnalle. Kysymys ei ole vain siitä, että yksilön vapaus johtaa yksilön omaan "vieraantumiseen", vaan myös siitä, että yksilön vapaus johtaa kokonaisuuden kannalta "tehottomaan" lopputulokseen.

Raitis viikko

2011-11-06T21:33:00.004+02:00

Löimme erään kaverini kanssa vetoa siitä, pystyykö kumpikaan olemaan viikkoa täysin selvinpäin. Panoksena oli luonnollisestikin iso tuoppi olutta. Taisin voittaa, koska takaraja, sunnuntai-ilta, tuli juuri vastaan. Tosin voitto sinetöityi ilmeisesti jo alkuviikosta. Kaverini nimittäin ratkesi ottamaan muutaman oluen jo tiistai-iltana.

Oma viikkoni sujui mukavasti ilman oluttakin: Tein rästissä olevia kouluhommia ja luin vaikeita tenttikirjoja. [Maisteritasolla myös yhteiskuntatieteet näyttävät vaativamman puolensa.] Ei erityisemmin edes tehnyt mieli kaljaa. Kristittynä katsonkin nyt olevani lähes velvoitettu juomaan tuopillisen tai pari olutta, sillä täysin raitis viikko saattaisi saada minut luulemaan liikoja itsestäni ja esimerkiksi tahdonvoimastani. Täydellisyys kuuluu vain Jumalalle.

Mitä vapaus oikein tarkoittaa? [sitaatti]

2011-11-03T00:14:00.004+02:00

Eversti Gaddafin Vihreästä kirjasta:

Freedom means that every human being gets that education which qualifies him for work which is appropriate to him. Dictatorship means that a human being learns what is not suitable for him. That leads him to work which is not suitable for him. Work which is appropriate to man is not always appropriate to woman, and the knowledge that is proper for the child is not suitable for the adult.

Törkeää syrjintää Lieksassa

2011-11-01T00:34:00.004+02:00

Nimimerkki Granpa Igor kertoo omassa blogissaan seuraavanlaisen tarinan:

Lieksa on ilmeisesti kokeillut tyhjien kerrostalojen hyödyntämistä tuottamalle paikkakunnalla maahanmuuttajia. Kunhan tässä kuriositeettina mainitsen. Eihän kannettu vesi kaivossa pysy.

Huvittavaa Lieksassa on myös että tilintarkastajat ovat ihmetelleet ja huomauttaneet kun maahanmuuttajille on sosiaalitoimistossa tehty toimeentulotukipäätökset 3 vuodeksi kertalaakista kun kantasuomalaisia on juoksutettu kerran kuukaudessa byrokratiasulkeisissa. Perusteluna on ollut "kun valtio maksaa" nuo tuet 3 vuoden ajan. Eli ei mitään murhetta työllistymisestä/työllistämisestä kolmeen vuoteen.

Jätän moralisoinnin tällä kertaa sikseen, ja kommentoin tapausta neutraalimmasta näkökulmasta:

Monimutkaisiin byrokraattisiin järjestelmiin liittyy aina korruption ja välistävedon riski. Lieksan kunta toimii nyt puhtaalla vapaamatkustajan logiikalla. Kun monimutkaista järjestelmää suunnitellaan, olisi suunnittelussa pyrittävä minimoimaan kaikki mahdollisuudet korruptioon. Miksi ihmeessä valtio [eikä kunta] maksaa maahanmuuttajien ja vain maahanmuuttajien toimeentulotuet? Kuka on mennyt keksimään teknisesti näin huonon systeemin?

Lieksan kunta kusee silmään sekä kuntalaisia että valtiota. Mutta juuri tuollaista välistävetoa ja silmäänkusemista monikulttuuri pitkälti onkin.

Ystävän neuvo

2011-10-31T07:56:00.003+02:00

Kaverini J.S. varoitteli minua raitistumisesta muutama ilta sitten. Ei kuulemma paranna kognitiivista tasoa tippaakaan vaan pikemminkin päinvastoin: Tästä todisteena ovat ne lukuisat huomionkipeät yksilöt, joiden sisäinen elämä on raitistumisen jälkeen täysin korvautunut raittiuden iloista tiedottamisella. Heitä näkee kuulemma julisteissa pitkin kaupunkia.

Suosittelinkin J.S.lle klassikkoesseetä Alkoholismi ja intellektualismi.

Edelläsanotuista keinoista emme siis löytäneet yhtään, joka olisi antanut sellaisen elämänsisällön, että se ehdottomasti parantaisi alkoholismin. Alkoholismiin sortuneelle intellektualistille jää hänen raittiina väliaikoinaan ainoaksi turvakeinoksi viinan kauhistuksen ajatteleminen. Niin kauan kuin alkoholismin pelottavat seuraamukset painavat enemmän vaaassa kuin arkipäivän karvaan todellisuuden tuottama katkeruus ja niin kauan kuin on uskoa ja halua alkoholismista paranemiseen, niin kauan raittius on turvattu. Sanotunlaisen uskon ja halun takeena on kuitenkin tieto alkoholismia paremmasta elämän sisällöstä. Koska ehdottamani sisällöt eivät näytä pitäviltä, jätetään lukijan keksittäväksi jokin pitävämpi elämän sisältö, jos sellainen löytyy.

Päivän mietelmä

2011-10-30T23:59:00.003+02:00

Samalta olut maistuu niin herran kuin orjankin suussa.

Jouluruoka

2011-10-30T23:25:00.007+02:00

Tuli korkattua jouluruokakausi eilen. Päätin jättää viikonlopun juomingit sikseen ja keskittyä enemmän ruokapuoleen. Ostin lähikaupasta puoli kiloa valmista kinkkua. Kinkun lisäksi söin porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, graavilohta ja silakoita. Kinkun päällä oli tietysti suomalaista Auran sinappia.

Jouluruokien syöminen yksin oli yllättävän ikävä toimitus. Tuli lähinnä huono olo ja paha mieli. Epäilen, ettei edes tonttulakki olisi sanottavissa määrin parantanut tunnelmaa. Enpä enää ihmettele, miksi yksinäiset ihmiset eivät jaksa panostaa ruokapuoleen juhlapäivinä hirveästi. Toisinaan herkuttelu kun tuntuu vain korostavan yksinäisyyttä. Arkisen einesruoan helppous oikeuttaa puuttuvan seuran.

Mutta olivathan einesruokia myös nuo eiliset laatikot ja valmiskinkku. Ehkä siis on niin, että tietyt ruokalajit jo itsessään korostavat yksinäisyyden kokemusta. Ainakin jouluruoka linkittyy niin vahvasti joulunviettoon, ja joulu taas on pohjimmiltaan hyvin yhteisöllinen juhla. Suku tai ainakin perhe kokoontuu yhteen.

Ehkä tämän vuoksi kinkku ei maistunut yksin. Aina voisi tietysti syyttää valmistajaa, mutta kun nyt ei tehnyt mieli korkata jouluoluttakaan. Ehkä kulttuuriantropologisesta näkökulmasta ruoat ja juomat voisikin luokitella yhtäältä niihin, joita on sopivaa syödä yksin, ja toisaalta niihin, joita tulee syötyä lähinnä seurassa. Olisi pitänyt ostaa karjalaa.

Mitä taas jouluruokaan tulee, on se jollakin tapaa hyvin vanhanaikaista ruokaa. En tarkoita pelkästään laatikkoruokia, joita nyt ei varmaan edes syödä muulloin kuin jouluna, vaan myös joulukinkkua. Joulukinkku kertoo maailmasta, jossa liha todella on jonkinlaista ylellisyyttä. [Tai ainakin kinkku todistaa maailmasta, jossa niukat ajat vielä jollakin tavoin muistetaan.] Mutta mitä hienoa kymmenen kilon lihamötikässä on, jos liha on arkiruokaa?

Päivän mietelmä

2011-10-26T23:38:00.001+03:00

Oikeistokonservatismi on sairautta ja valhetta alusta loppuun. Nuo typerykset vannovat kansakunnan arvojen nimiin, mutta silti toisella kädellä siunaavat sen markkinafasismin, joka nuo arvot lopulta tuhoaa.

Karhuhomo

2011-10-26T21:28:00.003+03:00

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ehdottaa orjuuden palauttamista Suomeen. Tämä on varmasti monessa mielessä rohkea vaatimus. Orjuudesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin kyseessä on melkoisen perverssi instituutio. Tämän valossa ei liene mikään ihmekään, että homomiehetkin ovat viime aikoina olleet Hakkaraisen henkilöstä melkoisen kiinnostuneita.

Ainakin Helsingin Sanomien Nyt –liitteen mukaan viitasaarelaisella sahurilla olisi vientiä erityisesti niin kutsuttujen karhuhomojen keskuudessa. Karhuhomot ovat siis niitä homoja, jotka rikkovat vallitsevia homostereotypioita. Karhuhomot eivät ole neitihomoja, mutta eivät toisaalta mitään huippuunsa treenattuja TOF –hahmojakaan. Karhuhomo antaa karvan kasvaa ja iän näkyä. Ylipaino on karhuhomolle pelkkää plussaa.

Nyt ei siis Hakkaraisenkaan enää parane sammua Mierontien pöytään. Sitä kun ei voi milloinkaan tietää, jos vaikka karhuhomo tulee ja vie. Vaikka Hakkarainen uskookin kykenevänsä puolustamaan itseään iholle käyviä homokundeja vastaan, saattaisi kiihkeä painiottelu satakiloisen karhuhomon kanssa päättyä kansanedustajan näkökulmasta hyvin yllättävälläkin tavalla. Parempi siis käyttää sitä maalaisjärkeä ja vältellä niitä paikkkoja, joissa karhujen tiedetään liikkuvan.

Mutta täytyykö sitä toisaalta aina olla niin ennakkoluuloinen? Kenties rohkeana miehenä Hakkarainen voisi haudata homofobiansa ja kohdata karhuhomon silmästä silmään. Lähempi kanssakäyminen partakarhun kanssa saattaisi sekin olla viitasaarelaiselle sahurille silmiä avaava ja suorastaan maailmankuvaa avartava kokemus. Vaihtoehtoisesti Hakkarainen voisi tilata itselleen esimerkiksi ruotsinkielisen sanomalehden.

Yhteisölliset karhuhomot istuvat Nyt –liitteen mukaan usein Kaarlenkadun Nalle Pubissa. Sinne pääseekin eduskuntatalolta kätevästi vaikka taksilla. Kyseinen anniskeluravintola on eräiden lähteiden mukaan tunnettu myös rekkalesbojen keskuudessa, joten pikavisiitin voisi oikeuttaa esimerkiksi puhumalla taksikuskille jotain epämääräistä lesbojen pakkonussimisesta, isänmaallisen miehen velvollisuudesta tai vaikka valkoisen miehen taakasta.

Jätkämarssi

2011-10-24T12:00:00.002+03:00

Eräs vasemmistolainen kirjoittaja ehdottaa järjestettäväksi lutkamarssin kaltaista jätkämarssia, jonka tarkoituksena olisi toimia protestina katuväkivaltaa vastaan. Siteeraan:

En ole lukenut tilastoja, mutta luulen, että suurin osa kaduilla ja ravintoloissa tapahtuvista pahoinpitelyistä kohdistuu miehiin. Aika harvassa ovat ne yli 13 vuotiaat miehet ja miehenalut, jotka eivät ole koskaan saaneet nekkuunsa.

Miksi me hyväksymme tämän? Minkä takia on ok elää väkivaltaisten paskiaisten luoman uhan alla? Minkä takia me joudumme välttelemään, pelkäämään ja painamaan katseemme maahan siksi, että joku alfa-sika haluaa puolustaa olematonta kunniaansa riitaa haastamalla? Koska ongelma näyttää olevan olla sukupuolistunut, olisi asialle hyvä tehdä jotain ihan vaikka jätkäporukassa.

Ehkä meidän pitäisi järjestää "jätkämarssi" katuväkivaltaa ja öykkäröintiä vastaan. Voisimme lähteä kaduille ja vaatia juomarauhaa baareihin ja hyvää henkeä snägärijonoihin. Kyseessä olisi ennenkaikkea vaatimus kulttuurin muutoksesta: Katuväkivaltaa ei pidä hyväksyä, eikä sen edessä tarvitse nöyristellä! Rähjäämällä ja riidanhaastolla ei todista omaa päälikkyyttään, ainoastaan oman idiotisminsa.

Ajatus on kaunis mutta ei varmaankaan kovin realistinen. Minun ainakin olisi hankala kuvitella että normaalit miehet osallistuisivat tuollaiseen tapahtumaan. Siellä olisi vain sivareita, vegaaneja ja yliopistohomoja. Jätkämarssi kun ei oikeastaan olisi analoginen lutkamarssin kanssa, vaan pikemminkin lutkamarssin inverssi muoto: Siinä missä lutkamarssilla puolustetaan ihmislapsen rajoittamatonta oikeutta olla apina, jätkämarssilla pikemminkin vastustettaisiin tätä samaa asiaa.

Lutkamaisuus ja väkivaltaisuus ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

II

Kommentoin vielä lyhyesti erästä toista kohtaa samasta kirjoituksesta:

Naiset ovat elämäni valo ja kenties hienoin asia mitä tämä maa päällään kantaa. Tätä taustaa vastaan on todella vaikeaa käsittää monien miesten vähättelevää, alentavaa ja jopa vihamielistä asennetta heitä kohtaan. Aivan kuin naiset olisivat joku uhka meille! Tosiasiassa me valkoiset, suomessa syntyneet heteromiehet emme ole uhattu tai sorrettu vähemmistö, vaan osa eräänlaista globaalia eliittiä. Asiamme ovat todella hyvin. Meillä ei ole mitään syytä vainoharhaiseen pelkoon, vaan täydelliset mahdollisuudet itsemme ja yhteiskuntamme kehittämiseen.

On totta, että keskiverto eurooppalainen mies on elintasonsa puolesta globaalissa mittakaavassa etuoikeutettu. Mutta samalla myös jokainen työmarkkinatuella elävä joutomies on globaalissa mittakaavassa etuoikeutettu. Työttömän osa ei kuitenkaan vaikuta erityisen kaksiselta. Työtöntä Arskaa ei juuri lohduta tieto siitä, että miljardeilla muilla miehillä menee taloudellisessa mielessä vielä huonommin kuin hänellä. Mutta vielä vähemmän Arskaa lohduttaa tieto siitä, että suuri osa näistä "sorretuista miehistä" saa häntä useammin pesää.

Taloudellinen tarkastelu osoittaa, että jokainen länsimaissa asuva mies kuuluu tavallaan globaaliin eliittiin. Mutta jos hyvinvointia mitataan useammalla kuin yhdellä parametrillä, huomataan, ettei länsimaisen miehen osa ole erityisen hyvä. Naisten ja miesten välisten valtaerojen lakaiseminen maton alle vetoamalla miesten elintasoon on älyllistä epärehellisyyttä. Jos länsimaiden miehet ovat taloudellisista resursseistaan huolimatta naisiin nähden alisteisessa asemassa, se pikemminkin osoittaa, että heidän tilanteensa on oikeastaan jopa huonompi kuin kehitysmaiden köyhillä miehillä.

Etninen puhdistus Libyassa

2011-10-23T14:16:00.003+03:00

[Lienee jokaiselle selvää, että suurpääomaa palveleva korruptoitunut länsimedia on suhtautunut Libyan konfliktiin alusta loppuun saakka täysin puolueellisesti. Libyan syrjäytetystä johtajasta Muammar Gaddafista on syötetty mitä uskomattominta propagandaa. Gaddafista on maalailtu kuvaa itsekkäänä hirviönä, vainoharhaisena diktaattorina ja mielipuolena. Nyt media on viimeiset päivät herkutellut videoilla ja valokuvilla murhatusta johtajasta. On sanomattakin selvää, että tähän blogiin ei sellaisia kuvia tule.

Median luoma kuva Gaddafista ja Libyasta on tietenkin väärä. Todellisuudessa Gaddafi on ollut vastuullinen ja edistyksellinen valtiomies. Koulutukseen ja terveydenhoitoon on panostettu. Libyan ero naapurimaihin on selvä. Esimerkiksi Egyptissa, toisin kuin Libyassa, lukutaidottomuus on edelleen yleistä. Gaddafi on myös pyrkinyt edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa siinä määrin kuin se on muslimimaassa mahdollista ja ylipäänsä järkevää. Libyassa myös naisilla on ollut mahdollisuus opiskeluun. Ilman Gaddafin valtakautta libyalaisilla menisi paljon huonommin kuin nyt.

Median on tietysti pakko vaieta näistä tosiseikoista, koska taantumuksellisten voimien nousu on saatava näyttämään oikeutetulta. Tulevaisuudessa Libya tulee kuitenkin kurjistumaan, kun öljy myydään polkuhintaan Eurooppaan ja pienentyneet voitot jäävät yhä harvempien taskuun. Libyalaisen hyvinvointivaltion romahdus aiheuttaa aikanaan myös Eurooppaan kohdistuvan pakolaistulvan. Tämä pakolaistulva kohdistuu myös Suomeen. Mutta ehkä on ihan oikein, että lasku ahneudesta jää lopulta tilaajiensa maksettavaksi.]

I

Eräs mielenkiintoinen ilmiö, josta länsimainen media pitkälti vaikenee, on Libyassa tällä hetkellä tapahtuva tummaihoisiin siirtolaisiin kohdistuva etninen puhdistus tai kansanmurha. Tälläkin hetkellä Libyassa vangitaan ja teloitetaan tummaihoisia siirtolaisia ilman mitään kummempaa syytä. Ainoa varsinainen motiivi silmittömälle väkivallalle on se, että tummaihoiset nähdään Gaddafin hallinnon kätyreinä. Kapinalliset myös ajattelevat, että tummaihoisia on vuosia suosittu libyalaisten kustannuksella. Nyt tämä ressentimentti heijastuu silmittömänä väkivaltana tummaihoisia kohtaan. Puolisotilaalliset miesjoukot vangitsevat ja teloittavat tummaihoisia mielivaltaisesti. Suurin osa tummaihoisista siirtolaisista pelkää henkensä edestä.

On siis meneillään pieni kansanmurha, joka ei oikein tunnu kiinnostavan ketään. Jälleen kerran manikealaiseen propagandaan tukeutunut porvarillinen media ei voi kuin vaieta. Koska Gaddafi on hirviö, Gaddafia vastaan nousseiden kapinallisten tulee olla pyhimyksiä. Tähän myyttiin ei oikein istu tai sovi ajatus kansanmurhasta. Olisi myös kiusallista, että lännen kanssa kollaboraattoreina toimivat ihmiset paljastuisivat toimivan tavalla, joka on pahassa ristiriidassa monikulttuurisen ideologian kanssa.

Esitän vielä hiukan "eskatologisemman" tulkinnan. Libyan kansanmurha toimii eräänlaisena universaalina metaforana siitä mitä tapahtuu, jos hyvinvointivaltion rakenteet sortuvat ja hallinto menettää uskottavuutensa. Jos hallinto nojautuu monikulttuuriin ja menettää legitimiteettinsä, laskun maksavat lopulta myös monikulttuurin pelinappulat: Kulttuurinrikastajat.

Libyassa tummaihoiset ovat olleet nimenomaan siirtotyöläisiä. He ovat tuottaneet hyvinvointia. Silti tummaihoisia kohtaan tunnettu ressentimentti on voimakasta. Libyalaiset todella tuntuvat vihaavan maahanmuuttajia. Jälki on sen mukaista. Mutta mitenköhän kävisi sellaisessa maassa, jossa on vuosikymmenet elätetty joutilaita tummaihoisia väestöjä?

Tunnustus

2011-10-23T00:14:00.004+03:00

Pidän monista Irwin Goodmanin kappaleista. Kuuntelen niitä erityisesti silloin, kun satun ryypiskelemään yksikseni. [Kuten nyt tänään loppuillasta.]

Irwin Goodman - Ei tippa tapa

Päivän mietelmä

2011-10-21T22:17:00.003+03:00

Jos kapitalismi on yhtä kuin markkinatalous ja arvolaki, ja arvolaki puolestaan yhtä kuin tehokkuus, on selvää, ettei sosialistinen yhteiskunta, joka pyrkii kapitalismin ja arvolain kumoamiseen, voi eikä etenkään saa olla tehokas. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö sosialistinen yhteiskunta voisi olla toimiva.

Roskaväen voitonjuhla?

2011-10-20T15:13:00.005+03:00

Libyalainen roskaväki on Iltasanomien mukaan onnistunut murhaamaan maan legitiimin hallitsijan Muammar Gaddafin. Kuinka kuvaavaa onkaan, ettei tämä iljettävä verityö suinkaan onnistunut näiltä rotilta omin voimin, vaan nuo onnettomat ja heikot maanpetturi-niljakkeet tarvitsivat häpeälliseen tekoonsa Yhdysvaltojen johtaman terroristijärjestön apua.

Ilman imperialististen roistovaltioiden toimeenpanemia laittomia terrori-iskuja Gaddafin hallinto ei tietenkään olisi sortunut. Kenties lokakuun kahdeskymmenes jääkin ihmiskunnan mieliin varsinaisena taantumuksen ja imperialismin "voitonpäivänä". Alla oleva kuva osoittaa kiistattomasti, miten Muammar Gaddafin johdossa Libya nousi naapurimaidensa ja jopa joidenkin Euroopan maiden yläpuolelle inhimillisen kehityksen mittareilla mitattuna.

Kommentti

2011-10-19T19:40:00.002+03:00

Olen useaan kertaan todennut, että Perussuomalaiset on vasemmistopuolue. Tarkoitan tällä "puolueen linjaa" tai puoluetta kokonaisuudessaan. En kiellä sitä etteivätkö yksittäisistä kansanedustajista monet olisi arvoiltaan hyvinkin oikeistolaisia tai porvarillisia. Esimerkiksi Jussi Halla-aho lienee henkilökohtaisilta mielipiteiltään lähes vastenmielisen oikeistoliberalistinen henkilö.

Perussuomalaisten "vaihtoehtobudjetti" kuitenkin osoittaa, että kokonaisuudessaan puolue on järkevällä tavalla vasemmalla. Esimerkiksi tästä käy vaikkapa se, että perussuomalaiset vaativat varallisuusveron palauttamista. Kohtuullisella varallisuusverolla valtio tienaisi vuosittain satoja miljoonia. Siinä missä esimerkiksi perintövero on silkkaa kapitalistista paskaa, suunnattomiin ja kansankokonaisuudelle vahingollisiin varallisuuseroihin kohdistuva varallisuusvero toteuttaisi aidosti vasemmistolaista agendaa.

Rikkaiden verotuksen kiristäminen ja varallisuusveron palautus toisivat varjobudjettiin 275 miljoonaa euroa lisää. Tämän lisäksi perussuomalaiset leikkaisivat esimerkiksi kehitysavusta. Kehitysavun leikkaaminen voi olla perusteltua, koska kehitysavun hyödyllisyydestä on hyvin ristiriitaista näyttöä. Voi jopa olla, että kehitysapu ylläpitää vahingollisia rakenteita ja on siten toisinaan myös aidon demokratiakehityksen [ja samalla myös sosialismin] este.

Esitän myös provosoivan ajatuksen. Onko niin että hallituksen tehtävänä on verottaa mahdollisimman ankarasti energian ja polttoaineen käyttöä, vai olisiko kuitenkin niin, että hallituksen tehtävänä olisi turvata edullisen energian ja polttoaineen saatavuus?

Sitaatti

2011-10-18T09:47:00.004+03:00

Siteeraan filosofi Jukka Hankamäkeä:

Kielitieteilijä ja antropologi Kai Donner kertoo tutkimuksessaan Siperian samojedikansojen keskuudessa (1919), kuinka hän Venäjälle suuntautuneella matkallaan kohtasi alkuasukkaan, jonka oli kerrassaan mahdotonta suostua muodostamaan kielitieteilijän häneltä pyytämää lausetta. Tutkija oli kehottanut erästä samojedimiestä antamaan esimerkin siitä, kuinka tämä omalla kielellään lausuisi ’minun jokeni’, mutta saanut vastaukseksi äkäisen tiuskaisun, että joki ei ollut minun ja ”ainoastaan samojedit saivat siinä kalastaa”.

Alkukantaiselle ajattelulle ominaisesti kyseinen kansanheimo eli – Marcel Maussin Essai sur le don -teoksen (1925) termiä lainatakseni – ”totaalisen sosiaalisen faktan” sisällä, jossa ei kyetty ymmärtämään vaihtoehtoja: ei kuvitelmia, ei utopioita, ei konditionaaleja, ei päämääriä, ei haaveita eikä mitään, mikä ei mahtunut heidän ajattelunsa umpioon ja tuohon muutoinkin niin kapoiseen totaliteettiin.

Mutta eikös myös kapitalistinen yhteiskuntamuoto ole aivan yhtä kapoisa totaliteetti? Helpompaahan se on kuvitella vaikka maailmanloppua kuin vaihtoehtoa reaalikapitalismille.

Poissulkeminen

2011-10-18T07:23:00.002+03:00

I

Olen törmännyt Kansankokonaisuus -blogissa useammankin kerran tärähtäneeseen ajatukseen poissulkemisesta ja ihmisten "oikeudesta valita heimo". Olisi mukamas ihmisille luonteenomaista valita, keiden kanssa tehdä yhteistyötä. Tästä taas seuraa esimerkiksi se, ettei roskaväen lapsia voi laittaa samaan kouluun kunnon ihmisten jälkikasvun kanssa. Ihmisille kun on luonnollista valita seuransa spontaanilla tavalla. On väärin pakottaa keskiluokan lapset roskaväen kanssa samoihin kouluihin.

En nyt tietenkään voi olla huomauttamatta siitä, kuinka kuvaavaa onkaan, että konservatiivi vetoaa juuri spontaaniuden periaatteeseen pyrkiessään estämään omia lapsiaan valitsemasta omaa seuraansa spontaanisti. Mutta menemättä sen pidemmälle konservatiivin ilmeiseen älylliseen epärehellisyyteen, rohkenen olla eri mieltä itse premisseistä. Kyseenalaisten siis näkemyksen, jonka mukaan "heimon valitseminen" olisi ihmisille jotenkin luonteenomaista tai erityisen tyypillistä. Pidän heimon valitsemista pikemminkin kulttuurisena, kontingenttina ilmiönä.

Mistään ylihistoriallisesta ilmiöstä ei voi olla kyse. Olisi mielenkiintoista esimerkiksi nähdä tutkimustuloksia siitä, miten metsästäjä-keräilijät "valitsevat heimon". Pienet populaatiot asettavat vissin rajan ihmisten valikoinnille. Heimoa ei voi yleensä valita. Lisäksi on olemassa sukulaisuusjärjestelmän asettamia rajoituksia esimerkiksi kumppaninvalinnan suhteen.

Esimerkiksi Australian aboriginaaleilla oli aikanaan niin monimutkainen ja tarkka sukulaisuusjärjestelmä, että erilaisten välttämis- ja avioitumissäännösten vuoksi mahdollisia ryhmäkombinaatioita oli olemassa hyvin rajoitetusti. Myöskään parinmuodostus ei ollut erityisen vapaata, koska mahdollisisia kumppaneita ei aina ollut valittavaksi asti.

["Strukturalistinen" piikkini "metodologista individualismia" vastaan: Australialainen Homo economicus ei ollut oman parinvalintansa toimija, vaan varsinaisena "toimijana" oli pikemminkin sukulaisuus-struktuuri, joka siis predestinoi parinmuodostuksen täysin yksilöiden tahdosta riippumatta.]

Voisin antaa enemmänkin esimerkkejä siitä, miten yksilöiden mahdollisuudet "valita heimo" ovat aiemmin olleet hyvin rajoittuneita. Modernin yhteiskunnan mahdollistama valinnanvapaus muodostaakin lähinnä mielenkiintoisen poikkeustapauksen. Tätä poikkeamaa ei kannata universalisoida eikä sen pohjalta myöskään voi esittää evolutionistista faabelia.

Nykyisin heimon voi toki tietyssä mielessä valita, mutta tätä eriskummallista asiaintilaa ei oikein voi universalisoida ylihistorialliseksi luonnonmukaisuudeksi [sen enempää kuin esimerkiksi kapitalismiakaan].

Aikaisemmin on ollut pakko tulla toimeen niillä ihmisillä, joita on ollut käsillä. Evolutiivisesti tarkasteltuna ihminen on sopeutunut juuri tällaisiin olosuhteisiin. Ihmiset pystyvät toimimaan ryhmänä. Syntyy erilaisia sosiaalisia käytäntöjä, joiden avulla ihmiset saavat toisistaan esille hyviä puolia. Tuhoisat käyttäytymispiirteet pyritään vastaavasti kieltämään.

Esimerkiksi alkoholinkäyttöön suhtaudutaan useissa yhteisöissä torjuvasti. Jos sattuu elämään tällaisessa yhteisössä, iltakaljoittelu todella saattaa jäädä vähemmälle. Mutta toisaalta monikaan tällaiseen yhteisöön kuuluva ei ole itse valinnut kuulumistaan yhteisöön, vaan on pikemminkin sattunut syntymään tai kasvamaan tietyssä yhteisössä. Yhteisö edeltää yksilöä.

Maanviljelyyn ja kristinuskoon taipuvainen yksilö ei pohdiskele valintaa hutteriittiyhteisön tai jonkin muun anababtistisen maatalouskollektiivin väliltä, vaan pikemminkin hän on maanviljelyyn ja kristinuskoon taipuvainen yksilö sen vuoksi, että hän on sattunut syntymään esimerkiksi hutteriittiyhteisöön. Kysymyksessä ei ole valinta. Usein yhteisöstä eroaminen tai yhteisöön liittyminen on vaikeaa, jopa käytännössä mahdotonta.

II

Tähän mahdollisuuteen valita heimo linkittyy myös modernin ja primordiaalisen johtamisen välinen ero: Markkinataloudessa johtajan on kyettävä maksimoimaan abstrakti voitto tai tehokkuus. Ihmiset ovat tämän tavoitteen kannalta toisarvoisia. Jos joku ei sovi hyvin tiimiin, hänelle annetaan potkut. Ihminen on ensisijaisesti väline, mutta ei oikeastaan missään mielessä päämäärä.

[Tämä ei ole moraalinen kannanotto suuntaan tai toiseen. Markkinataloudessa johdon vain on toimittava tällä tavoin.]

Primordiaalisessa heimoyhteiskunnassa asiat ovat eri tavalla. Ihmisiä on paljon vähemmän, joten johtajan on tultava toimeen niillä ihmisillä mitä on. Johtajan on innostettava ja psyykattava niitä ihmisiä joita ryhmääm kuuluu. Ketään ei oikeastaan voi sulkea ulkopuolelle. Jokaista ihmistä on kohdeltava samaan aikaan sekä päämääränä että välineenä. Johtajan on keinolla tai toisella maksimoitava jokaisen ihmisen hobbesilainen ihmisarvo. Samalla jokainen on jo itsessään arvokas, koska korvaavia yksilöitä ei yksinkertaisesti ole. Yhteisön jäseniä ei ole varaa menettää turhaan.

Tällaisessa yhteisössä johtaja tai koko ryhmä voi joutua käyttämään koviakin otteita jos joku ei osaa olla. Esimerkiksi preeriaintiaanien parissa biisoninmetsästystä sabotoinut kuumakalle hakattiin, jonka jälkeen tältä ammuttiin hevonen tai pari. Tarkoituksena oli poistaa häiriökäyttäytyminen poistamatta ihmistä. Huonoa ihmistä kuritettiin tämän omaksi parhaaksi.

Liberaalissa yhteiskunnassa näin ei tietenkään saa tehdä. Kun ihmisiä ei voi mitenkään rankaista huonoudesta, ihmisten väliset suhteet esineellistyvät ja ihminen ajautuu lopulta välineeksi. Saattaa olla, että vasemmistolaisesti ajattelevien arvoliberaalien voi olla hieman vaikea hyväksyä tätä ajatuskulkua. Mutta totta se silti on: Lopulta juuri moralismin ja yhteisökontrollin puute pakottaa kohtelemaan ihmisiä laskelmoivasta hyötynäkökulmasta käsin.

Toisaalta esimerkiksi työelämässä tilannetta pahentaa se, että korvaavien ihmisten löytäminen on hyvin helppoa. Työttömien vara-armeija mahdollistaa sen, ettei työnantajien tarvitse kohdella ihmistä muuna kuin välineenä. Työntekijän intressit eivät ole yhteneviä työnantajan intressien kanssa. Työntekijän etu on täysin triviaali työnantajan edun kannalta. Toisaalta työnantajalla ei ole juuri muuta rankaisuvaltaa kuin mahdollisuus antaa potkut.

Jos ihmisen käytöstä ei oikein voi korjata paremmaksi, ei oikeastaan ole muuta keinoa kuin luopua koko ihmisestä. Tämän voisi ajatella koskevan myös esimerkiksi parisuhdetta. Feminismi onkin tehnyt miehille ja naisille paljon vahinkoa, koska se on poistanut miehiltä auktoriteetin. Auktoriteetin puuttuminen taas voi joissakin olosuhteissa mahdollistaa häiriökäyttäytymisen. Auktoriteetin puuttumisesta on usein eniten haittaa huonoille ihmisille, jotka kaipaisivat ohjausta ja rajoja.

Mutta parinvalintamarkkinoilla on olemassa myös "teollisuuden vara-armeijalle" analoginen ilmiö: hypergamian ja sarjamonogamian yhdistelmä tuottaa naisille jatkuvasti rakenteellista valtaa, joka on analoginen työnantajien vallalle. Engels oli siis väärässä: Parinvalintamarkkinat uusintavat kapitalistisen riistosuhteen yksityiselämän sfäärissä juuri siten, että nainen, ei suinkaan mies, edustaa kapitalistia. Myös parinvalintamarkkinoilla sopimusvapaus kätkee riiston.

Kuten kaikki tiedämme, tämä sukupuolten välinen reaalinen epätasa-arvo ja miehiin kohdistuva riisto mahdollistaa naisille aivan törkeän käytöksen. Nyky-yhteiskunnassa juuri naiset hyväksikäyttävät miehiä. Tilanne on pitkälti homologinen kapitalistisen yhteiskuntamuodon perusristiriidan kanssa. Mutta ei tietenkään ole mikään yllätys, että kapitalistisen yhteiskuntamuodon perusyksikkö, perhe, heijastelee yhteiskuntamuodon totaliteettiin kätkeytyvää riistosuhdetta.

Libertaristifilosofi Ayn Randin mukaan sivilisaatio on ihmisen vapauttamista toisten ihmisten kontrollista. Randin kaltaiset sosiopaatit tervehtivät tätä kehitystä ilolla. Ihmisestä tulee yhtäältä juureton riistäjä ja toisaalta yhtä juureton riiston kohde. Ihminen välineellistyy läpikotaisin. Kapitalismi ja seksuaaliliberalismi kulkevat käsi kädessä.

Itse olenkin puolivakavissani esittänyt, että esimerkiksi seksuaalietiikassa palattaisiin noin sadan vuoden takaisiin käytäntöihin. Juuri tämä olisi tietystä näkökulmasta katsottuna edistystä. Ainakin muutoksen aikaansaamat yhteiskuntataloudelliset säästöt olisivat mittavia. Sarjamonogamia aiheuttaa mittavia taloudellisia vaihtoehtoiskustannuksia. Ihmisten sisäsyntyinen kyky sosiaaliseen kontrolliin voisi mahdollistaa järkevämpiäkin käytäntöjä.

Toisaalla

2011-10-15T17:01:00.002+03:00

Nimimerkki Valkea ei ole omistanut allekirjoittaneelle vain yhtä blogimerkintää vaan pikemminkin kokonaisen keskusteluketjun. Siteeraamme kristittyä veljeämme:

Pidän todennäköisenä sitä, että seuraava Sammalkielen kirjoitus on tunnetasolla epäsuora vastaus tähän kirjoitukseeni tai alitajuntaisesti inspiroitunut siitä:

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/flagellantit.html

Mutta Sammalkielen epäsuora tulkinta tai inspiraatio on väärä, tosin ymmärrettävä hänen nuoruutensa ja siihen liittyvän "pesänrakentamisvaiston" takia. Nuoren miehen täytyy olla riittävän optimistinen, jotta hän saa elämänsä ja uransa rakennettua. Kirjoitukseeni ei kuitenkaan liity minkäänlaista negatiivisuutta tai itsensäruoskintaa, ainoastaan neutraalit, mutta psykologisesti vaikeat tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Itse en lannistu niistä, menetä energiaani tai päätöksentekokykyäni, enkä vähennä sen älykkyyden käyttöä joka minulla on. Kuten kirjoituksessani mainitsin, joihinkin ihmisiin ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti, ja se johtaa helposti tosiasioiden kieltämiseen; tyynnyttävien vaihtoehtoisten, mutta valheellisten tai väärien (usein tunnepitoisten) rationalisointien keksimiseen; tai näennäisesti tasapainottavien "vastasyytösten" (vastaan jotain imaginaarista) esittämiseen.

Tähän kirjoitukseen erityisesti liittymättä Sammalkieli jatkaa:

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/10/anekdootti.html

Mutta kuihduttavaa ja rapauttavaa kritiikkiä voidaan esittää kaikkia systeemejä vastaan, myös Marxin systeemiä, jonka anekdootin kirjoittaja on selvästikin nostanut epäjumalan asemaan lisäämällä uskonnollisen "rauha Marxille" hänen nimensä perään. Kysymykseksi jää mikä kritiikki on pelkästään valikoivasti puolueellisen nihilististä tai universaalisti nihilististä; mikä kritiikki on rakentavuuden valekaapuun pukeutunutta henkilökohtaista vallan- rahan- ja kunnianhimoa; ja mikä kritiikki aidosti mahdollistaa kestävää rakentamista ilman liian kattavaa ja yhdenmukaista jäykkää tai universaalia kaavaa. Itseään palvelevia puolueellisia ja ideologisia vastauksia ei hyväksytä vastauksiksi.

Anekdootti

2011-10-15T02:59:00.002+03:00

Siteeraan dosentti Arto Noron esipuhetta Hans-Jørgen Schanzin teoksessa Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen.

Ystäväni Schanz kertoi minulle kerran seuraavan anekdootin. Asuessaan maastakarkoitettuna Tanskassa Århusissa saksalainen, nyt jo edesmennyt, ylioppilasliikkeen legendaarinen aktivisti Rudi Dutschke sai poikkeusluvan käydä Länsi-Berliinissä. Rudi ja Schanz lähtivät autolla. DDR:n rajavartijat pysäyttivät auton ja esittivät rutiinikysymyksen aseista. Rudi vastasi itsellään olevan aseita. Syntyi valtava kalabaliikki ja auto tutkittiin läpikotaisin. Rajavartijan tivatessa aseiden sijaintia Rudi näytti sormella omaa päätään. Rudilla oli todella ylioppilasliikkeen aikana mielenosoituksessa saatu luoti päässään (oikeistolainen fanaatikko oli ampunut häntä). Mutta tosiasiassa Rudi tarkoitti, saksalaisen idealismin parhaiden perinteiden mukaan, päätään kritiikin aseena. Ja myös sitä (rauha Marxille), että "kritiikin ase" lopulta voittaa "aseiden kritiikin".

Flagellantit

2011-10-13T23:58:00.005+03:00

Nuoren Karl Marxin Taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa (1844) kerrotaan, kuinka porvarillisessa yhteiskunnassa inhimillinen kokemusmaailma on monella tapaa nurinkääntynyt. Lyhyesti sanottuna porvarillisessa yhteiskunnassa inhimilliset aistit ja kokemukset alistetaan omistamisen keinotekoiselle aistille. Tosiasiallisen käytön sijasta omistaminen tuottaa iloa vieraantuneelle tajunnalle.

Samalla yksityinen omistus estää lähes kaiken mielihyvän työläisiltä. Työpalkka vastaa vain toimeentulominimiä. Toisaalta tässä nurinkääntyneessä maailmassa askeettisuus on suoranainen hyve myös porvarille. Porvarillisen moraalin sisäistänyt pienkapitalisti kilpailee itsekin tosiasiallisen kieltäymyksen määrässä. Hän haluaa korvata todellisen mielihyvän omistamisen keinotekoisella mielihyvällä.

Kieroutuneessa porvarillisessa maailmassa luonnollinen ja aistikas ihmisyys alistetaan siis yksityisen omistusoikeuden ylivallalle. Työläisen kohdalla tämä tavallaan korostuu, koska omistusoikeus on tarpeiden tyydyttämisen esteenä. Työläisen elämismaailma muuttuu lähes eläimellisen suppeaksi. Rikkauksien tuottaja joutuu ryysyläisen osaan. Työpalkka riittää vain niukkaan toimeentuloon. Tämän vuoksi esimerkiksi ravinto yksipuolistuu. Marx ennustaa, että lopulta työläinen joutuu tyytymään ravintonaan pelkkiin perunoihin.

Samalla työläinen, tuottaja, vieraantuu työnsä tuloksista. Ne asettuvat häntä vastaan vieraana mahtina. Mitä enemmän työläinen uurastaa, sitä tukalammaksi hänen tilanteensa käy. Kapitalismin myötä työläinen vieraantuu työstään, työnsä tuloksista, omasta lajiolemuksestaan, itsestään ja toisista ihmisistä. [Porvarillisessa yhteiskunnassa ihmiset heijastavatkin lopulta oman yhteiskunnallisuutensa esineiden ominaisuuksiksi, mutta kohtelevat samalla toisiaan esineellisesti.]

Mutta vaikka työläinen kärsii vieraantumisesta eniten, koskee se ilmiönä myös porvaria, ehkä jopa enemmän kuin työläistä. Juuri porvarin kohdalla keinotekoinen omistamisen aisti nousee luonnollisten aistien herraksi [-tyypillinen työläinen taas juo ylimääräiset rahansa]. Myös porvari kärsii vieraantumisesta, mutta eri tavalla kuin työläinen. Porvarin tilanne voi olla jopa vakavampi ja surullisempi kuin työläisen tilanne, sillä juuri porvari ei huomaa omaa alennustilaansa.

Toisinaan porvari saattaa olla vähän ylpeäkin omasta porvarillisuudestaan. Missään tapauksessa hän ei näe tilaansa sellaisena kuin se objektiivisesti on eli tosiasiallisena vammana, suoranaisena poikkeamana luonnollisesta ihmisyydestä ja lajiolemuksesta. Lyhyesti sanottuna vieraantumisteorian mukaan porvari on tavallaan kehitysvammainen. Mutta ehkä porvarilla on [kehitysvammaisen tavoin] vähän syytäkin iloon, sillä markkinoiden hallitsemassa maailmassa porvarin sijasta juuri "työläinen on kaukana siitä, että pystyisi ostamaan kaikkea, mutta joutuu kuitenkin myymään itsensä ja ihmisyytensä".

Marx kertoo, kuinka työläisen elämänpiiri suppenee, kuinka työläisen elämänlaatu välttämättä heikkenee työ[voima]n muuttuessa tavaraksi. Silloin kun kysyntä ja tarjonta määräävät työn hinnan, tietää laskusuhdanne työläiselle suoranaista tuhoa, mutta myös noususuhdanne tarkoittaa työväenluokalle lisääntyvää kurjuutta. Smithiin viitaten Marx tiivistää näkemyksensä kapitalistisesta yhteiskuntamuodosta poleemiseen teesiin: Kapitalistisen talousjärjestelmän päämääränä on yhteiskunnan onnettomuus.

Kuitenkin myös Marx itse tuntuu olevan eräänlaisen ajatusvääristymän vanki. Tarkoitan nyt sellaista ajattelua, jossa vaihtoarvo syrjäyttää käyttöarvon ihmisten tietoisuudessa. Hyödykkeitä tai asioita ei siis enää arvosteta niiden käyttöarvon perusteella, vaan niiden vaihtoarvon perusteella. Vain vaihtoarvon omaavat asiat nähdään haluamisen arvoisina. Jos jollakin asialla ei ole vaihtoarvoa, sen ei ajatella olevan arvokas lainkaan. Arvomuoto nähdään vakavasti otettavan mieltymyksen edellytyksenä. Tämä jos mikä supistaa kokemusmaailmaa tavattomasti.

Kun siis Marx kuvailee työläisen kulutusmahdollisuuksien vähyyttä ja tekee tästä työläisen elämänlaatua koskevan arvostelman, hän tulee samalla tavallaan kiistäneeksi haluttavuuden niiltä asioilta, joilta puuttuu arvomuoto. Vaikka 1800-luvulla teollisuustyöläisen elämä oli pääosin surkeaa, työläisen kokemusmaailmaan ja elämänpiiriin on aina silloin tällöin pakostakin tullut vailla arvomuotoa olevia käyttöarvoja. Marx mainitsee näistä oikeastaan vain siittämisen ilon.

Usein ihmiset ovatkin sokeita arvomuotoa vailla oleville käyttöarvoille. Eivät iloitse niistä eivätkä pidä niitä minään. Tämä ei koske vain porvareita, vaan myös monia köyhiä ja usein juuri heitä. Porvarin kohdalla sensitiivisyyden puute johtaa elämänlaadun asteittaiseen heikkenemiseen, mutta köyhien kohdalla seuraukset ovat vielä tuhoisempia. Arvomuotoon tarrautuvalta syrjäytyneeltä katoaa samalla ehkä ainoa keino tehdä omasta elämästään mielekästä ja elämisen arvoista. Tällaisen ihmisen mielestä "kaikki maksaa", koska hän ei kykene arvostamaan mitään, millä ei ole arvomuotoa. Lopputuloksena on katkeroituminen. Mutta juuri tällä tavoin ihminen pysyy asioita individualistisesti preferoidessaankin oman yhteiskunnallisuutensa vankina.

Kuulumisia

2011-10-13T23:08:00.002+03:00

Akateemiseen vapauteen kuuluu tunnetusti ajatus siitä, että opiskelija saa määrittää itse opiskelunsa tavoitteet ja opiskelutahdin. Voi opiskella omaan tahtiinsa ja oman elämäntilanteensa mukaan. Samalla akateemiseen vapauteen kuuluu sekin vaihtoehto, että voi opiskella enemmän kuin on pakko.

Toisinaan tämä lähes paradoksaalisesti lisää opiskelumotivaatiota. Nimittäin jos tarkoituksena on suorittaa vain opintotukeen oikeuttava määrä opintopisteitä, opiskelussa voi olla psykologisesti jopa suurempi vaiva kuin siinä on silloin, jos vaatii itseltään enemmän. Väittäisin myös, että juuri tässä [eikä esimerkiksi professionaalisuuden tasossa] on samalla myös työn ja harrastuksen välinen ero [tai Marxin käsittein välttämättömyyden ja vapauden välinen ero].

Tiedän tapauksesta, jossa opiskelija on suorittanut muutamassa vuodessa yliopisto-opintoja noin kolme kertaa tutkinnon minimilaajuuden vaatiman määrän. En ehkä itse pystyisi samaan. Mutta ymmärrän taustalla vaikuttavan yksilöpsykologian. En siis kutsuisi saavutusta täysin absurdiksi. Mutta kertoohan se tietysti jotain myös ihmistieteellisen opiskelun vaativuudesta. Vaatimustaso on melko matalalla. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääsykoe lienee opintojen vaativin osa.

Tästä ei seuraa, että ihmistieteet olisivat roskaa. Kysymys on vain tietystä opintopoliittisesta linjasta. Jos esimerkiksi tenteistä pääsee läpi lukematta, se todistaa vain sen, että tentit ovat helppoja. Tenttien helppoudulle taas on helppo keksiä erilaisia selityksiä. Voi esimerkiksi olla, että tietyt tutkinnot ovat virkamiestutkintoja. Substanssiosaamisen sijasta halutaan tuottaa muodollista pätevyyttä. Mutta tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta, että myös ihmistieteiden opiskelusta voisi tehdä vaativaa. Mutta tälle taas ei välttämättä olisi olemassa muita perusteita kuin eräänlainen älyllinen elitismi.

Omaa akateemista vapauttani toteutin tänä vuonna ilmoittautumalla esimerkiksi valtio-opin johdantokurssille. Akateemisen vapauden korruptoitunutta muotoa taas olen toteuttanut olemalla poissa suurimmalta osalta ko. kurssin luennoista. Rehellisesti sanottuna syksy ei muutenkaan oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, vaikka en ole edes sortunut juopottelemaan.

Tuntuu siltä etteivät rahat riitä edes kaljaan.

II

Tänään kuitenkin jaksoin taivaltaa luentosaliin saakka. Osasyynä oli varmaan se, ettei luennoitsija, maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, julkaise luentojensa tiivistelmiä yliopiston verkkosivuilla tai missään muuallakaan. Luennolla ei myöskään käytetty powerpoint -kalvoja, mikä alkaa nykyään olla jo kai aika harvinaista. Powerpoint –esityksen sijasta Teivainen näytti meille Youtubesta videon Hayek vs. Keynes.

Tämän jälkeen seurasi melko vasemmistolaista tarinointia maailmankaupasta. Teivaisen mukaan suuri osa maailmankaupasta on todellisuudessa suuryritysten sisäistä kauppaa. Tällöin hinnat eivät määrity markkinamekanismin [arvolaki] mukaisesti, vaan yrityskonsernit voivat yli- ja alihinnoitella hyödykkeitä omien intressiensä mukaisesti. Näin voidaan saavuttaa esimerkiksi mittavia verotuksellisia etuja. Konsernin sisäinen kaupankäynti helpottaa voittojen kotiuttamista sinne, missä se on verotuksellisesti kaikkein helpointa ja edullisinta. Tämän pohjalta taas herää kysymys siitä, missä määrin kapitalistinen talous on suunniteltu talous.

Vastakkainasettelu ei siis todellisuudessa kulkisi valtiollisen säätelyn ja vapaan markkinatalouden välillä, vaan pikemminkin yhtäältä poliittisen suunnittelun ja toisaalta plutokraattisen suunnittelun välillä. Uusliberalismia kannattavien tahojen väitteistä huolimatta kapitalistinen maailmantalous on paljon suunnitelmataloudellisempi kuin miltä se päälle päin näyttää. Maailmankaupan vapauttaminen tarkoittaa siis tosiasiallisesti suunnittelun siirtymistä yritysten sisälle, pois demokraattisten toimijoiden kontrollista. Maailmankaupan vapauttaminen ei siis ole vapauttamista, vaan vallan siirtämistä kansalaisilta pienelle plutokraattien joukolle.

III

Yleisesti ottaen en tiedä, miten "vasemmistolaisia" tai "oikeistolaisia" yliopistojen luennoitsijat ovat. Teivaisen kohdalla poliittinen agenda ei kuitenkaan jäänyt arvoitukseksi. Mutta eikö juuri tämä ole tavallaan rehellinen tapa opettaa? Ei ainakaan jää epäselväksi, yrittääkö eräänlaisessa "auktoriteettiasemassa" oleva henkilö "indoktrinoida" omaa maailmankuvaansa.

Markkinoiden vapauttaminen ei siis Teivaisen mukaan tosiasiallisesti ole sitä, mitä sen väitetään uusliberalistien ohjelmajulistuksissa olevan. Kyse on pikemminkin suunnitteluvastuun siirtämisestä yhdeltä byrokraattijoukolta toiselle.

Marxilaisesta näkökulmasta on tietysti vielä lisättävä, että tässä on kyse myös porvarillisen monopolikapitalismin ja sosialistisen valtiokapitalismin erosta. Kyse ei ole välttämättä niinkään suunnittelun määrästä tai intensiteetistä, vaan pikemminkin siitä, palveleeko suunnittelu ja laaja organisaatio kapitalistien vai työväenluokan etuja.

Päivän liekitys

2011-10-08T09:53:00.001+03:00

Tulonsiirroista on kysymys jo silloin, kun valtio suojelee varakkaita kansalaisiaan varkauksilta ja väkivallalta.

Päivän mietelmä

2011-10-06T13:07:00.000+03:00

Keltaisesta lumesta ei kannata nokipannukahveja keittää.

Kovat tuomiot?

2011-10-03T20:45:00.008+03:00

Yleisesti ottaen vastustan pitkiä vankeusrangaistuksia. Yksittäisen teon vuoksi ei saisi joutua kärsimään vuosikymmeniä. Mielestäni yksikään sellainen yhteiskunta, joka kiduttaa omia kansalaisiaan vuosikymmenten mittaisilla vankeusrangaistuksilla, ei voi pitää itseään erityisen sivistyneenä tai humaanina. Liian pitkät rangaistukset aiheuttavat turhaa kärsimystä. Yleisesti ottaen Suomessa rangaistukset ovat turhan ankaria. Elinkautinen ryyppyporukan kesken tehdystä puukotuksesta? Tai elinkautinen spontaanista mustasukkaisuusmurhasta?

Kohtuutontahan se on. Lisäksi asiassa on myös taloudellinen puoli: Yksi vanki tuottaa kuukaudessa yli 6000 euron laskun yhteiskunnalle. Veronmaksajana en halua, että minun verorahojani käytetään moiseen hulluuteen. Rangaistukset eivät saa olla liian pitkiä. Verorahoille on muutakin käyttöä kuin ihmisten ylläpito vankiloissa.

Joskus harvoin on kuitenkin tilanteita, joissa rangaistukset todella ovat jopa minun mielestäni turhan lepsuja. Viittaan nyt esimerkiksi tähän Tampereen paloittelusurmaan. Siteeraan erästä iltapäivälehteä:

Antti Aleksi Kortekangas, 31, tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä varkaudesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta kuuden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen

Joonas Waaramaa, 22, tuomittiin samoista rikoksista Kortekankaan kanssa kuuden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Waaramaa oli rikosten tekohetkellä ehdonalaisessa vapaudessa.

27-vuotias tamperelaisnainen tuomittiin avunannosta pahoinpitelyyn ja pelastustoimen laiminlyönnistä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Naisen koeaika päättyy 31. joulukuuta 2013.

32-vuotias tamperelaismies tuomittiin rikoksentekijän suojelemisesta kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Miestä syytettiin myös hautarauhan rikkomisesta, mutta syyte hylättiin. Miehen koeaika päättyy 31. joulukuuta 2013.

Kerrataan vielä, millaisesta teosta tässä oli kysymys:

Paloittelusurman uhriksi joutunut 51-vuotias mies saapui 27-vuotiaan naisen houkuttelemana Kortekankaan asuntoon Tampereen Takahuhdissa helatorstain aamuna 2. kesäkuuta.

Pian asuntoon saapumisen jälkeen mies myrkytettiin juottamalla tälle kahvia, johon oli sekoitettu tappava määrä psykoottisten häiriöiden hoitoon tarkoitettua lääkeainetta.

Uhri oli asuntoon tullessaan vahvassa humalassa.

Kortekangas, Waaramaa ja 32-vuotias tamperelaismies palasivat asuntoon vasta perjantai-iltana ja paloittelivat ruumiin seitsemään osaan. Paloittelussa käytettiin sahaa, sorkkarautaa ja peltisaksia.

Syyttäjän mukaan tuomitut eivät tunteneet uhria entuudestaan.

- Naapuri on kai oikea luonnehdinta, kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen sanoi Iltalehdelle syyskuun puolivälissä.

Julma paloittelusurma paljastui helatorstain jälkeisenä sunnuntaina, kun Takahuhdissa sijaitsevan talon asukas löysi ruumiinosia taloyhtiön roska-astiasta.

Reality check: Jos ihminen tapetaan myrkyttämällä, kyse on suunnitelmallisesta ja harkitusta teosta. Kansankielessä tuollaista tekoa voisi kai kutsua ryöstömurhaksi. Kuuden vuoden vankeusrangaistus ryöstömurhasta on aika vähän.

Oikeastaan minun on vaikea kuvitella moraalisesti tuomittavampaa tekoa kuin myrkyttämällä tehty ryöstömurha. Myrkyttämiseen kun sisältyy kaiken muun ikävän lisäksi aina myös halpamainen petos.

Panssarit Ateenan kadulla [linkki]

2011-10-03T00:45:00.004+03:00

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon taannoinen, mauton ja erittäin taantumuksellinen lausunto on saanut Revalvaation toverit musikaaliselle tuulelle:

Panssarit Ateenan kadulla

On toisilla raha ja valta
Ja toisia riistetään
Jotta näyttäisi se paremmalta
Tämä vääryys kiistetään

Kansat nouskoon kansoja vastaan!
Viha heikkoihin suunnatkaa!
Jotta ne joill’ on raha ja valta
Yhä voisivat porskuttaa

Kovin kaukana täältä on Kreikka
Sen kaduilla taistellaan
Se raharikkaille on pelkkä keikka
Jonka muualla voi toisintaa

Panssarit Ateenan kadulla
Niitä sinne vaaditaan
Vallankaappaus tankkien avulla
Mielenosoittajat ammutaan

Tätä vaativat pääoman huorat
Kielet liukkaiksi voidellut
Kalliit puvut ja housut suorat
Ne ovat itselleen hoidellut

Niille Kreikka on vain riiston kohde
Ja sen ihmiset välineitä
Joilta ne joill’ on raha ja valta
Kerää itselleen seteleitä

Ne tahtovat teiltä kaiken
Tontit, saaretkin itselleen
Jotta pankkiirit rikkaiden maiden
Eivät lentäisi perseelleen

Panssarit Ateenan kadulla
Niitä sinne vaaditaan
Vallankaappaus tankkien avulla
Mielenosoittajat ammutaan

Me vaadimme oikeutta!
Tasa-arvoista maailmaa!
Kansanjoukoille rohkeutta
Luokkataistelu aloittaa!

Jotta kaikille olisi töitä
Toimeentulo ois turvattu
Eikä uusia kristalliöitä
Olis Eurooppaan tuotettu

Nuori kapitalisti

2011-10-02T18:19:00.003+03:00

Kuvassa on nuori kapitalisti nimeltä Paris Hilton. Kapitalistina hän ei tietenkään riistä vain sukunsa omistaman yrityksen työntekijöitä, vaan itse asiassa maapallon jokaista työväenluokkaista ihmisolentoa. Lyhyesti sanottuna globaali historiallinen kapitalismi on viheliäinen riistojärjestelmä, joka pakottaa myös sinut elättämään Paris Hiltonin kaltaista nuorta ihanaa neitoa [- voitte nyt vain arvailla, mikä termi ensin kävi mielessäni].

Muista siis, kun seuraavan kerran saavut maanantai-aamuna talvipakkasilla työpaikallesi, että yksityiseen omistusoikeuteen perustuvan järjestelmän viheliäiset konnankoukut saavat osan sinunkin työajastasi ja voimistasi valumaan Paris Hiltonin ylevän elämäntavan ylläpitoon. Hän juo ja nauttii. Sinä teet työt.

Miltä se tuntuu?

II

Esitän teorian: Tässä on kysymys suorastaan eräänlaisesta kapitalistisesta alkukastraatiosta sekä tuon alkukastraation tuottamasta häpeästä ja torjunnasta. Puhtaimmillaan torjuttu tietoisuus Hiltonin ja kaltaistensa kuluttaman työarvon määrästä saa pateettisen ilmauksensa konservatiivin kauhistelussa kantapubin työttömiä kaljaveikkoja kohtaan: Näiden kuviteltua nautintoa kohtaan tunnettu kauna ja kateus on pelkkä oire alkuperäisestä riistosta ja puutteesta.

Päivän liekitys

2011-09-30T14:02:00.001+03:00

Lähes jokainen välillinen vero on tulonsiirto köyhiltä rikkaille.

Sosialistinen libertarismi

2011-09-29T19:02:00.002+03:00

I

Sosialismi ja libertarismi nähdään usein vastakkaisina aatteina tai ideologioina. Historiallisesti sosialismi lähti liikkeelle yksityiseen omistusoikeuteen perustuvan yhteiskunnan kritisoimisesta. Yleisesti ottaen sosialistit haluavat rajoittaa markkinoita ja lisätä valtion kontrollia. Peruskoulu, terveyskeskus, maksuton yliopisto, kunnan ylläpitämät kirjasto, julkisen vallan ylläpitämä tieverkosto ja kunnallistekniikka ovat esimerkkejä sosialismista.

Monien käyttöarvojen tuotanto hoidetaan suomalaisessa yhteiskunnassa niin, ettei noista käyttöarvoista tule vaihtoarvon omaavia hyödykkeitä, tavaroita. Esimerkiksi peruskoulu tuottaa viisautta ja terveyskeskus tuottaa terveyttä. Maantie puolestaan helpottaa ihmisten kulkemista. Suomalaisen yhteiskunnan sosialististen rakenteiden vuoksi nämä käyttöarvot eivät ole saaneet tavaramuotoa. Mutta myös monet ihmisten elämää kontrolloivat säännöt ovat pohjimmiltaan sosialistisia. Klassinen esimerkki on viisipäiväinen työviikko. Ilman sosialismia meillä ei olisi edes viikonloppuja. Sosialismia on myös se, että työntekijää ei voi palkata nälkäpalkalla. Työntekijän palkka ei Suomessa noudata kysynnän ja tarjonnan lakia. Tämä on luokkataistelun tulos ja lukemattoman monen työntekijän onni.

Sosialisteista poiketen liberaristit taas haluaisivat viedä porvarilliset yksilönvapaudet loogiseen päätepisteeseensä: valtion roolia pitäisi rajoittaa tai valtiosta pitäisi luopua jopa kokonaan. Valtiolla ei saa olla muita tehtäviä kuin kansalaisten negatiivisten oikeuksien turvaaminen. Tärkein oikeus on omistusoikeus. Usein libertaristit pyrkivät johtamaan muut oikeudet omistusoikeuden käsitteestä. Erityisesti valtio ei saisi tuottaa maksuttomia käyttöarvoja tai suorittaa kansalaisten välillä tulonsiirtoja.

Minarkistista libertarismia voisi kritisoida kysymällä, eikö myös valtion väkivaltakoneiston tarjoama yksityisomaisuuden suoja ole eräänlainen maksuton käyttöarvo. Miksi köyhien pitäisi maksaa veroja rikkaiden omaisuuden suojelemiseksi? Tätä erikoislaatuista järjestystä voisi olla hankala oikeuttaa sen omista lähtökohdista käsin.

Sosialismi ja libertarismi perustuvat erilaisille ja keskenään yhteismitattomille vapauden käsitteille. Sosialistille vapaus tarkoittaa eri asiaa kuin libertaristille. Sosialistit ajattelevat yleensä niin, että juuri talous on suurin uhka ihmisten vapaudelle. Libertaristit taas rinnastavat talouden vapauden ihmisten vapauteen. Näiden määritelmien "oikeellisuus" ei ole ratkaistavissa argumentatiivisesti. Kysymys on jollakin tapaa perustavasta arvovalinnasta.

II

Usein libertaristit väittävät, että libertarismin oikeutus voidaan johtaa self-ownership -periaatteesta. Self-ownership -periaate tarkoittaa oletusta siitä, että jokainen ihminen omistaa itsensä. Self-ownership -periaate on libertaristeille eräänlainen aksiooma. Tästä aksioomasta voidaan libertaristien mukaan tehdä eräitä moraalisesti sitovia päätelmiä.

Libertaristit ovat esimerkiksi sitä mieltä, että koska ihminen omistaa itsensä, hänellä on ehdoton omistusoikeus myös oman työnsä tuloksiin ja luovuttamaton oikeus käydä niillä kauppaa. Tästä seuraa libertaristien mukaan yksityisen omistusoikeuden täydellinen loukkaamattomuus. Yksityisen omistusoikeuden loukkaaminen on väkivaltaa ja väärin. Tämän vuoksi yksityisen omistusoikeuden tulee olla loukkaamaton yhteiskunnallinen arvo.

Tässä esseessä pyrin kuitenkin osoittamaan, ettei tämä libertaristien väite pidä paikkaansa. Kysymyksessä on eräänlainen non sequitur -virhepäätelmä. Todellisuudessa self-ownership -periaatteen hyväksymisestä ei seuraa, että yksityinen omistusoikeus olisi loukkaamaton arvo. Libertarismi ei ole looginen seuraus self-ownership -periaatteen hyväksymisestä. Libertarismia ei voi oikeuttaa vain self-ownership -periaatteeseen vetoamalla.

Kysymys on siitä, kuka alkujaan omistaa luonnon ja sen tarjoamat resurssit. Libertaristien usein artikuloimatta jäävä vastaus on, että ei kukaan. Luonto on libertarismin mukaan alkujaan vailla omistajaa. Ihminen hankkii legitiimejä omistusvaateita valtaamalla luontoa, muokkaamalla sitä ja tekemällä työtä. Yksilökeskeinen libertarismi lähtee self-ownership -periaatteen lisäksi liikkeelle myös siitä aksioomasta, ettei luonnolla ja luonnon resursseilla ole primordiaalista omistajaa. Tätä normatiivista väitettä on mahdotonta osoittaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

Tämän vuoksi sitä ei ole myöskään pakko hyväksyä. Vaihtoehtoisesti voidaankin esittää, että luonto ja sen resurssit kuuluvat luonnostaan kaikille. Maapallo on luonnostaan ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Jokainen yksilö käyttää hyväkseen sitä osaa maapallosta, joka on hänen välittömän elinpiirinsä sisällä. Luonnollisen omistusoikeuden pohjana on tämä käyttö. Luonnonoikeus siis määrittää omistuksen muodon ja sisällön.

Näin saadaan muotoiltua sosialistinen libertarismin perusperiaatteet:

1. Ihminen omistaa itsensä (self-ownership).
2. Maapallo ja sen tarjoamat resurssit on annettu koko ihmiskunnalle

Nämä periaatteet ovat käsitteellisesti erillisiä, mutta ne eivät ole keskenään ristiriidassa.

Näistä perusperiaatteista voidaan johtaa päätelmät a) ja b)

a) Työn tulokset kuuluvat työn tekijälle.
b) Tuotantovälineiden monopolisointi yli oman käyttötarpeen on väärin.

Sosialistinen libertarismi hahmottaa luonnon ihmiskunnalle yhteiseksi annettuna lahjana. Tästä seuraa, että esimerkiksi yksityistä maanomistusta on hankala oikeuttaa mitenkään. Ei ole olemassa mitään sellaista luonnonoikeudellista prosessia, jolla maa siirtyisi yksityisen ihmisen luovuttamattomaksi omaisuudeksi. Maa on yhteistä. Mutta ihmisellä voi olla pysyvä käyttöoikeus tiettyyn maa-alueeseen esimerkiksi sen nojalla, että hän, eikä kukaan muu, viljelee sitä.

Vaikka maata ei voikaan varsinaisesti omistaa, jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus henkilökohtaiseen omaisuuteen sen nojalla, että hän, eikä kukaan muu, on tuon omaisuuden tekijä ja käyttäjä. Pienyrittäjä omistaa omat tuotantovälineensä ja työnsä tuotteet, joilla hän voi myös käydä pienimuotoista kauppaa.

Sosialistinen libertarismi asettuu luonnonoikeudellisin ja periaatteellisin syin vastustamaan omaisuuden keskittymistä. Eräs esimerkki omaisuuden keskittymisestä ovat osakeyhtiöt. Osakeyhtiöissä henkilökohtainen omaisuus on vieraannutettu. Työntekijät eivät yleensä omista eivätkä omistajat yleensä tee työtä. Sosialistisen libertarismin oppien mukaisesti suuremmat tuotantolaitokset tuleekin aina alistaa jonkinlaisen työläisdemokratian alaisuuteen. Mutta tätäkin parempi kehityssuunta olisi mahdollisuuksien mukainen siirtyminen kohti pientuotantoa ja yksityisyrittäjyyttä.